3D-kamera on tulossa iPhoneen tänä vuonna

Manu Pitkänen

3D-kamera on tulossa iPhoneen tänä vuonna
Ensi syksynä julkaistavista iPhoneista ainakin yhdessä tulee olemaan 3D-kamera, kertoo Fast Company. Applen odotetaan julkaisevan kevään aikana edullisen iPhone SE2:n sekä ensi syksynä kolme uutta iPhonea.

3D-kameran ajatuksena on käytännössä se, että puhelimen kamera kykenee ymmärtämään ympäröivää maailmaa myös syvyysulottuvuuden suhteen. Kolmiulotteisen kameran pitäisi parantaa iPhonen kyvykkyyttä AR-sovelluksissa, millä pedataan mahdollisesti AR-lasien julkaisua. Fast Companyn lähteiden mukaan Applen on pitänyt lisätä toiminto uusiin iPhoneihin jo parin vuoden ajan, mutta se on syystä tai toisesta jouduttu poistamaan julkaisuspekseistä.

Uusimmissa iPhoneissa käytetään jo nyt TrueDepth-kameraa puhelimen etupuolella, minkä ansiosta puhelin pystyy tunnistamaan esimerkiksi kasvot kolmiulotteisesti. TrueDepth-kameran laserprojektorin toimittajaa käytetään myös ensi syksyn iPhonien takakamerassa. Uuden 3D-kameran avulla iPhone kykenee paremmin erottamaan lähellä olevat kohteet etäämmällä olevista, jolloin esimerkiksi nykyisestä bokeh-efektistä voidaan tehdä tarkempi. Kameralla tulee siis olemaan myös vaikutuksia kuvanlaatuun.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.