Google-työntekijät paljastivat mikä Android 10:n herkullinen Q:lla alkava nimi olisi ollut

Puhelinvertailu

Google-työntekijät paljastivat mikä Android 10:n herkullinen Q:lla alkava nimi olisi ollut
Google kertoi hiljattain hieman yllättäen, että Android 10 ei saa lainkaan jälkiruokaan viittaavaa lisänimeä, vaan uusi käyttöjärjestelmäversio tunnetaan virallisesti vain nimellä Android 10.

Vuosien saatossa niin mediassa kuin varmasti kaveripiireissä ja Android-yhteisöissä on kilpaa arvailtu Googlen mobiilikäyttöjärjestelmän herkullista ja aakkosjärjestyksen mukaista lisänimeä. Tällä kertaa odotettiin Android Q:n lisänimeä, mutta jäimme ilman.

Jotkut ovat arvelleet, että jälkiruokanimi poistettiin koska Q:lla alkava jälkiruoka oli niin vaikea keksiä. Googlen työntekijät ovat kuitenkin paljastaneet All About Android -podcastissa, että nimi oli jo valittu, kertoo Android Central.

Googlen Dave Burke ja Dan Sandler kertoivat, että valinta olisi ollut brittiherkku Queen Cake. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, sillä sisäisessä käytössä on ollut myös Quince Tart.



Kehittäjätiimeissä herkkunimien käyttö jatkuu, mutta julkisesti Google on halunnut uuden alun, josta eteenpäin rakennetaan kenties enemmän vakavastiotettavaa brändiä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.