OnePlus 9 arvostelu

Arvostelussa OnePlus 9, se edullisempi lippulaivamalli
Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Sisällys

OnePlus julkaisi uuden OnePlus 9 -sarjansa maaliskuun lopulla 2021. Kuten vuotta aiemminkin, julkaisun yhteydessä julkaistiin kaksi mallia: tässä arvosteltava OnePlus 9 sekä kaksikosta kalliimpi, jo maaliskuussa arvostelemamme OnePlus 9 Pro.

OnePlus 9 -sarjan julkaisun kärkenä olivat kameroihin tehdyt parannukset, jotka näkyivätkin selkeästi OnePlus 9 Pron kohdalla. Joten kaksikon edullisempi malli, tällä hetkellä noin 700 euroa maksava OnePlus 9 olikin suurennuslasimme alla nimenomaan kameroiden osalta.

Testausjakso venyi tällä kertaa tavallista pidemmäksi, mutta positiivisena puolena mainittakoon, että testijakson aikana OnePlus julkaisi useita päivityksiä OnePlus 9 -mallilleen, jotka korjasivat pientä epävakautta puhelimessa - sekä paransivat juurikin kameroiden toimintaa julkaisuhetken tilanteeseen nähden.

OnePlus 9 perusmalli iskee itsensä 700 euron hintasegmenttiin, joka on tällä hetkellä todella, todella vaikea hintahaarukka monellakin tapaa. 700 euron puhelimelta ostaja voi odottaa käytännössä jo kaikkea mahdollista, mitä huippupuhelimessa pitääkin olla. Lisäksi kilpailu on tässä hintaluokassa todella kovaa: Samsungin ja Xiaomin valikoimasta löytyy kovia vaihtoehtoja samaan hintaluokkaan ja lisäksi vanhempia OnePlussan malleja löytyy aika ajoin todella hyvissä tarjouksissa.

OnePlussan paljon hehkutettu yhteistyö ikonisen kamerabrändin Hasselbladin kanssa tietysti lisää panoksia puhelimen kameroiden arviointiin omalta osaltaan.

Joten, testistä tuli hyvin mielenkiintoinen, kaikin puolin.

Tekniset tiedot
  • Mitat:
  • 160 x 74,2 x 8,7mm
  • Paino:
  • 192 grammaa
  • Näyttö:
  • 6,55 tuumaa,
    2400 x 1080 pikseliä (402 ppi),
    120 Hz AMOLED
    Gorilla Glass 5
  • Suoritin:
  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri
  • Muisti:
  • 8GB / 12 GB;
    128GB / 256 GB tallennustilaa
  • Takakamerat:
  • Pääkamera: 48 megapikseliä, EIS, f/1,8 aukko, Somy IMX689
    Ultralaajakulmakamera: 50 megapikseliä, f/2,2 aukko, Sony IMX766
    Mustavalkokamera: 2 megapikseliä
  • Etukamera:
  • 16 megapikseiä, EIS, kiinteä kohdennus
  • Akku:
  • 4500 mAh (ei vaihdettavissa)
  • Käyttöjärjestelmä:
  • Android 11 / OxygenOS 11
  • Muuta:
  • tupla-SIM, 5G, USB Power Delivery (USB PD) -standardia tukeva laturi, Warp Charge 65T -laturi
    Erikseen ostettavissa langaton pikalaturi, 15W
  • Liitännät:
  • USB-C
  • Hinta:
  • 699 euroa (8GB / 128GB)
    799 euroa (12GB / 256GB)

Ulkonäkö ja rakenne

OnePlus 9 muotoilussa ei ole lähdetty keksimään pyörää uudestaan - käytännössä lainkaan. Puhelin on lähes identtinen muotoilunsa osalta viime syksynä julkaistuun OnePlus 8T -malliin. Ainoastaan uudistettu kameramoduuli puhelimen takana - Hasselbladin logolla - paljastaa mallien väliset erot ulkoasun osalta.

OnePlus 9 takaa

Kädessä OnePlus 9 tuntuu laadukkaalta, kuten 700 euron puhelimen pitääkin tuntua. Eli mikään kohta ei nitise eikä natise, vaan puhelimesta tulee tukeva ja laadukkaasti valmistettu vaikutelma. Painoa puhelimella on 192 grammaa, joten painavia puhelimia pelkäävälle OnePlus 9 ei todellakaan sovi.

