Huawei ottaa iskua myös Kiinassa - myynti romahtanut

Petteri Pyyny

Huawei ottaa iskua myös Kiinassa - myynti romahtanut
Huawein markkina meni kännykkäbisneksessä täysin uusiksi vuonna 2019, kun Yhdysvaltain vientirajoitukset iskivät siihen täydellä laidalla.

Rajoitusten seurauksena Huawein ja sen sisarbrändin Honorin uusista puhelimista tuli länsimaisen kuluttajan näkökulmasta käytännössä torsoja: Androideja ilman Googlen palveluita. Tilanne on johtanut Huawein markkinaosuuden romahdukseen mm. Suomessa ja sittemmin Huawein päätökseen myydä Honor-brändinsä.

Mutta tilanne on tukala myös Huawein kotimarkkinalla, Kiinassa. Kiinassa Googlen palveluiden katoamisella ei ole juurikaan vaikutusta, sillä maassa Android-laitteet käyttävät lähtökohtaisesti muita kuin Googlen palveluita. Mutta se, että yhtiö ei saa myöskään piirejä länsimaisilta yhtiöiltä on johtanut ongelmiin Kiinassakin.



Huawein markkinaosuus on Counterpointin tilastojen mukaan romahtanut jo 16 prosenttiin, kun se vielä alkuvuodesta 2020 oli hurjat 41%. Yhtiö onkin joutunut keskittymään puhelinten huippumalleihin, joissa kannattavuus on parempaa - mutta joiden myyntimäärät ovat merkittävästi pienemmät. Tästä on ollut suora seuraus markkinaosuuden sulamisesta myös Kiinassa.

Samalla tietysti yhtiön brändinäkyvyys sulaa vauhdilla ja jos tilanne jatkuu nykyisenkaltaisena pitkään, on yhtiöllä iso vuori kiivettävänä saavuttaakseen myös edullisemman puhelinsegmentin kuluttajat takaisin - jotka ovat jo kenties ehtineet tykästymään kilpaileviin brändeihin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.