Tulevan Galaxy S21:n suurin kamerauudistus löytyy laajakulmakamerasta

Puhelinvertailu

Tulevan Galaxy S21:n suurin kamerauudistus löytyy laajakulmakamerasta
Samsungin tulevan lippulaivamalliston julkistus lähestyy ja on huhujen mukaan vain noin kuukauden päässä. Jo viime viikolla pääsimme katsastamaan laitteet massiivisen vuodon ansiosta niin teknisesti kuin ulkoisestikin.

Kaikkea ei kuitenkaan siinäkään paljastunut, mutta luotetun vuotajan Ice Universen twiitti kertoo nyt tarkempia tietoja laitesarjan kameroista.

Erityisesti vuoto kohdistuu malliston jokaisessa mallista löytyvään laajakulmakameraan. 12 megapikselin kamera on tarkkuuden perusteella samaa tasoa kuin edeltäjissä ollut laajakulmakamera, mutta Ice universen mukaan kyseessä onkin Sonyn sensori Samsungin oman sijaan.

Sonyn IMX 563 on 12,2 megapikselin sensori ja sen kaverina käytetään linssijärjestelmää, jolla tarjotaan 123 asteen kuvakulma. Tämän myötä Galaxy S21 tarjoaa paitsi paremman kuvanlaadun niin myös hieman suuremman kuvakulman.

Sensorilla on kokoa 1/2,55" ja pikselikoko on 1,4 µm.



Lisäksi sensori tukee kahden pikselin vaihetunnistukseen pohjautuvaa automaattitarkennusta, joka mahdollistaa vuotajan mukaan Galaxy S21:ssä makrokuvauksen.

Huhujen mukaan Samsung esittelee uudet Galaxy S21 -laitteet tammikuussa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättļä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempļä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.