Takaa puhelin on Gorilla Glass -lasilla päällystetty, mutta metallin sijaan itse rakenne on polymeerimuovia. Valitettavasti muovi tuntuu hieman käteen lasin altakin ja on ikävä kauneusvirhe tämän hintaluokan puhelimessa - joskaan ei aivan tavaton materiaalivalinta.

Testiyksilömme värinä oli Hopeinen talvisumu, joka aiheutti ihastusta etenkin nuoremmissa puhelimen nähneissä tapauksissa. Alakouluikäinen kummityttö risti värin nopeasti yksisarvisen väriseksi - ja väri olikin ihastusta herättävä.

Täysin kiiltäväpintainen väri kerää valitettavasti itseensä myös sormenjälkiä helpolla, joskaan ne eivät vaaleasta väristä juurikaan näy. Värivalikoimassa on OnePlussalla tarjolla myös kiiltäväpintainen Astraalin musta sekä täysin mattapintainen Arktisen sininen.

Näytön osalta OnePlus 9 jatkaa OnePlussan nykyistä linjaa siinä, että perusmallin näyttö on täysin tasainen. OnePlus 9 Prossahan näyttö on kevyesti sivuille kaareutuva, kuten aiemmissakin OnePlusan Pro-malleissa.

Etukamera on toteutettu jo perinteiseksi muodostuneella punch hole -tekniikalla, eli koko etualaa peittävän näytön vasemmassa yläkulmassa on näyttöön kameraa varten puhkaistu reikä.

OnePlus 9 sivun painikkeet

OnePlus ei ole muotoilun osalta lähtenyt muutenkaan hötkyilemään, vaan on pitänyt mukana kaikki ne elementit, joista OnePlus tunnetaan. Puhelimen toiselta sivulta löytyvät edelleen virtanäppäin sekä kolmivaiheinen liukukytkin, jolla puhelimen saa nopeasti äänettömälle tai värinätilaan.

OnePlus 9 alareuna

Alareunasta löytyy tuttuun tapaan ainoastaan USB-C -liitin latausta ja tiedonsiirtoa varten, toinen laitteen stereokaiuttimista, SIM-korttikelkka sekä toinen puhelimen mikrofoneista.

OnePlus 9 on perusvarma, joskin varsin yllätyksetön puhelin muotoilultaan. Käytännössä OnePlus 9 on OnePlus 8T ulkonäköä jopa liiankin pitkälle kierrättävä uusintapainos - joku voisi sanoa, että polymeerimuovinen rakenne on tylsä, eikä oikein vastaa 700 euron puhelimen laatuvaikutelmaa. Mutta ainakin testissä ollut värivaihtoehto oli silmää miellyttävä - ja uusittu kameramoduuli on kieltämättä retroudessaan varsin tyylikäs.

Näyttö

OnePlus 9, kuva näytöllä

Valitettavasti sama edellisten mallien kierrätys jatkuu myös puhelimen näytössä. Näyttö on käytännössä identtinen vuoden 2020 OnePlus 8T -malliin nähden. Täysin tasainen, 2400 x 1080 -tarkkuuden 120 Hz virkistystaajuudella varustettu AMOLED -näyttö on kyllä hyvä, mutta ei tarjoa mitään merkittävästi uutta tai erikoista.

Ainoastaan älykäs virkistystaajuuden vaihto on tuotu suurimpana uudistuksena mukaan. Siinä missä isoveljensä OnePlus 9 Pro osaa vaihtaa näytön virkistystaajuutta tilanteen mukaan 1 Hz ja 120 Hz välillä, joutuu OnePlus 9 tyytymään vaihteluun 120 Hz ja 60 Hz välillä. Virkistystaajuuden vaihtuminen matalammaksi siis säästää akkua - muutenhan 120 Hz kannattaa pitää päällä jatkuvasti sulavamman ruudunpäivityksen vuoksi.

Virkistystaajuuden älykäs vaihtelu on todellakin rajattu ainoastaan 120 Hz ja 60 Hz välille, eli puhelin ei osaa vaihtaa älykkäästi virkistystaajuutta esim. puoliväliin, 90 Hz virkistystaajuudelle itsestään.

Lisäksi OnePlussan suurempaa virkistystaajuutta tukevat vain erittäin harvat pelit - vaikka juuri peleissä suuresta virkistystaajuudesta olisi eniten hyötyä. Fortnite ja PUBG tukevat suurempaa virkistystaajuutta, mutta nekin ainoastaan 90 Hz nopeudella, eivät täydellä 120 Hz nopeudella.

