Garmin-Asusin nüvifone G60 -puhelin vihdoin tulossa markkinoille

Markus Lehtiniitty

Garmin-Asusin nüvifone G60 -puhelin vihdoin tulossa markkinoille
Garmin-Asusin nüvifone G60 -puhelin (kuvassa) on vihdoin, erittäin pitkän odotuksen jälkeen saapumassa markkinoille. Alun perin nüvifone G60:n piti saapua markkinoille jo viime vuoden puolella, jonka jälkeen Garmin-Asus on jatkuvasti siirtänyt puhelimen markkinoilletuloa aina hieman eteenpäin.

Aluksi G60 on tulossa saataville vain Taiwanissa heinäkuun 27. päivä ja elokuun loppuun mennessä myös Singaporessa ja Malesiassa.

G60:n lisäksi Garmin-Asusin toinen älypuhelin, Microsoftin Windows Mobile -käyttöjärjestelmällä varustettu nüvifone M20 on myös saapumassa myyntiin. Sen pitäisi tulla saataville elokuussa Taiwanissa, Singaporessa, Hong Kongissa, Malesiassa ja Thaimaassa. Kummankaan mallin tulevasta hinnasta ei toistaiseksi ole tietoa.

Sekä nüvifone G60 että M20 ovat Garmin-Asusin tiedotteen mukaan tulossa Euroopan markkinoille myöhemmin tänä vuonna ja lisäksi G60:n odotetaan ehtivän markkinoille vielä Yhdysvalloissakin tämän vuoden aikana.



Sekä G60:ssa että M20:ssa paikannus- ja navigointiominaisuudet ovat luonnollisesti keskiössä Garminin ollessa tunnettu aiemmin lähinnä navigaattorivalmistajana. Alun perin G60:n piti tulla markkinoille vain Garmin-nimisenä, mutta ajan saatossa Garmin päätti liittoutua vahvasti Asusin kanssa puhelinrintamalla.

G60 perustuu Garminin kehittämään suljettuun mobiilialustaan, jonka alla pyörii Linux-käyttöjärjestelmä. Navigointiominaisuuksien ohella sen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat 3,55 tuuman resistiivinen kosketusnäyttö, kolmen megapikselin automaattitarkenteinen kamera, internetselain sekä 3G-, HSDPA- ja WLAN-yhteydet.

M20:sta puolestaan löytyy esiasennettuna Windows Mobilen 6.1 Professional -versio. Puhelin on kuitenkin päivitettävissä tulevaan Windows Mobile 6.5:een. Myös M20:sta löytyy 3G-, HSDPA- ja WLAN-yhteydet ja kolmen megapikselin kamera automaattitarkennuksella. M20:n näyttö on kuitenkin G60:ta pienempi ja kooltaan vain 2,8 tuumaa.

Lisätietoa löytyy Garmin-Asusin lehdistötiedotteesta (englanniksi)


Garmin-Asus nüvifone M20


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.