Android 11 tuskin tulee Huawein ja Honorin puhelimiin

Petteri Pyyny

Huawein ja Honorin Android 11 -päivityksiä tuskin tulee: EMUI 11 onkin vain Android 10
Moni Huawein ja sen aiemman sisarbrändin Honorin kännykän omistava on saattanut ilahtua viime kuukausina, kun puhelimeen on ilmestynyt uusi, iso päivitys. Valitettavasti päivitys ei olekaan ihan niin iso kuin nimestä voisi päätellä.

EMUI on Huawein Android-käyttöliittymä ja tähän saakka sen nimeäminen on tiukasti noudatellut Androidin versionumerointia sekaannusten välttämiseksi. Mutta koska Huawein tilanne kännykkäbisneksessä on nyt erittäin haastava, on yhtiö syystä tai toisesta päättänyt ottaa irtioton tähän käytäntöön.

Talven ja kevään 2020-2021 mittaan useisiin Huawein ja Honorin puhelimiin on julkaistu EMUI 11 -päivitys, joka on sinänsä merkittävä päivitys puhelimen käyttöjärjestelmään. Mutta EMUI 11 ei pohjaudu uusimpaan Androidiin, vaan aiempaan, vuonna 2019 julkaistuun Android 10:iin.



Johtuen pakotteista ja Huawein tukalasta asemasta markkinalla, lienee realistista päätellä, että Android 11:een pohjautuvaa päivitystä Huawein puhelimille tuskin on tulossakaan. Sen sijaan yhtiö panostaa omaan käyttöjärjestelmäänsä, Harmony OS:ään, jonka se aikoo päivittää miljooniin vanhoihinkin myymiinsä laitteisiin.

Honorin osalta tietysti tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että Huawei myi Honorin liiketoiminnot hiljattain. Se, millaisen linjan uusi Honor ottaa päivitysten ja käyttöjärjestelmävalintojen suhteen, vaikuttaa olevan edelleen täysin kysymysmerkki. Lisäksi on epäselvää, onko aiemmin myytyjen Honor-mallien päivitys uuden yhtiön vaiko Huawein vastuulla.

Seuraamme sitä, miten puhelinmalleihin saapuu uusi Android jatkuvasti päivittyvässä Android 11 -päivitysseurannassamme.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.