Apple saattaa siirtää tuotantoa Kiinasta – Miten käy viiden miljoonan ihmisen työpaikan?

Manu Pitkänen

Apple saattaa siirtää tuotantoa Kiinasta – Miten käy viiden miljoonan ihmisen työpaikan?
Talousjulkaisu Nikkein tietojen mukaan Apple olisi käynnistänyt valmistelutyöt, joiden tavoitteena on siirtää osa Kiinassa tapahtuvasta kokoonpanotyöstä muualle. Arviolta noin 15–30 prosenttia kokoonpanosta voisi siirtyä Kiinan ulkopuolelle.

Taustalla on Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota, jossa tehdyt tullimaksukorotukset ovat aiheuttaneet painetta Kiinasta Yhdysvaltoihin tuotavien hyödykkeiden katteisiin. Pitääkseen hinnat kurissa ja marginaalit sopivina, Apple harkitsee tuotannon siirtämistä muualle. Apple pääkumppani Foxconn ilmoitti jo aiemmin, että se pystyy siirtämään tarvittaessa kaikkien Yhdysvaltoihin menevien iPhonien tuotannon Kiinan ulkopuolelle.

Puhelimien, kannettavien tietokoneiden ja tablettien tullit saattavat nousta 25 prosenttiin kesäkuun lopussa. Nikkein mukaan Apple saattaisi siirtää tuotantoa pois Kiinasta riippumatta siitä, toteutuvatko uusimmat tulliuhkaukset.



Trumpin hallinnossa ehkä toivottaisiin, että Applen tuotanto siirtyisi kotimaahan, mutta näillä näkymin Apple siirtää tuotantoa Kaakkois-Aasiaan tai Intiaan. Kiinaan verrattuna uudet vaihtoehdot eivät ole kuitenkaan yhtä otollisia heikomman infrastruktuurin takia. Esimerkiksi sähkökatkokset ovat näissä maissa yleisempiä kuin Kiinassa tuotantoalueilla.

Kiinalle Applen siirtyminen muualle olisi iso takaisku, sillä noin viiden miljoonan työpaikan on arveltu olevan kytköksissä Appleen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.