Kiinalaisvalmistaja on valmis talouden elpymiseen – Työntekijöitä on palkattu tulevaa sesonkia varten

Manu Pitkänen

Kiinalaisvalmistaja on valmis talouden elpymiseen – Työntekijöitä on palkattu tulevaa sesonkia varten
Elämä kiinalaisilla tehtailla on palautunut suurilta osin jo normaaliksi helmikuussa maata riepotelleen koronavirusepidemian jälkeen. Johtava kulutuselektroniikan kokoonpanija Foxconn on nimittäin ilmoittanut, että yhtiö on onnistunut palkkaamaan tulevaa tuotantosesonkia varten tarpeeksi paljon henkilöstöä.

Foxconnilla oli helmikuussa vaikeuksia löytää työntekijöitä tehtailleen, sillä liikkumisrajoitukset ja epätietoisuus viruksesta saivat ihmiset pysymään kotona eikä tehdastyö tuntunut riskeihin verrattuna erityisen houkuttelevilta. Kiinassa ollaan kuitenkin jo päästy tilanteeseen, jossa kotimaan sisäiset tartunnat ovat jopa pienempiä kuin Suomessa. Arki alkaa siis koittamaan ja työ alkaa taas kiinnostamaan.

Taiwanilaisen Foxconnin kiinalaisilla tehtailla on päästy etuajassa rekrytointitavoitteisiin eli yhtiö on valmis aloittamaan tuotannon sen tärkeimmille asiakkaille täydellä volyymillä. Vielä maaliskuun alussa Foxconnin tehtaat toimivat 50 prosentin käyttöasteella. Työntekijöiden houkuttelussa on auttanut sekin, että Foxconn on tarjonnut laajan lääketieteellisen tutkimuksen koronatartunnan varalta. Noin 55 000 työntekijää on tehnyt koronavirustestin ja yli 40 000 työntekijää on käynyt kuvauttamassa itsensä röntgenissä.



Ainoa suuri kysymys Foxconnin kannalta on nyt se, että kuinka suureksi tuotannon kysyntäpiikki muodostuu tulevana kesänä. Kysyntä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa voi laskea niin alhaiseksi, että aiempien vuosien tuotantolukemat jäävät vain haaveeksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.