Näytön kirkkaus ja värimaailma ovat kuitenkin OnePlussalle ominaiseen tyyliin jälleen kerran erinomaisella tasolla. Puhelimen näyttö on erittäin kirkas ja selkeästi luettavissa myös suorassa auringonpaisteessa hienona hellepäivänäkin - saavutus johon lähellekään kaikki tämän hintaluokan puhelimet eivät yllä.

Värit OnePlus 9 näyttö toistaa realistisesti ja erinomaisen hyvin, joten silläkään saralla näytöstä ei voi moitteen sanaa löytää.

Vaikka näyttö onkin kierrätetty OnePlus 8T:stä OnePlus 9:iin, on näyttö edelleen erittäin hyvä, ellei jopa loistava - vaikka ei tarjoakaan venytettyä FullHD -tarkkuutta parempaa erottelutarkkuutta.

Takakamerat

Kamerat olivat se osa-alue, jolla OnePlus 9 -sarjan julkaisua rummutettiin, joten niihin osattiin ladata paljon odotuksia. Siinä missä OnePlus 9 Pro todistikin parannukset todeksi, kuten arvostelussamme totesimmekin, on OnePlus 9 kohdalla tilanne täysin eri.

OnePlus on päättänyt tehdä perus-ysin ja Pro-mallin välille selkeän eron nimenomaan kameroiden osalta. OnePlus 9 kameravalikoimasta on karsittu liiankin pitkä lista ominaisuuksia Pro-malliin verrattuna.

OnePlus 9 takakamerat

Takaa löytyvästä kameramodulista löytyvät kameroiden osalta 48 megapikselin pääkamera, 50 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä kahden megapikselin mustavalkokamera.

Pääkamera käyttää vuoden takaisen lippulaivamallin, OnePlus 8 Pron sensoria, eli Sony IMX689:ää. Vaikka sensori olikin vuosi sitten loikka eteenpäin, kuten OnePlus 8 Pro arvostelussa totesimme aikoinaan, tulee OnePlus 9 kanssa tältä osin hieman huijattu olo - ainakin paperilla.

Ultralaajakulmakamera puolestaan käyttää samaa 50 megapikselin Sony IMX766 -sensoria kuin OnePlus 9 Pro -mallikin, joten siltä osin kameroissa on parannusta nähty, ainakin paperilla.

Pääkameran aukkolukuna on f/1,8 ja ultralaajakulmakameran aukkoulukuna puolestaan f/2,2. OnePlus 9:ssä ei ole lainkaan optista kuvanvakainta (OIS), joten kuvien vakautus tapahtuu käsipelillä ja osittain digitaalisesti.

Erillistä telekameraa ei ole lainkaan ja makrokamerakin puuttuu, vaikkakin laajakulmasensori tukee myös rajallista makrokuvausta itsessään.

Mustavalkokameralla ei voi lainkaan kuvata, vaan kyseistä sensoria käytetään avustamaan kahden muun sensorin kuvien laatua.

Paperilla OnePlus 9 kameran speksit kuulostavat hieman köykäisiltä, mutta parin kuukauden testauksen jälkeen puhelin pääsi yllättämään tällä saralla positiivisesti.

Vaikka pääkameran sensorina onkin sama kuin OnePlus 8 Prossa, ovat OnePlus 9 pääkameralla otetut kuvat järkiään parempaa tasoa kuin millään OnePlus 8 -sarjan puhelimella (joista siis 8 Pro on kamerapuhelimena ylivoimaisesti paras, hakaten mennen tullen myöhemmin julkaistun 8T:n).

Päivänvalossa kuvatut kuvat ovat pääkameralla miellyttäviä sekä dynamiikan, yksityiskohtien kuin värintoistonkin osalta. Varsinaista “Hasselblad-efektiä" kuvista on turha hakea, mutta kuvien laatu on pääsääntöisesti erittäin hyvää.

Eniten pääkameran laatu on parantunut hämärässä otetuissa kuvissa, vaikka optisen kuvanvakaimen puuttuminen vaikuttaakin valotusaikojen käyttöön käsivaralta kuvattaessa. Kuvien puhki palamista tapahtuu vasta valon kadotessa käytännössä kokonaan ja yksityiskohdat näkyvät vielä hyvinkin hämärässä otetuissa kuvissa. Aivan OnePlus 9 Pron tasolle hämäräkuvaus ei pääse, mutta on silti laadultaan lähellä erinomaista.

