Essential Phone saa kuin saakin pian jatkoa?

Puhelinvertailu

Essential Phone saa kuin saakin pian jatkoa?
Noin kaksi vuotta sitten esitelty Essential Phone oli yksi 2017 kiinnostavimmista laitteista. Laitteen taustalla oli tietysti alkuperäisen Androidin perustajiin kuulunut Andy Rubin, jonka oli tarkoitus tuoda Android-puhelimien pariin uutta verta.

Essential Phone (kuvassa) kuitenkin saapui markkinoille varsin pienissä määrin ja esimerkiksi Euroopan julkaisu tapahtui vasta 2018, ja sekin vain kourallisessa määrässä maita. Niinpä laitteesta jäi lähinnä mieleen sen laadukas design, olihan kyseessä ensimmäinen lovinäyttöinen älypuhelin.

Kyseinen design tietysti on tässä vaiheessa jo tietysti jäänyt hieman takavasemmalle, ja alkuperäisen Essential Phonen myynti on jo lopetettu viime vuoden lopulla, joten voisikin olettaa, että yhtiöltä olisi jo tulossa uutta laitetta.

Essential Phone 2 kuitenkin jäi kokonaan tulematta, kun se peruttiin viime vuonna.

Hieman toivoa tästä on herännyt, sillä Andy Rubin kommentoi melkoisen oudosti viime vuoden puolella lähetettyä Twitter-viestiä eilettäin. Viestissään Rubin kertoi, että tulossa on julkistus, pitää jaksaa vain odottaa.



Valitettavasti tätä jokseenkin kryptistä viestiä enempää ei paljasteta tässä vaiheessa, mutta toivoa saattaa, että julkistus on siis jo melkoisen lähellä, kun sitä kommentoidaan Twitterissä.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.