Nokian kännykkäbisnes myytiin Microsoftille tasan 5 vuotta sitten - näin siihen reagoitiin

1
Petteri Pyyny

Nokian kännykkäbisnes myytiin Microsoftille tasan 5 vuotta sitten - näin siihen reagoitiin
Tänään tulee kuluneeksi tasan puoli vuosikymmentä siitä, kun kotimaisen yrityshistorian ehkä isoimmat shokkiaallot aiheuttanut liiketoimintakauppa julkistettiin. Syyskuun 3. päivänä, 2013 kerrottiin Microsoftin ostavan Nokian koko kännykkäliiketoiminnan.

Kauppahinnaksi kerrottiin 3,79 miljardia euroa, jonka päälle Microsoft lisensoi erilaisia patentteja Nokialta 1,67 miljardilla eurolla. Kaupan jälkeen Nokia keskittyi ainoastaan verkkoliiketoimintaansa, patenttisalkkuunsa sekä HERE-paikannusyhtiöön. Sittemmin Nokia myi myös HERE-karttaliiketoimintansa, elokuussa 2015.

Yleisin reaktio Nokian puhelinbisneksen myyntiin oli pettymys ja viha, etenkin Suomessa. Suomessa moni ajatteli että yhtiöön aiemmin palkattu Stephen Elop oli "Microsoftin myyrä", jonka tehtävänä oli valmistella kännykkäliiketoiminta myyntikuntoon. Nokia valitsi aikanaan älypuhelinten alustakseen Microsoftin Windows Phonen, jonka taival on ollut kivikkoinen - ja se elää lähinnä enää paperilla, Windows Mobile 10 muodossa. StatCounter kertoo Windowsin markkinaosuuden olleen 0,41% elokuussa 2018.



Nokia-brändätyt puhelimet katosivat hetkeksi markkinoilta kokonaan, kun Microsoft myi puhelimiaan ainoastaan omalla nimellään. Sittemmin Nokia on lisensoinut tavaramerkkinsä HMD Globalin käyttöön. Yhtiö valmistaa nykyisin Nokia-brändättyjä Android-pohjaisia puhelimia.

Microsoft on sittemmin kuopannut Lumia-brändin, jolla Nokian Windows-pohjaisia puhelimia myytiin. Lisäksi suomalainen HMD on ostanut itselleen aiemmin kännyköiden kamerabrändinä tunnetun PureView-tavaramerkin.

Kauppa käytännössä tappoi kotimaisen kännykkäbisneksen ympärille rakentuneen valtavan ekosysteemin rippeetkin, kun Microsoft pikkuhiljaa vähensi tuotekehitystään Suomessa vuosien mittaan yrityskaupan jälkeen. Muistona tuosta ajasta syntyi toki pienempiä yrityksiä, muiden yhtiöiden tuotekehitystiimejä sekä hirmuinen määrä jollain tavalla teknologiaan liittyviä startup-yrityksiä. Nokian ja Microsoftin yhteinen tiedotustilaisuus yrityskaupasta lupasi vielä pitää puhelinten tuotekehityksen Suomessa, mutta toisin kävi.

Jälkikäteen ajateltuna Nokia teki virheen hypätessään Microsoftin Windows-kännyköiden kelkkaan paria vuotta aiemmin. Yhtiö menetti markkinaosuuksiaan hurjaa vauhtia, vanhoihin hyviin aikoihin verrattuna. Jossittelu sen ympärillä, olisiko Android ollut oikea valinta tuolloin, vuonna 2011, jatkunee hamaan tulevaisuuteen asti.

Mutta kun laivaa ei saatu käännettyä, oli varsinainen puhelinbisneksen myynti lopulta hyvä veto: yhtiö sai liiketoiminnasta hyvän rahan ja Microsoft todisti tulevina vuosina, että sekään ei sannut Windows-puhelimia toivottuun kasvuun. Näin ollen Microsoft oli se, joka kärsi viimeisten vuosien tappiot nahoissaan ja Nokia sai kassaansa vahvistusta ja mahdollisuuden kasvaa entistä isommaksi verkkoyhtiöksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

1

Lainaus:

Nokia-brändätyt puhelimet katosivat hetkeksi markkinoilta kokonaan, kun Microsoft myi puhelimiaan ainoastaan omalla nimellään.


Lumia mallistosta Nokia nimi hävisi, ja niissä Nokia nimenkäyttöön MSllä ei olisi ollut muutenkaan kovin pitkää lisenssiä. mm peruspuhelimissa oli pitkälisenssi, ja Nokia nimella myytävät puhelimet eivät kadonneet markkinoilta kokonaan (no joiltain markkinoilta ehkä, mutta ei esim Suomesta), eikä kyse ollut mistään pienistä määristä. MS julkaisi Nokia nimellä puhelimia vielä Microsoft Lumioiden jälkeen, ennenkuin myi tuotannon eteenpäin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.