iPhone 3GS:n värjäytyminen johtuukin kotelon käytöstä?

1
Markus Lehtiniitty

iPhone 3GS:n värjäytyminen johtuukin kotelon käytöstä?
Parisen viikkoa sitten kerroimme tiedoista, joiden mukaan Applen valkoisen iPhone 3GS:n takakuori värjäytyisi tai voisi värjäytyä hieman punertavaksi, koska puhelin kuumenee liikaa.

Asia ei kuitenkaan ole luultavasti aivan näin yksiselitteinen. Ranskalainen frenchiPhone.com-sivusto nimittäin on esittänyt väitteen, että värjäytyminen johtuukin tiettyjen kolmannen osapuolen kotelojen käytöstä eikä pelkästään puhelimen kuumenemisesta. Sivusto ei kuitenkaan kerro, minkä kotelon tai koteloiden kanssa ongelmia esiintyy.

Myös frenchiPhonen esittämässä teoriassa kuumenemisella on roolinsa: kotelosta irtoaa väriä iPhoneen sen lämmetessä, kun kotelo muuttaa muotoaan. Kuitenkin jos värjäytyminen johtuu kotelon käytöstä, on asia korjattavissa puhdistamalla iPhonen takakuori sopivan puhdistusaineen kera.



Uusi iPhone 3GS on ulkoisesti yhtenevä edeltävän iPhone 3G -mallin kanssa, mutta siinä on 600 megahertsin prosessori iPhone 3G:n 412 megahertsisen sijasta. Tämä tehonlisäys on saattanut johtaa kasvaneisiin ongelmiin lämmöntuotannon ja jäähdytyksen kanssa.

Toistaiseksi suomalaisilla käyttäjillä ei paljoa kokemuksia iPhone 3GS:n mahdollisesta värjäytymisestä voi olla, sillä iPhone 3GS on tulossa täällä markkinoille vasta 31. heinäkuuta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (1)

TemeTee
TemeTee

1

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hutilaukaus:


niipä ei se metalli nyt niin herkästi punaseks muutu joten oiskohan siinä joku pinnote mikä muuttaa väriään lämmöstä?


Joo, mutta iPhone 3G:n ja 3G S:n takakuori on muovia. Kyllä se on sitä, että se saattaa kuumetessaan jotain väriaineita koteloista irrottaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.