Huawei paljasti – Taipuvaa puhelin on kehitteillä

Manu Pitkänen

Huawei paljasti – Taipuvaa puhelin on kehitteillä
Viime viikolla kuultiin Samsungin johdon suusta tietoja kehitteillä olevasta taipuvasta älypuhelimesta. Jo aiemmin on tiedetty, että Huawei kehittää kilpaa samankaltaista puhelinta – ei siis lainkaan yllättävää, että kiinalaisyhtiön suunnaltakin on saatu viestiä taipuvasta puhelimesta.

Huawein toimitusjohtaja Richard Yu kertoi Digital Trends -julkaisulle, että yhtiö kehittää parhaillaan ensi vuoden puhelinmallistoaan ja nykyisissä kaavailuissa siihen kuuluu myös taipuva puhelinmalli. Vielä on kuitenkin liian aikaista alkaa odottaa taipuvaa Huawei-puhelinta, sillä Yun mukaan laitetta ei ole vielä optimoitu kuluttajakäyttöön sopivaksi.

Rivien välistä voi siis päätellä, että puhelimen kehitys on vielä alkuvaiheessa. Uutta teknologiaa sisältävien laitteiden tuotekehitys on aina arvaamaton prosessi, joten taipuvan puhelimen julkaisu voidaan peruuttaa milloin tahansa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.