Nyt se paljastui – Android 11:n esittely koittaa aivan pian

Manu Pitkänen

Nyt se paljastui – Android 11:n esittely koittaa aivan pian
Tänä vuonna aikataulut ovat menneet uusiksi monella sektorilla koronaviruksen takia. Googlen toiminnassakin se on näkynyt lisääntyneenä etätyönä, mutta lisäksi Android 11:n ensimmäisen julkisen beta-version julkaisu on lykkääntynyt.

Google on ilmoittanut esittelevänsä Android 11:n julkisen betan 3. kesäkuuta. Sen rinnalle Google järjestää suoran verkkolähetyksen, jossa esitellään uuden käyttöjärjestelmän parannuksia sekä uusia toimintoja. Normaalisti uutta Androidia on käyty läpi toukokuun alussa Google I/O -messuilla, mutta koronaviruksen takia koko tapahtuma peruttiin.

Android 11 on ollut ohjelmistokehittäjien hypisteltävänä jo helmikuusta lähtien Developer Preview -tilassa. Joitain salaisuuksia Google on saattanut haluta pantata mahdollisimman pitkälle, joten ohjelmistokehittäjillekin on varmasti luvassa uusia tiedonmuruja kesäkuun alussa.

Kesäkuun jälkeen Google aikoo julkaista Android 11:n toisen ja kolmannen betan heinä- ja elokuussa. Aikataulu on viivästynyt suunnilleen kuukaudella, mutta yhtiön tarkoituksena on edelleen julkaista lopullinen käyttöjärjestelmä kolmannen kvartaalin aikana eli heinä-syyskuun aikana.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.