Miljoona kaupaksi: iPhone 74, 5800 XpressMusic 57 ja iPhone 3G 3 päivää

11
Markus Lehtiniitty

Miljoona kaupaksi: iPhone 74, 5800 XpressMusic 57 ja iPhone 3G 3 päivää
Älypuhelinten suosio on selvästi kasvanut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Samalla markkinoille on tullut uusia toimijoita, kuten Apple ja Google Android-alustallaan. Kosketusnäyttöisistä puhelimista on kasvanut tärkeä kilpailukenttä puhelinvalmistajille.

Engadget-blogi on nostanut nyt vertailuun tämän hetken suosituimpien kosketusnäyttöpuhelinten myyntimäärät. Lukijan Engadgetille lähettämä yllä esillä oleva graafi kertoo, kuinka monessa päivässä kunkin puhelimen myyntimäärä ylitti yhden miljoonan puhelimen rajan. Pienempi päivien määrä tarkoittaa luonnollisesti korkeampaa myyntivauhtia.

Kuten kaaviosta näkyy, iPhone 3G on tässä suhteessa ylivoimainen. Sen myynti ylitti miljoonan rajapyykin vain kolmessa päivässä, kun alkuperäiseltä iPhonelta tähän vaadittiin 74 päivää. Nokian 5800 XpressMusicin, ensimmäisen Android-alustallisen puhelimen T-Mobile G1:n ja RIM:n BlackBerry Stormin väliset erot ovat pieniä. Edellä olevassa järjestyksessä näiltä puhelimilta vaadittiin miljoonaan pääsemiseksi 57, 61 ja 72 päivää. Stormin osalta mukana on tosin vain Yhdysvaltain myynti.



Kaaviota tulkittaessa tulee kuitenkin muistaa, että se kertoo yksinkertaisesti vain myytyjen puhelinten yhteismäärän eikä ota huomioon markkinakohtaisia lukuja. iPhone 3G tuli markkinoille yhtäaikaisesti 21 maassa, kun muiden saatavuus rajoittuu joko pysyvästi tai rajoittui väliaikaisesti vain muutamaan maahan. Lisäksi luvuissa voi olla pientä epätarkkuutta, sillä valmistajien ilmoittamia myyntilukuja voi tulkita monella tavalla - tästä huolimatta myynnin mittasuhteet tulevat kuitenkin selville.

Kaaviosta päätellen Apple kuitenkin onnistui mainiosti iPhone 3G:n ennakkohypen luomisessa ja markkinoilletulon organisoinnissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (11)

Anonyymi käyttäjä
jponas (vahvistamaton)

1

nokia onnistunut ihan hyvin rajoitetulla myyntialueella ilman turhaa überhypetystä

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke (vahvistamaton)

2

Tässä huomaa taas kuinka vahva ja suosittu brändi Apllella on. Eri asia sitten on, kuinka kestävä tuollainen markkinointistrategia on. Mitäs sitten kun Apple meneekin pois muodista? Niin trendeille ja ilmiöille nimittäin yleensä tuppaa käymään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jponas (vahvistamaton)

3

niinpä, pian käy niin että muutaman vuoden päästä porukka häpeää omistaneensa applen tuotteita niinkuin nykyään hävetään mm. aikoinaan muodissa ollutta takatukkaa :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Hesse (vahvistamaton)

4

siis mitä? onko takatukka jo pois muodista! just ku sain sen kasvatettua...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tauno (vahvistamaton)

5

sellaisen pienen detaljin voisi lisätä että luvut eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia. applen luku on laskettu siitä että apple ilmoitti myyneensä kolme miljoonaa luuria ensimmäisten kolmen päivän aikana. ne nyt vaan eivät olleet kuluttajille myytyjä vaan operaattoreille. eli esim deutsche telecom oli tilannut 200 000 iphonea niin tuo oli applen luvussa. noita miljoonaa "myytyä" iphonea ei oltu välttämättä edes saatu linjalta ulos tuossa vaiheessa.

nokiankaan luvut eivät ole kuluttajille myytyjä, mutta eivät myöskään applen tapaan operaattorille myytyjä, vaan "shipped" eli tehtaalta lähteneitä luureja. eli ei mitään järkeä vertailla applen miljoonaan.

g1:n osalta ei käsittääkseni ole ilmoitettu mitään virallista lukua vaan kyseessä on jonkun analyytikon spekulointi.

muiden valmistajien osalta en tiedä mistä luvut on revästy mutta ne lienevät samalla tavalla mielivaltaisia ja vertailukelvottomia muihin nähden kuin mainitut esimerkit.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tuntematon (vahvistamaton)

6

Äsköisessä viestissä huomaan jotenkin kateuden.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jaska (vahvistamaton)

8

"Voi sitä parkua sitten kun Nokia menee aikanaan pois muodista."

