Android 11 julkaistiin: Tämä on uutta aiempaan verrattuna

Petteri Pyyny

Android 11 julkaistiin: Tämä on uutta aiempaan verrattuna
Google julkaisi 8.9.2020 virallisesti Android 11 -käyttöjärjestelmäversion, joka saapuu ladattavaksi ensi alkuun kouralliseen laitteita ja laajenee myöhemmin muis muihin puhelimiin, joiden valmistajat ovat Android 11 luvanneet laitteisiinsa tuoda.

Päivitys ei tarjoa tällä kertaa valtaisaa muutosta käyttöjärjestelmän visuaaliseen toimintaan, vaan suurin osa muutoksista on tapahtunut ns. konepellin alla. Mutta löytyy toki myös niitä silmäänpistäviä uudistuksiakin.

Tässä tärkeimmät:

Ilmoitukset keskusteluista

Nyt kaikki viestisovellukset, eli mm. WhatsApp, Messenger sekä puhelimen oma tekstiviestisovellus, kaikki paketoituvat tavallaan yhdeksi ja samaksi asiaksi, sikäli kuin puhelimen ilmoitusaluetta katsoo.

Aiemmin Androidissa on ollut vain "hiljaisia" ja "äänekkäitä" ilmoituksia, mutta nyt mukaan tulee kolmas tyyppi eli viesti-ilmoitukset. Viesti-ilmoitukset kaikki paketoidaan yhden ja saman hatun alle ilmoitusalueessa, eli viesteistä tulevat ilmoitukset eivät sekoitu enää muihin, kuten Facebookin tykkäyksistä tapahtuviin ilmoituksiin.

Myös erilaiset sovellukset, joissa on sisäinen viestintämahdollisuus, kuten Instagramin pikaviestit, kuuluvat jatkossa tähän ryhmittelyyn (yksityisviestien osalta).

Uudistuksen ideana on se, että viesteistä tulevat ilmoitukset nähdään Googlella tärkeämpinä kuin muut ilmoitustyypit, joten niiden ei haluta sekoittuvan muiden ilmoitusten sekaan.

Ilmoitusten historia

Ah, ne ärsyttävät kuvakkeet puhelimen yläreunassa. Usein ilmoitukset tulee pyyhkäistyä sivuun vain siksi, että ne ärsyttävät silmää. Mutta toisinaan jotain oleellista saattaa mennä myös hukkaan.

Tämän korjaamiseksi Android 11 tuo mukanaan ilmoitushistorian, jonka kautta voi selailla puhelimeen saapuneita ilmoituksia, vaikka ne olisikin ohittanut aiemmin.

Luonnollisesti historia auttaa myös havainnollistamaan sitä, jos jokin sovellus, kuten vaikkapa turhan kärkkäästi "piippejä" lähettävä peli, vastaakin puolesta kaikista saapuneista ilmoituksista. Tällöin kyseisen sovelluksen ilmoitukset on näppärä kytkeä kokonaan pois päältä.

Keskustelukuplat

Näitä joko rakastaa tai vihaa. Mutta nyt ne tulevat. Eli Messengeristä tutut, näytöllä killuvat kasvoikonit saapuvat osaksi Androidia. Eli kaikkien sovellusten päällä leijuvat kasvot ihmisiltä, joilta on lukematta veistejä, tulevat osaksi käyttöjärjestelmää - ja ne tukevat kaikkia viestisovelluksia.

Luonnollisesti ne saa myös kytkettyä pois päältä, mutta idea on se, että viestiminen helpottuu, eikä varsinaiseen viestisovellukseen (tai ilmoitusosioon) tarvitse siirtyä vaikkapa kesken pelin, vaan viesteihin voi vastata suoraan palleroa napauttamalla.

Ruututapahtumien tallentaminen

Androidiin tulee nyt sisäänrakennettu mahdollisuus tallettaa videota siitä, mitä ruudulla tapahtuu. Tätä tarkoitusta varten Play-kaupasta löytyy jo nyt tuhansia sovelluksia, mutta niiden tarve käytännössä katoaa, kun ominaisuus siirtyy kiinteäksi osaksi Androidia itseään.

Oikeuksien antaminen sovelluksille - vain kerran

Useat sovellukset vaativat näennäisesti turhiakin oikeuksia toimiakseen. Aiemmin sovellukselle on pitänyt antaa oikeudet jokaiseen sen pyytämään toimintoon pysyvästi. Android 10 myötä tuohon tuli muutos sen osalta, että oikeudet pystyi tietyissä tilanteissa antamaan sovellukselle vain sen ollessa varsinaisesti päällä.



Android 11 myötä sovellukselle voi halutessaan antaa vain kertakäyttöisen luvan tiettyyn ominaisuuteen, kuten vaikkapa paikannukseen. Tuon antamisen jälkeen sovellus voi käyttää kyseistä ominaisuutta siihen asti, että se suljetaan - eikä enää sen jälkeen, ellei oikeutta anneta uudestaan.

Tumman teeman ajastus

Tumma teema tuli rysähtäen Androidiin Android 10 myötä viime vuonna ja monet sovellukset sitä jo tukevatkin varsin mainiosti. Nyt tummalle teemalle saadaan myös ajastus, eli halutessaan tumman teeman voi kytkeä päälle vaikkapa vain yöajaksi - ja käyttää muun ajan vaaleaa käyttöjärjestelmän teemaa.

Myös auringonlaskun ja -nousun mukaan ajastus on mahdollista.

Lue myös: Näihin puhelimiin Android 11 saa ladattua ja näihin se on luvattu


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.