Nokian AT&T:lle räätälöity simpukkapuhelin paljastui

14
Markus Lehtiniitty

Nokian AT&T:lle räätälöity simpukkapuhelin paljastui
Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC:ltä on lipsahtanut julkisuuteen kuvia ja tietoja Nokian tulevasta, vielä julkistamattomasta, yhdysvaltalaisoperaattori AT&T:lle räätälöidystä simpukkapuhelimesta. Asiasta kertoi Phone Scoop -sivusto.

Tulevan simpukkapuhelimen nimestä tai mallinumerosta ei vielä toistaiseksi ole tietoa, sillä tietoa nimestä ei yleensä löydy FCC:n dokumenteista. Kaikki Nokian puhelimet on nimetty mallinimien lisäksi myös koodinimillä ja nyt paljastuneen simpukkapuhelimen koodinimi on RM-455.

Puhelimen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat kamera, ulkoinen kakkosnäyttö, GPS-paikannus, pikayhteystoiminto, Bluetooth-yhteys, muistikorttipaikka ja 2,5 millimetrin kuulokeliitäntä. Kyseessä on 3G-puhelin ja FCC:n hyväksymästä versiosta löytyy tuki Yhdysvalloissa käytössä oleville 3G/WCDMA-taajuuksille.

Ulkoisesti puhelin on muotoilultaan melko yksinkertainen lukuun ottamatta kromisia yksityiskohtia. Puhelimessa on lisäksi erilliset pikanäppäimet navigointi- ja musiikkitoiminnoille.



FCC:n sivuilla voi tutustua puhelimeen liittyviin dokumentteihin.

Viime aikoina Nokia on julkistanut myöskin muun muassa AT&T:lle räätälöidyn Surge-täysnäppäimistöpuhelimen, jonka tiedotettiin myöhemmin saapuvan markkinoille myös Euroopassa 6760 slide -nimisenä. Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, saapuuko myös nyt paljastunut simpukkapuhelin myöhemmin markkinoille myös Euroopassa. Myöskään AT&T-version julkistusajankohdasta ei ole tietoa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (14)

Anonyymi käyttäjä
psp (vahvistamaton)

1

siinä taas tyypillinen nokia... tällä varmaan valloitetaan jenkkilät. nokia voisi liittää puhelimeen suurennuslasin, jotta näytöstä tulisi suurempi kun se ei muuten tunnu onnistuvan!!!

nyt onkin hyvä herätellä simpukat henkiin kun muut tekee muuta...

voi vi....

t. osakkeenomistaja

Vastaa
Phiideer
Phiideer

2

Jos osakkeenomistaja ei sitä tiedä, niin simpukat on edelleenkin aika iso juttu Pohjois-Amerikassa peruspuhelin puolella...

Vastaa
Diazzi
Diazzi

3

Mitä ihmettä täällä taas kitistään? Tuleeko herra kitisijälle mieleen että kaikki maailman ihmiset eivät tarvitse tai halua jotain tiilen kokoista kosketusnäyttöpaskakasaa? Jotkut ihmiset ihan oikeasti käyttää puhelinta -- kumma kyllä -- myös puhumiseen!

Mistä noita idiootteja oikeen sikiää...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
izzaiD (vahvistamaton)

5

Mitä ihmettä täällä taas kitistään? Tuleeko herra kitisijälle mieleen että kaikki maailman ihmiset eivät tarvitse tai halua jotain tiilen kokoista kosketusnäyttöpaskakasaa? Jotkut ihmiset ihan oikeasti käyttää puhelinta -- kumma kyllä -- myös puhumiseen!

Mistä noita idiootteja oikeen sikiää...

sinulla kun varaa ei ole moista hankkia niin älä puhu ollenkaan.

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

6

Tällä menolla nokia on muisto vain. Ja hyvä niin, koska sitten kun nokiaa ei enää ole alkaa markinoille tulla kunnon puhelimia kuten htc jne Nokiat ovat nykysin heikkolaatuisimpia puhelimia. Koko ajan saa viedä huoltoon niitä jne.

Vastaa
kikuu
kikuu

7

Ibanez90

Ite olet ihan varmasti joku hullu iPhone fani, joka vihaa Nokiaa, vaikka et yllättäen Applen kehunutkaan.
Nokiat eivät todellakaan olet heikkolaatuisia, mutta sinä sitä et ilmeisesti voi tietää, kun et ehdi nokian haukkumiselta edes kännykkää ostamaan.

Perustele, miten Nokia katoaa markkinoilta myymällä Simpukkapuhelimia?

Ihme idiootteja tänne tulee puhumaan, kun eivät kuitenkaan tiedä mitä kirjoittaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
................... (vahvistamaton)

8

No hei, puolin ja toisin kritisointihan on nykypäivän "trendi".. Suomalaisethan ovat tutkimustenkin mukaan erittäin kateellista kansaa, mutta sitä tosiasiaa se ei tule poistamaan, että kaiken maailman uutis-sivujen alakommenttiosioissa kirjoitetut loputtomat vinkumiset eivät tule muuttamaan maailmaa mihinkään suuntaan.