Erillisen yökuvaustilan kanssa OnePlus 9 ja OnePlus 9 Pro lähenevät jo merkittävästi toisiaan laadussa - joka alleviivaa entisestään sitä faktaa, että tärkeimmät kehitystyöt puhelinten kameroissa käydään nykyisin ohjelmistotasolla, ei niinkään fyysisten sensorien kehityksessä.

Laajakulmalinssissä uutena on ns. freeform -tila, jossa laajakulmalinssin aiheuttamia vääristymiä kuvan reunoilla tasoitellaan ohjelmallisesti. Kyseinen ominaisuus toimii varsin hyvin, etenkin ihmisjoukkoa kuvattaessa laajakulmalinssillä.

Laajakulmakuvauksessa OnePlus 9 on varsin mainio tapaus ja ansaitsee ehdottomasti kehut.

Telekameran puute on varmasti monelle luontokuvausta harrastavalle se pahin puute mitä puhelimessa voi olla - ja itsellänikin telen puute ärsytti koko testijakson ajan. Vaikka digitaalinen zoomaus tuottaakin varsin hyviä tuloksia, olisi erillinen “zoomikamera" silti toivottava lisä - etenkin puhelimen hinnan huomioon ottaen.

Kameroiden osalta OnePlus 9 on hieman kaksijakoinen tapaus: se on selkeästi parempi kamerapuhelin kuin edeltävä OnePlus 8 -sarja kokonaisuudessaan, mutta kehitysloikka, jota OnePlus kehui julkaisun yhteydessä, jää OnePlus 9 osalta vähän vajaaksi. OnePlus 9 kamerat ovat hyvät, mutta eivät erinomaisia - halvemmallakin saa tällä hetkellä paremmilla kameroilla varustettuja kännyköitä. Ja telekameran puute rajaa ostajakuntaa väistämättä.

Esimerkkikuvia

Etukamera

Etukamera on valitettavasti nykyisellään OnePlussan akilleen kantapää. Yhtiö käyttää sisukkaasti huippumalleissaan, kuten OnePlus 9 -sarjassa, täsmälleen samaa etukameraa kuin mitä se on käyttänyt kännyköissään vuoden 2019 OnePlus 7 -sarjasta lähtien.

OnePlus 9 etukameran kolo näytössä

16 megapikselin kiinteällä kohdennuksella varustettu etukamera ei yksinkertaisesti kuulu mielestäni enää tämän hintaluokan laitteeseen, vaikka asiaa miten vääntelisi solmuun selitysten kautta. Etukameran laatu on nykymittapuulla korkeintaankin keskinkertaista - ja 700 euron hintaluokassa jo käytännössä heikohkoa.

Laatu sopii toki nopeisiin Instagram-selfieihin, mutta ei oikeastaan mihinkään muuhun.

Videokuvaus

Videokuvauksessa sekä pääkamera ja laajakulmakamera mahdollistavat korkeimmillaan 8K -tarkkuuden videokuvauksen. 8K-tarkkuudella kuvattaessa suurin kuvanopeus on 30fps. Laskemalla tarkkuutta hieman käyttökelpoisempaan ja vähemmän tilaa vievään 4K -tarkkuuteen voidaan molemmilla kameroilla kuvata myös 60fps kuvanopeudella. Samoin FullHD-tarkkuudella kuvattaessa on suurin käytössä oleva kuvanopeus 60 fps. Eli 9 Pro -mallin 120fps kuvanopeutta ei perus-ysistä löydy, vaikka 8K-tarkkuutta onkin tarjolla.

Optisen kuvanvakaimen puutteen vuoksi videokuvauksen vakautus tapahtuu aina digitaalisesti, eikä kyseistä toimintoa saa kytkettyä lainkaan pois päältä. Käytännössä tämä näkyy siten, että videokuvien reunoista leikataan siivut pois, mikäli kuva on hieman enemmän tärisevää kuin tavallisesti. Tarjolla oleva erittäin vakaa tila (Super Stable) vie tämän äärimmäisyyksiin: videokuvaus tapahtuu laajakulmakameraa käyttäen, mutta rajataan pääkameran näkymään, jotta digitaalinen vakautus saadaan tehtyä.

