Lehti: Nokialta puhelin Googlen käyttöjärjestelmällä

Markus Lehtiniitty

Lehti: Nokialta puhelin Googlen käyttöjärjestelmällä
Brittilehti Guardian kertoo tiedoistaan, joiden mukaan Nokia on kehittämässä Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettua puhelinta.

Guardianin mukaan Androidilla varustettu kosketusnäyttöinen puhelin tullaan julkistamaan syyskuussa Nokia World -tapahtumassa. Guardian ei kerro puhelimesta lisätietoja. Lähteekseen Guardian kertoo "alan sisäpiiriläiset".

Nokian suuren strategisen muutoksen takana olisi Guardianin mukaan markkinaosuuden lasku kasvavilla älypuhelinmarkkinoilla. Tuomalla markkinoille myös Googlen Androidiin perustuvan puhelimen, Nokia yrittäisi vallata itselleen enemmän osuuksia.

Toistaiseksi kaikki Nokian älypuhelimet ovat käyttäneet Symbian-käyttöjärjestelmää. Nokia osti viime vuonna Symbian-yhtiön ja säätiöi sen ja avaa myöhemmin Symbianin lähdekoodin. Lisäksi Nokia on käyttänyt Internet Tablet -laitteissaan Linuxiin perustuvaa maemo-järjestelmää. Myös Googlen Android perustuu pohjimmiltaan Linuxiin. Aiempien huhujen mukaan seuraavassa Nokian maemo-laitteessa olisi myös puhelinominaisuudet.



Aiemmin Nokian N810 Internet Tablet -laitteeseen on saatu haksaamalla asennettua Googlen Android.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.