Yle mukaan mobiilitelevisioon, myöhemmin maksulliseksi

4
Matti Robinson

Yle mukaan mobiilitelevisioon, myöhemmin maksulliseksi
Digita on ilmoittanut, että Ylen kanavia nähdään ylihuomisesta alkaen mobiilitelevisiossa. Syynä Ylen televisio- ja radiokanavien lisäykseen on MobiiliTV:n käyttäjäkokemuksia keräävää kuluttajakysely, joka käynnistyi tänään.

Ylen televisiokanavista TV1 ja TV2 sekä radiokanavista YleX ja YLE Radio 1 näkyvät ja kuuluvat mobiilitelevisiossa näillä näkymin ainakin heinäkuun loppuun saakka. Yle on valmis jatkamaan mobiilitelevisiossa heinäkuun jälkeenkin.

"Nyt on oiva tilaisuus aloittaa lähetykset koemielessä ja tukea samalla MobiiliTV:n käynnistymistä pohtivan työryhmän työtä. Olemme valmiita jatkamaan lähetyksiä heinäkuun jälkeenkin, kunhan palveluoperaattorien kanssa päästään sopimukseen", kertoo johtaja Olli-Pekka Heinonen Yleisradiosta.

Tällä hetkellä mobiilitelevisioon kuuluvat televisiokanavista ainoastaan MTV3 ja The Voice, joiden lisäksi mukana on kolme kuvaradiokanavaa - Iskelmä, Radio Nova ja The Voice.



Digita kertoo tiedotteessaan myös, että tulevaisuudessa mobiilitelevisiosta saattaa tulla maksullinen. Neuvottelut maksullisesta mobiilitelevisiopalvelusta ovat käynnissä teleoperaattorien kanssa.

MobiiliTV vaatii DVB-H-vastaanottimen, joita löytyy tällä hetkellä sisäänrakennettuna muun muassa Nokian N77- ja N96-puhelimista. Lisäksi N85-, N79-, E75- ja N73-matkapuhelimilla mobiilitelevision katsominen onnistuu Nokian SU-33W-lisälaitteen avulla. Nokian Jarl Eklundin mukaan yritys aikoo laajentaa DVB-H-puhelimien määrää eri hintaluokissa.

”Pyrimme jatkossakin kasvattamaan niin integroitujen kuin myös lisälaitetta tukevien päätelaitteiden (Nokia 5800 ja N97 kesällä 2009) lukumäärää, näin MobiiliTV:tä voi jatkossa katsoa useamman hintakategorian laitteesta", Senior Manager Jarl Eklund kertoo.

MobiiliTV:n kuuluvuusalueella asuu yli kaksi miljoonaa suomalaista. Verkko kattaa pääkaupunkiseudun, Tampereen, Oulun, Turun ja Salon.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (4)

mjk
mjk

2

Kohta maksamme x 3....eli operaattorille, Ylelle ja mafialle nineltään teosto..ja täytyyhän se puhelinkin vaihtaa ja taas maksamme :-(

Vastaa
itago
itago

3

Eli ensin maksetaan mediamaksu, joka perustellaan myös mobiilitelevisiolla.. ja sen jälkeen maksetaan vielä käytöstä.

Vastaa
Bani666
Bani666

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti itago:

Eli ensin maksetaan mediamaksu, joka perustellaan myös mobiilitelevisiolla.. ja sen jälkeen maksetaan vielä käytöstä.

Tuleekohan äänelle ja kuvallekin erikseen maksut vai sisältääkö mediamaksu senkin? oi kun ihanaa! Kyll' se yle aina jaksaa keksiä tällaisia uusia ihania juttuja asiakkaiden iloksi!

Nyt tosissaan: onko mobiilitelevision käyttö muka niin yleistä, että siitä pitää oikee periä maksua?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.