Elisa avasi 5G-verkon Laukaaseen, Äänekoskelle ja Varkauteen

Janne Yli-Korhonen

Elisa avasi 5G-verkon Laukaaseen, Äänekoskelle ja Varkauteen
Elisa on laajentanut 5G-paikkakuntien määrää kolmella paikkakunnalla, sillä verkko on avautunut Laukaaseen, Äänekoskelle ja Varkauteen. Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli 2 miljoonaa suomalaista ja verkko toimii yhteensä lähes 70 paikkakunnalla.

Laukaassa 5G-verkkoa on rakennettu muun muassa keskustan, Akkasuon, Toivolan, Jokiniemen, Ritoharjun ja Vihtavuoren alueille.

Äänekoskella verkko on käytettävissä niin ikään kunnan keskustassa sekä muun muassa Pukkimäen, Karhunlähteen, Äänenniemen ja Suolahden alueilla.

Varkaudessa verkkoa on rakennettu muun muassa keskustan, Kuoppakankaan, Joutenlahden, Käpykankaan, Repokankaan ja Kaura-ahon alueille. Verkkoa laajennetaan lisää helmikuun aikana.

"5G:n yleistyminen on ollut Suomessa nopeaa ja vuoteen 2023 mennessä 5G-verkkoa käytetään jo todennäköisesti enemmän kuin 4G-verkkoa. Tätä tukee paitsi verkon nopea laajentuminen, myös 5G-päätelaitteiden nopeasti kasvanut valikoima. Asiakkaamme valitsevat jo useimmin 5G:tä tukevan mallin", Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkinen sanoo.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.