Perinteisten videokuvaustilojen lisäksi tarjolla on myös hidastettu kuvaustila, jos tarjolla on vaihtoehtoisesti joko 1080p -tarkkuuden 240 fps video tai 720p -tarkkuuden 480 fps. Hidastustoiminto on pääosin leikkikalu, jolla saa hienoja lyhyitä videoita tietystiä, hyvin rajallisista tilanteista, mutta jonka käyttöarvo on arjessa varsin rajallinen.

Testeissämme 8K -tarkkuuden video oli joukon selkeisti kehnointa numeroiden lupauksiin nähden: kuvan laatu vaikutti vahvasti siltä, että se on pitkälti vain 4K-videota, jonka tarkkuutta on parannettu ohjelmallisesti. Lisäksi kontrasti oli etenkin 8K -tarkkuuden videoissa välillä erittäin häiritsevällä tasolla.

Eniten käyttämämme tarkkuus eli 4K-tarkkuus oli puolestaan varsin hyvää laadultaan: dynamiikka ja yksityiskohdat olivat videossa pääosin kohdallaan ja jopa digitaalinen vakautus toimi pääsääntöisesti kuten pitääkin.

Siinä missä OnePlussan oma yökuvaustila toimi varsin mainiosti kuvia otettaessa, ei se vakuuttanut juurikaan videota kuvattaessa. Toimintoa tulikin alun kokeilujen jälkeen käytettyä ainoastaan pari kertaa, sillä perustilassa oleva hämäräkuvaus riitti videokuvauksen tarpeisiin lähes kaikissa tilanteissa.

Videokuvauksen osalta OnePlussan laatu oli varsin mainiota, kunhan unohti markkinointitemppuna mukaan paketoidun 8K -tarkkuuden ja keskittyi käyttämään ainoastaan 4K-tarkkuutta videota kuvattaessa. Lisäksi optisen kuvanvakaimen puute rajaa kuvausaluetta merkittävästi, joka on syytä ottaa huomioon videota kuvattaessa. Digitaalisen kuvanvakaimen pakollinen käyttö ihmetytti useammankin kerran.

Selfiekameran videokuvauksen tarkkuus on edelleen sama kuin jo vuoden 2019 malleissa: etukameralla voi kuvata korkeintaan 1080p -tarkkuuden videoita 60 fps kuvanopeudella.

Suorituskyky

Suorituskyvyn osalta OnePlus harvemmin tekee kompromisseja puhelintensa osalta - ja niin on nytkin. OnePlus 9 sisältää käytännössä saman raudan kuin isoveljensä OnePlus 9 Pro. Käytössä on Qualcommin nopein järjestelmäpiiri, Qualcomm Snapdragon 888 - nopeampaa järjestelmäpiiriä ei käytännössä markkinoilta tällä hetkellä löydy.

Käyttömuistia on sitäkin pakattu mukaan ruhtinaallisesti: edullisempi OnePlus 9 malli sisältää käyttömuistia 8 gigatavua, kalliimpi 12 gigatavua. Vastaavasti tallennustilaa malleista löytyy joko 128 gigatavua tai 256 gigatavua. Testiyksilössämme käyttömuistia oli 12 gigatavua ja tallennustilaa 256 gigatavua.

Koska rauta on käytännössä samaa kuin OnePlus 9 Prossa, ei se jätä mitään toivottavaa arjen käyttöön, olipa käyttökohteena sitten raskaat pelit tai raskaammat sovellukset.

Antutun testin listoilla OnePlus 9 Pro keikkuu tällä hetkellä nopeimpien Android-puhelinten sijalla 5 ja samalle sijalle asettuu myös OnePlus 9, sisältäen täsmälleen samat sisuskalut.

Käytännössä OnePlus 9 on yksi maailman nopeimmista puhelimista käyttää ja sen tietysti myös huomaa: puhelimen käyttö oli koko testijakson ajan äärimmäisen sulavaa ja nopeaa. Sovellukset latautuivat silmänräpäyksessä ja kakistelematta ja runsas käyttömuisti piti huolen siitä, että sovelluksia pystyi ajamaan yhtä aikaa päällä paljonkin ilman suorituskyvyn heikkenemistä.

