LG kiusoittelee uudella "suklaapuhelimellaan"

Markus Lehtiniitty

LG kiusoittelee uudella suklaapuhelimellaan
LG on julkaissut lehdistötiedotteen tulevasta Black Label -sarjan Chocolate-puhelimestaan. Itse puhelimesta ei LG:n tiedotteessa kerrota juuri muuta kuin se, että puhelimen muotoilu seuraa alkuperäisen Chocolaten jalanjälkiä ja on samalla minimalistisuudessaan erittäin erottuva. Uuden Chocolaten muotoilusta vastaa sama tiimi kuin alkuperäisenkin.

Lisäksi LG julkaisi tänään tässä jutussakin esillä olevat neljä kuvaa. Kuvien perusteella kyseessä on patukkamallinen, suurella kosketusnäytöllä varustettu puhelin.

Onneksi Tweakers.net-sivusto on onnistunut onkimaan UA-profiilista hieman lisätietoa tulevasta Chocolate Black Labelistä. Uutuuden tarkempi mallikoodi tulee olemaan BL-40 ja sen kosketusnäytön kuvasuhde on erittäin laajakuvainen 21:9 (tarkkuus 800x345 pikseliä, koko yli kolme tuumaa).



Lisäksi puhelimesta löytyy viiden megapikselin kamera ja se tukee HSDPA-datayhteyksiä 3G-verkossa. Käyttöjärjestelmä on LG:n oma ja tulee mitä luultavimmin uuden S-Class-käyttöliittymän kera. Toistaiseksi muita tietoja uutuuden ominaisuuksista ei ole - ei esimerkiksi mahdollisista GPS- tai WLAN-tuista.

Tulevan sukupolven Black Label -sarjan Chocolaten varsinaisen julkistuksen LG lupaa tapahtuvan elokuussa. LG kertoo kuitenkin varsinaiseen julkistukseen asti ripottelevansa pienissä paloissa tietoa ja kuvia tulevasta uutuudesta.

Tuleva Chocolate-uutuus tulee olemaan neljäs malli LG:n tyylipuhelinten Black Label -sarjassa. Alkuperäinen Chocolate (KG800) puolestaan oli melko keskinkertaisilla ominaisuuksilla varustettu tyylikäs liukukansipuhelin. LG:n tiedotteen mukaan Chocolate-puhelimia on myyty tähän mennessä jo yli 21 miljoonaa kappaletta.







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.