Eihän se tällä hetkellä muodissa olekkaan..? Eikä nokia ole mikään muotivillitys, vaan se on pysyvä tapa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
asedas (vahvistamaton)

9

"Voi sitä parkua sitten kun Nokia menee aikanaan pois muodista."

Eihän se tällä hetkellä muodissa olekkaan..? Eikä nokia ole mikään muotivillitys, vaan se on pysyvä tapa.

pysyvä tapa, kuten tupakointi tai alkoholismi, jonka voisi vaihtaa johonkin terveellisempään ja hyödyllisempään kuten pyöräilyyn, näin ollen nokialaiset appleksi.

- Kirjoitettu iPhonella

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Keijo K (vahvistamaton)

10

Applen brändi on kestänyt useita vuosia. Ei sekään ikuisuuksia kestä taino saattaa kestää, mutta tällöin applen täytyy pysyä innovatisena luojana kasvavilla markkinoille. En tiedä miten siihen pystytään tulevaisuudessa mutta tähän mennessä muutamia applen tuotteita poimien voi kehitys jo lopahtaa tai sitten pitää luoda vaan uusia näkemyksiä heitetään vaikka imacci tehokas kone litteässä näytössä nyt hp ja kumppanit tuovat vuosien jälkeen "viimein" omaa vastaavaa konseptia.

1. iPod (iski sopivaan rakoon aikoinaan kun vielä kannettavat kasetti ja cd-soittimet oli in juttu.)

2. iMac ( ensimmäisenä markkinoille toimiva kone/näytössä +, uudella muotoilulla ja julkaisuhetkellä vastaavan hintaisia pc-koneita paremmalla raudalla)

3. Mac mini (ensimmäisenä pienenä "toimivana" "hiljaisena" )

4. iPhone (muutti älypuhelimen käsityksen ja edisti puhelinten kehitystä huomattavasti markkinoilla. Kilpailu, Tapa,käytettävyys ja ominaisuudet = ne mitä suurin osa käyttäjistä tarvitsee)

Ei iPhonen tarvitse olla paras joka saralla sen valtit löytyvät nimenomaan tavasta ja käytettävyydestä se on vaan luotu palvelemaan tiettyä massamarkkinaa kuten esim. Nokian 5500 ja Communicator tai 2600 kaikki on luotu tietyille markkinoille.

Sama juttu on maccien suhteen. Osat testataan ja valitaan tarkkaan ja sen koneen käyttäiän pitäisi roikkua 3-5v välillä.
Koske Applen tuotteet koostuu pitkälti integroidusta konseptista tulee päivitys syklin olla sopiva "tällä hetkellä 6-12kk keskimäärin" tietenkin esim. uutta miniä odoteltu iät ja ajat.

Apple ei vaan julkaise tosta noin koneita vaan ne testataan valmistajien kanssa läpikotasin ettei ole mitään ristiriitoja. Tästä syystä Macit eivät ole tehty kaikille vaan PC-RAUDALLA on suurinmarkkina osuus.

Itse arvostan toimivuutta ja yksinkertaisuutta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tauno (vahvistamaton)

11

kylläpä apple/iphone ihmiset ovat herkkänahkaisia. jos dataa halutaan vertailla niin ihan ensimmäinen tehtävä on varmistaa että data on sillä tavalla yhdenmukaista että vertailu voidaan suorittaa. ei tälläisen asian hahmottaminen voi olla ylivoimaista.

fakta on että esitetyt luvut nyt eivät vain ole vertailukelpoisia. ja kun vertailukelvottomia lukuja luetaan niin tuloksena on roskaa. garbage in, garbage out. jos asian ymmärtämisessä on jotain ongelmia niin peruskoulun matematiikka kannattaa kerrata huolella. mittatulosten vertailua opetetaan näköjään kolmannella luokalla ainakin karkkilan ala-asteella. http://www.karkkila.fi/yhteiskoulu/opsmat.htm. toivottavasti muuallakin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.