Langaton lataus

OnePlus 9 on ensimmäinen OnePlussan “ei-pro" -malli, johon on tuotu mukaan myös langaton lataus. Tässäkin on kuitenkin päätetty ottaa selkeä linja Pro-mallin ja perus-ysin välillä ja langaton lataus on rajattu maksimissaan 15 W latausnopeuteen.

15 W on tietysti nopea latausnopeus - jos ei ole koskaan ladannut puhelinta, joka tukee pikalatausta, on 15 W latausnopeus aivan äärimmäisen nopea. Mutta verrattuna isoveljensä 50 W langattomaan lataukseen, perus-ysi tietysti häviää selkeästi.

Valitettavasti langaton lataus jäänee useimmilla tämän puhelimen ostajilla kokeilematta, sillä OnePlus ei paketoi edes huippupuhelintensa mukaan langatonta laturia, vaan sellainen pitää ostaa itse. Plussapuolena kuitenkin mainittakoon se, että OnePlus 9 tukee myös Qi -standardin mukaista langatonta latausta, eli sitä voidaan ladata langattomasti myös muiden kuin OnePlussan laturilla.

OnePlus 9 langattomassa laturissa

Sinänsä itse suosittelen langattoman laturin hankkimista: kun langattomaan lataukseen opettaa itsensä, puhelinta tulee latailtua pikkuhiljaa päivän aikana jatkuvasti, eikä puhelinta tarvitse “erikseen ladata" oikeastaan koskaan.

Ulkomailta puhelimen tilausta suunnittelevien kannattaa huomata tässä vaiheessa se, että OnePlus 9 sisältää langattoman latauksen ainoastaan Euroopassa ja Amerikassa myydyissä malleissa - Aasiassa myytävistä malleista se on jätetty kokonaan pois.

Maininnan arvoinen on myös se seikka, että OnePlus 9 tukee myös käänteistä langatonta latausta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että langatonta latausta tukevat laitteet, kuten vaikkapa kuulokkeet, voidaan laittaa OnePlus 9 päälle ja ne latautuvat OnePlus 9 akusta itsestään täyteen.

Akkukesto ja latausnopeus

Yksi OnePlussan puhelinten kulmakiviä on jo vuosien ajan ollut nopea lataus. Ja siihen on panostettu myös OnePlus 9 kohdalla.

OnePlus Warp Charge 65T -pikalaturi iskee OnePlus 9 akun nollasta täyteen alle 30 minuutissa - tarkalleen ottaen 29 minuutissa.

OnePlus 9 laturi

Suoritus on hurja, sillä puhelimessa on kuitenkin kohtuullisen kokoinen 4500 mAh akku, jonka latautuminen tietokoneen perinteisestä USB-liitännästä kestäisi pahimmillaan 9 tunnin ajan.

Laturin osalta kannattaa huomata, että laturissa itsessäänkin on USB-C -liitin, ei siis enää tavanomaista isompaa USB-A -liitintä, joten muiden johtojen kytkeminen laturiin kiinni saattaa vaatia sovitinta väliin.

OnePlus 9 akkukestograafi

Mutta… OnePlus 9 oli pitkässä testissämme yksi heikoimmista huippupuhelimista akkukestonsa osalta. Osasyy tähän on Qualcommin uusin Snapdragon -piiri, joka tunnetusti syö akkua aiempaa merkittävästi enemmän. Mutta verrattuna myös isoveljeensä, OnePlus 9 Pro -malliin, oli OnePlus 9 akkukesto omissa käyttötesteissämme merkittävästi heikompi.

Käytännössä akku ei koskaan riittänyt aktiivisessa käytössä aamun täyteen latauksesta nukkumaanmenoon saakka, vaan puhelinta piti ladata jonkin verran jossain kohti päivää joka ikinen kerta. Tokihan puhelimen näyttöaika oli kovalla tasolla koko testijakson ajan, siihen oli kytkettynä erinäköinen määrä Bluetooth-laitteita suurimman osan aikaa, näyttöä tuli pidettyä lähes täydellä kirkkaudella valtaosan aikaa, jne.

OnePlus 9 akkukesto, tilanne näytön käytön osalta

Mutta suoritus oli silti merkille pantavan kehno. Erittäin nopea latausnopeus luonnollisesti kompensoi tilannetta paljon, mutta ei auta paljoakaan, jos puhelinta kuljettaa luonnossa mukana ilman latausmahdollisuutta. Virransäästötemppuja käyttämällä akun saa varmasti kestämään vuorokauden ajan, mutta tavallisessa käytössä, etenkin kirkkaalla kevätsäällä, akku tyhjeni yksinkertaisesti liian nopeasti.

