Sony esitteli IFA-messuilla uuden XZ-huippupuhelimen

Matti Robinson

Sony esitteli IFA-messuilla uuden XZ-huippupuhelimen
On jälleen se aika vuodesta, kun yksi maailman suurimmista teknologiayrityksistä esittelee omia lippulaivapuhelimiaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole Apple, Samsung eikä LG, vaan Sony.

Sonylla on tapana, syystä tai toisesta, uusia Android-lippulaivat Saksassa järjestettävillä IFA-messuilla. Kyseiset messut eivät ole kovinkaan tunnettuja älypuhelintarjonnasta, mutta onneksi Sony pitää perinnettä yllä.

Tänä vuonna Sonyn valikoima laajeni uudella Xperia XZ3 -älypuhelimella, joka on tietysti XZ2-mallin seuraaja. Edeltäjästä on kuitenkin vain puolisen vuotta aikaa, joten mitä uutta on Sony saanut lisättyä huippulaitteeseensa?

XZ2-perusmallista on parannettu näyttöä, joka on kasvanut kuuteen tuumaan, resoluutio parantunut QHD-tasoon ja tarjolla on nyt myös HDR-tuki. Lovia ei edelleenkään nähdä Sonyn laitteissa, vaan XZ3:ssa löytyy niin leuka kuin otsakin, vaikkakin hieman pienemmät sellaiset.

Näyttö onkin suurin uudistus, sillä suoritin on edelleen Snapdragon 845, muistia on edelleen 4 gigatavua ja tallennustilaa edelleen 64 gigatavua. Akku on kasvanut kuitenkin hienoisesti 3330 milliampeerituntiin, joten akkukesto saadaan kenties pidettyä samana.



Takakamera on edeltäjästä tuttu 19 megapikselin MotionEye-kamera, jossa aukko on parantunu f/1.9:ään. Etukamera on puolestaan uudistettu viidestä aina 13 megapikseliin.

Tälläkään kertaa laitteessa ei ole 3,5 mm kuulokeliitintä, mutta IP68-sertifikaatin mukainen veden- ja pölynkestävyys löytyy. Yksi kiinnostavimmista ominaisuuksista laitteessa on Side Sense, joka tarkoittaa, että laitteen kyljessä on kosketusherkkä pinta, jolla pystyy ohjaamaan laitetta.

Sonyn suomenkielisestä tiedotteesta ei paljastu hintaa tai myyntiaikataulua, mutta ainakin osassa maailmaa se saapuu myyntiin alkaen syyskuun lopusta 799 euron hintaan.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.