Xiaomi joutui Yhdysvaltain mustalle listalle

1
Matti Robinson

Xiaomi joutui Yhdysvaltain mustalle listalle
Yhdysvaltain hallinto on asettanut yhdeksän uutta kiinalaisyritystä mustalle listalle, kertoo Reuters. Näiden yhtiöiden joukossa on myös maailman suurimpiin matkapuhelinvalmistajiin kuuluva Xiaomi.

Trumpin hallinnon mukaan nänä yhtiöt ovat vaarana kansalliselle turvallisuudelle, sillä niillä on läheiset suhteen Kiinan hallinnon ja erityisesti Kiinan armeijan kanssa. Xiaomin edustajat kommentoivat, että Xiaomi ei ole Kiinan armeijan omistuksessa, valvonnassa tai sidoksissa siihen.

Panna on tällä kertaa hieman erilainen kuin Huaweilla, sillä se pakottaa amerikkaissijoittajat hankkiutumaan eroon omistuksistaan marraskuun 11. päivään menneessä. Tässä vaiheessa on epäselvää pystyykö amerikkalaisyhtiöt jatkamaan yhteistyötä normaalisti Xiaomin kanssa. Tästä riippuu onko Xiaomilla jatkossa käytössä mm. Googlen palvelut.



FT:n mukaan ainakin öljy-yhtiö CNOOC on lisätty myös "entity"-listalle, jolloin tuotteiden ja teknologian myyminen on kiellettyä ilman erillistä lisenssiä. Toistaseksi Xiaomia ja muita kahdeksaa uutta mustan listan yritystä ei ole lisätty tuolle listalle.

Xiaomin lisäksi listalle joutui ainakin Kiinan lentokoneyhtiö Comac.

Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasuhteet ovat olleet vuosikausia kireät ja Trumpin aikana sanktioita ja pakotteita on lisätty entisestään. Aiemmin armeijan hallinnoimien yhtiöiden listalla oli jo mm. piirivalmistaja SMIC.

Päivitys 26.5.2021: Xiaomi on vapautunut USA:ssa ukaasien alta ja näin ollen ovat jälleen vapaa kohde sijoittajien toimille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (1)

avthein
avthein

1

Kiina voi vastatoimillaan "antaa kyytiä" USA:n pörssikursseille ennen tuon deadlinen lähestymistä.

Oletettavinta onkin että nämä hölmöilyt perutaan kun presidentti vaihtuu.
Pelkkä vainoharhaisuus ei riitä oikeudessakaan tuomioiden perusteeksi. Pitää olla oikeita todisteita ja niitä ei nyt ole.

Varovaisuus on kuitenkin aina järkevää ja sen mukaan pitäisi toimia eli tehdä systeemit niin ettei ne vaarannut vaikka osat olisi hankittu epäluottettavastakin lähteestä. Vielä parempi on itse opetella tekemään parempaa ja tehokkaammin. Kiina onkin jo tämän oppinut ja tekee maailmanvalloitusta tietotaidonkin turvin. Turhaa ruikuttaa ja rikkoa muiden hiekkalinnoja jos jättäytyy saamattomaksi tunariksi.

Xiaomi brändin alta löytyy laadukasta ja kilpailukykyistä muutakin tuotetta kuin puhelimia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.