OnePlussan Android

OnePlussan Android on ollut aina varsin lähellä Googlen visiota “puhtaasta Androidista" ja sama perinne on jatkunut edelleen. Merkittävä muutos tapahtui kuitenkin loppuvuodesta 2020, kun yhtiö muutti oman Androidinsa yleisilmettä vahvasti Samsungin ilmeen suuntaan. Käyttöjärjestelmän käyttölogiikka ei sinänsä muuttunut, mutta monet puhelimen omat sovellukset lähenivät selkeästi Samsungin ulkonäköä aiemmasta Googlen vastaavasta.

Android on sulava ja kevyt ja puhelimeen ei ole tungettu juurikaan tarpeettomia sovelluksia mukaan. Ainoastaan kourallinen OnePlussan omia virityksiä on rakennettu puhtaan Androidin päälle - ja nekin ovat pääsääntöisesti fiksuja parannuksia, joiden toivoisi olevan osa Androidia muutenkin.

Yhtiö lupaa OnePlus 9 puhelimen saavan ajan saatossa sekä Android 12, Android 13 että Android 14 -päivitykset. Yhtiö on valitettavasti ollut hieman ongelmissa uusimpien Android-päivitysten julkaisun osalta ja onkin onnistunut suututtamaan asiakaskuntaansa hitaalla päivitystahdillaan, vaikka yhtiö tuli aikoinaan tunnetuksi nimenomaan nopeasta päivitystahdistaan.

Tätä kirjoittaessa OnePlus 9:lle on kuitenkin jo saatavilla Android 12 -käyttöjärjestelmän betaversio, joten tukea tuntuu edelleen löytyvän.

Moitittavaa

Muutama asia OnePlus 9:ssä häiritsi. Yhtiö on päättänyt jättää IP-sertifikaattien hankkimisen sikseen perus-ysille, joten puhelimen veden- ja pölynkestävyydelle ei ole olemassa mitään virallisia takeita.

Lisäksi kameroiden tarkoituksellinen rampauttaminen Pro-mallin eduksi on ärsyttävää: etenkin telekameran poisto ja OIS:n täydellinen puuttuminen olivat pettymyksiä. Päätös on tietysti looginen sinänsä, että on haluttu alleviivata OnePlus 9 ja OnePlus 9 Pron eroja - mutta puhelin kuitenkin maksaa edelleen 700 euroa, joten karsimista ei oikein voi perustella ostajan näkökulmasta mitenkään.

Hasselblad-yhteistyö tuntuu myös vahvasti markkinointikikalta perus-ysin kohdalla.

Myös etukameroiden jämähtäminen vuoden 2019 alkuun on seikka, jota kritisoin myös OnePlus 9 Pron osalta. Vaikka yhtiö tätä perusteleekin sillä, että selfiet ovat OnePlus Nordin kohderyhmässä, eivät 9 -sarjan kohderyhmässä, on säästäminen tästä kohti hieman omituista.

Suurin moite kuitenkin tulee heikohkosta akunkestosta, joka ei yksinkertaisesti ole sillä tasolla kuin sen 700 euron puhelimessa pitäisi olla. Nopea lataus kompensoi ongelmaa, mutta ei muuta sitä sinällään miksikään.

Yhteenveto

Aiemmin mainituista moitteista huolimatta OnePlus 9 on erinomainen puhelin. Mutta sen hinta on hieman liian kallis sen ominaisuuksiin nähden. Siinä missä 9 Pro perustelee hintansa olemalla lähes täydellinen paketti, on perus-ysi selkeästi rampautettu versio - mutta rampautuksen pitäisi näkyä hintalapussa nykyistä selkeämmin.

Jos OnePlus 9 maksaisi 550 euroa, se olisi loistava puhelin. 700 euron hintalapulla se on erinomainen puhelin, mutta ominaisuuksiinsa nähden liian kallis, etenkin kilpailijoiden hengittäessä pahasti niskaan.

Vertailua kilpailijoihin

Suosittelemme vertaamaan OnePlus 9:iä pariin lähimpään kilpailijaansa ennen ostopäätöstä:

OnePlus 9

Kokemuksia tästä tuotteesta? Kommentteja arvostelusta? Kerro!

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.