Honor-puhelinyten tukeen selkeys: Vanhoja malleja tukee Huawei, uusia Honor

Petteri Pyyny

Honor-käyttäjä? Vihdoinkin selkeys siihen, kuka tukee puhelintasi
Vuonna 2019 Yhdysvallat lätkäisi kiinalaisen teknologiajätin Huawein käytännössä kauppasaartoon, joka on sen jälkeen rampauttanut yhtiön liiketoimintaa valtavan paljon. Huawei ehti aikoinaan olla hetken maailman suurin kännykkävalmistaja, mutta nyt yhtiö on menettänyt asemansa myös kotimaassaan Kiinassa.

Jo kolmatta vuotta kestänyt tilanne on johtanut siihen, että Huawein oli lopulta viime vuoden lopulla pakko myydä sisarbrändinsä Honor, jotta edes se voisi toimia ilman Yhdysvaltain rajoituksia. Itsenäiseksi pullahtanut Honor onkin sen jälkeen ottanut askeleita kohti uutta itsenäisyyttään ja yhtiö julkaisi hiljattain Honorin ensimmäiset, Huawein jälkeiset puhelinmallit, joukossa mm. Honor 50 sekä Honor 50 Pro.



Suomessa Honor oli huikean suosittu merkki vielä kolmisen vuotta sitten ja Honorin puhelimia lienee käytössä edelleen tuhansia. Kaiken härdellin keskellä onkin ollut epäselvää se, kuka oikein tarjoaa tukea vanhoille Honorin laitteille.

Kotimainen mobiiliuutissivusto SuomiMobiili oli tarttunut härkää sarvista ja kysynyt asiaa suoraan Suomen Honorilta - ja sai kuin saikin suoran vastauksen. Honorin Suomen yhtiön mukaan Honor itse vastaa 1.4.2021 jälkeen julkaistujen Honor-mallien tuesta ja kaikista tuota päivämäärää ennen myytyjen Honor-puhelinten osalta tuesta vastaa Huawei.

"Haluamme palvella kaikkia asiakkaitamme mahdollisimman hyvin koko tuotteen elinkaaren ajan. Ennen 1.4.2021 julkaistujen Honor-laitteiden omistajat saavat siis täyden tuotetuen Huawein kautta. Huawein omistuksen aikana julkaistut Honor-puhelimet saavat myös normaalit ohjelmisto- ja tietoturvapäivitykset vastaavien Huawei-mallien tapaan"



Käytännössä tämä tarkoittanee sitä, että ennen 1.4.2021 julkaistuihin Honor-puhelimiin tuskin tulee koskaan Android 11 -päivitystä, sillä Huawei on itse päättänyt jatkaa täysin Androidin päälinjasta eriytyvällä kehityssuunnalla. Huawein tuorein käyttöjärjestelmäpäivitys, EMUI 11, ei pohjaudu Android 11:een, vaan on yhtiön Android 10 päälle jatkokehittämä käyttöliittymä.

Uusissa Honor-malleissa ovat mukana Googlen palvelut ja ne pohjautuvat Android 11 -käyttöjärjestelmään.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.