Nokian ongelmat luultua syvemmät? Yhtiön pilkkominen ja yhdistyminen mahdollisia

Manu Pitkänen

Nokian ongelmat luultua syvemmät? Yhtiön pilkkominen ja yhdistyminen mahdollisia
Suomalainen matkapuhelinteknologiaa kehittävä Nokia on päättänyt hankkia ulkopuolisia konsultteja arvioimaan yhtiön tulevaisuuden strategisia valintoja. Pöydällä ovat yhtiön osien myyminen tai yhdistymiset muiden yhtiöiden kanssa.

Nokia ajautui ongelmiin viime vuoden lopulla, kun yhtiön 5G-kehityksessä ilmeni vakavia ongelmia. Yhtiön on itse rauhoitellut tilannetta, mutta kulisseissa tapahtuneiden muutosten perusteella ongelmat ovat syviä ja niiden korjaaminen ottaa aikaa ja maksaa paljon rahaa. Nokian tuloksentekokyky on ollut jo valmiiksi paineessa joten uudet ongelmat eivät auta yhtiön tilannetta yhtään.

Erilaisia kehityskulkuja on Nokialle useita, joten on vaikea sanoa mihin yhtiö lopulta päätyy. Mikäli yhtiö ei pysty itsenäisesti parantamaan tuloksentekokykyään, on yksi potentiaalinen vaihtoehto yhdistyminen Ericssonin kanssa. Näin Eurooppaan syntyisi vahva teknologinen vastustaja Huaweille. Toisaalta Yhdysvallat on ollut hyvin huolissaan Huaweista, joten kiinnostusta Nokian suuntaan voi löytyä Atlantin toiselta puolelta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.