5G-dataliikenteen määrä yli kymmenkertaistui Telian verkossa vuonna 2021 - ohitti 3G-dataliikenteen

Janne Yli-Korhonen

5G-dataliikenteen määrä yli kymmenkertaistui Telian verkossa vuonna 2021 - ohitti 3G-dataliikenteen
Telia kertoo, että viime vuoden verkkoliikenteen 20 % kasvu oli koronaa edeltävien vuosien kasvua nopeampaa. Tämä johtuu pitkälti siitä, että puhelut ja dataliikenne siirtyvät kattavaan 4G-verkkoon ja laajenevaan 5G-verkkoon vanhemman 3G-verkon jäädessä pois käytöstä.

Telian verkossa 5G-dataliikenne yli kymmenkertaistui vuonna 2021. Viime vuoden lopulla 5G-liikenne ohitti 3G-dataliikenteen määrän.

"Luovumme vanhasta rakentaaksemme uutta. 5G:n kasvuluvut ovat nyt kovia, kun verkon kattavuus kasvaa ja 5G-laitteet yleistyvät. 5G-liittymän hankkineet suomalaiset käyttävät puhelimellaan keskimäärin 40 % enemmän nettiä kuin 4G-asiakkaat, joten uusi kapasiteetti tulee kyllä datanälkäisille suomalaisille tarpeeseen", arvioi Telia Finlandin verkoista vastaava johtaja Sami Siiki.



Telia sulkee Suomessa 3G-verkon vuoden 2023 loppuun mennessä. Myös Elisa ja DNA tekevät samoin.




Telian 3G-verkko on suljettu jo Norjassa, ja Tanska ja Liettua seuraavat perässä.

Dataliikenteen ohella myös puhelut katoavat 3G:stä. Telia kertoo, että päättyneenä vuonna tapahtui pieni vallankumous, kun 4G-puhe (VoLTE) kasvoi puheminuuteilla mitattuna ensimmäistä kertaa isommaksi kuin mobiilipuhe 3G-verkossa.

Perinteinen 2G- ja 3G-mobiilipuhe vastaa edelleen suurinta osaa puheminuuteista, mutta 4G-puheen osuus jatkaa vauhdikasta kasvuaan.

Perinteinen mobiilipuhe ei toimi 4G- ja 5G-verkoissa, joissa siirrytään datapohjaiseen VoLTE-tekniikkaan. Sen etuna on puhelun nopeampi yhdistyminen ja parempi äänenlaatu.

Telian mukaan Telian 5G-verkon väestöpeitto oli vuoden vaihteessa 64 %, ja verkko palveli yli 3,5 miljoonaa suomalaista 158 paikkakunnalla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.