Apple hyväksyi lopulta Nine Inch Nailsin sovelluksen

2
Kaarlo Räihä

Apple hyväksyi lopulta Nine Inch Nailsin sovelluksen
Kerroimme tämän viikon maanantaina, kuinka Apple suhtautui nihkeästi Nine Inch Nails -yhtyeen (NIN) iPhone-sovellukseen, koska sovelluksen avulla pääsee käsiksi bändin sensuroimattomaan kappaleeseen.

Nyt ääni Applen kellossa on muuttunut, ja ilmainen nin: access -sovellus on jälleen ilmaantunut ladattavaksi App Store -kauppapaikalle.

Apple ei ole kertonut miksi sovellus yht'äkkiä hyväksyttiin jälleen jakeluun, mutta NIN:in nokkamies Trent Reznor sanoi, ettei sovellusta ole muokattu Applen tai NIN:in toimesta, joten aiemmin hylätty ohjelma on nyt hyväksytty sellaisenaan.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Apple estää tietyn sovelluksen jakelun App Storen kautta. Ongelmia ovat aiemmin aiheuttaneet mm. ohjelmien tarjoama aikuisille suunnattu sisältö tai niiden tuomat uudet ominaisuudet, jotka eivät ole olleet Applen mieleen.



Sisältöön liittyvät estot toivottavasti katoavat tulevan 3.0-versionumerolla varustetun ohjelmiston myötä, sillä nykyisten tietojen mukaan kyseinen päivitys tuo iPhoneen ja iPod touchiin ns. lapsilukkotoiminnon, jonka avulla vanhemmat voivat estää tiettyjen ohjelmien asentamisen laitteisiin ikärajaluokitusten perusteella. Tällöin App Storen kautta voitaisiin myydä esim. graafisesti väkivaltaisia pelejä tai räsypokkapelejä ilman pelkoa siitä, että perheen pienimmät pääsisivät käsiksi kyseiseen sisältöön.

Keskustelua herättänyt nin: access sallii iPhone-matkapuhelinten ja iPod touch -mediasoitinten omistajien mm. tutkailla NIN-aiheisia uutisia, keskustella muiden NIN-fanien kanssa ja kuunnella yhtyeen musiikkia.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (2)

Xaboom
Xaboom

1

Räsypokka ja kosketusnäyttö kuulostaa aika hyvältä. Vielä kun koskettelis takaisin, niin voisi harkita tyttöystävän vaihtoa iPhoneen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.