Android Q haastaa Applen Face ID:n?

Manu Pitkänen

Android Q haastaa Applen Face ID:n?
Spekulointi Android Q:n ympärillä käy jo kovana, esimerkiksi XDA-developers- ja 9to5google-sivustot ovat havainneet viitteitä, joiden perusteella uuden käyttöjärjestelmäversion uskotaan sisältävän natiivin tuen kasvojentunnistukselle.

Tällä hetkellä Android-merkit joutuvat turvautumaan omiin custom-ratkaisuihin, mikäli ne haluavat sisällyttää kasvojentunnistuksen puhelimiinsa. Tämän takia kasvojentunnistuksen hyödyntämismahdollisuudet voivat jäädä varsin rajallisiksi. Natiivin kasvojentunnistuksen ansiosta sovelluskehittäjät saavat käyttöönsä rajapinnan, jolla ne voivat toteuttaa biometrisen tunnistautumisen puhelimen merkistä riippumatta.

Android Q:n ominaisuusluettelo voi vielä kuitenkin muuttua ennen Google I/O:ta ja vielä sen jälkeenkin, joten mikään ei ole tällä hetkellä varmaa. Kasvojentunnistuksen lisäksi Android Q:n on huhuttu sisältävän tuen järjestelmätason dark modelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.