Itse luen näitä kommentteja vain silloin kun haluan saada pienen hymynvirneen huulilleni juttujen tasosta, mutta liian kauan jos lukee niin aika happamalta alkaa maistua.

Ja toki tätäkin mielipidettä joku inisiä tulee varmasti kommentoimaan ja saakin kommentoida, saahan siitä varmaan joku jotain kiksejä..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
................... (vahvistamaton)

9

No hei, puolin ja toisin kritisointihan on nykypäivän "trendi".. Suomalaisethan ovat tutkimustenkin mukaan erittäin kateellista kansaa, mutta sitä tosiasiaa se ei tule poistamaan, että kaiken maailman uutis-sivujen alakommenttiosioissa kirjoitetut loputtomat vinkumiset eivät tule muuttamaan maailmaa mihinkään suuntaan.

Itse luen näitä kommentteja vain silloin kun haluan saada pienen hymynvirneen huulilleni juttujen tasosta, mutta liian kauan jos lukee niin aika happamalta alkaa maistua.

Ja toki tätäkin mielipidettä joku inisiä tulee varmasti kommentoimaan ja saakin kommentoida, saahan siitä varmaan joku jotain kiksejä..

Vastaa
DraReb
DraReb

10

"Itse luen näitä kommentteja vain silloin kun haluan saada pienen hymynvirneen huulilleni juttujen tasosta, mutta liian kauan jos lukee niin aika happamalta alkaa maistua"

OT: Mutta piti vaan sanoa että ihan samaa teen itsekkin. Varsinkin jossain hs.fi keskusteluissa saa kyllä oikeasti melkeen nauraa millasta itkua ja vikinää asioista tulee. Sen minkälaista valitusta ja vasta valitusta on missäkin voi jo arvioda otsikosta. Samaa pystyy tekemään täälläkin ainakin niin kauan kun pitää asiosta keskustella sen mukaa mikä on muodissa.

Itse puhelimesta sen verran että ei kyllä ole mikään parhaan näköinen puhelin. Ainoa hienon mallinen simpukka nokialta on minusta 6555 malli.

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

11

Itsekkin teen samaa kuin nuo ylempänä olevat ja harrastan myös tätä valittelua ;) Mutta tuohan on kaikille selvää että nokia tulee aina muutaman vuoden jäljessä niin kosketusnäytöissä kuin ohuissa puhelimissa. Esim nyt kun muut tekevät kosketusnäytöllisiä puhelimia niin nokia puuhaa ihan muuta, Saattaa olla että nokia menestyy juuri tuon takia mutta saattaa olla että ei juuri menesty tuon takia se nähdään jatkossa. Ehkä olisi parempi pitää paskan jauhanta omassa päässään eikä kirjotella mitä sattuu tänne kommentteihin ;) Mutta mikäs sen kivempaa kuin viihdyttää muita :)

Vastaa
kikuu
kikuu

12

Ibanez90 on taas aivan pihalla. Ensinkin, nokia en ole enää kosketusnäyttöpuhelimissa mitenkään jäljessä, toisinkuin ennen. Miksi v*tussa sinä ääliö luulet, että kosketusnäyttöpuhelin on ainoa oikea puhelin? Maailmassa on satoja miljoonia ihmisiä, jotka eivät halua kosketusnäyttöä puhelimeen.

Aivan naurettavaa, kun ihmiset tulevat tänne puhumaan p*skaa ja periaatteessa tietävät sen. Haluavat ilmeisesti vain kommentoida...

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

13

kikuu taidat sinä olla se joka on pihalla jos luulet että nokia ei ole kosketusnäyttöpuhelimissa jäljessä. Listaan muutamia asioita joita pitäisi parantaa. Käytettävyys,resistiivinen näyttö,ovi store,hinta laatusuhde,desing. Siinä muutama nokian huono juttu.

Vastaa
kikuu
kikuu

14

No resistiivinen kosketusnäyttötekniikka ei ole mitenkään jälkeenjäänyt. Ehkä vanhempi kuin kapasitiivinen, mutta ei millään tavalla huonompi. Ovi store on jäljessä ainoastaan App Storeen verrattuna, mutta tuli kuitenkin ennen Windows mobilen ja muiden ohjelmistokauppoja. Hintalaatusuhde on myös kohdallaan. Olet selvästi Joku ihmeen Apple fani, joten verrataampas; iPhone on paljon kalliimpi, kuin vaikka 5800. Molemmissa on vikoja. Itellä ei nokian mallissa ole ollut yhtään, mutta vaikka iPhone 3Gs jopa hehkuu punaisena :D. Ja Designiä en ymmärrä. No verrataan vaikka iPhonea ja nokia 5800. Itelle ei iPhonen koko sovi mitenkään. Ei mahdu puolienkaan housujen taskuun. Nokian puhelimet mahtuvat. Tietenkin, sen ymmärtää, kun onhan Applen mallissa isompi näyttö, mutta en nyt keksi tuolla designillesi muutakaan tarkoitusta kuin koko? Vai tarkoitatko jotain pieniä yksityiskohtia? No Nokiaa on saatavina 3 eri värisini, iPhonea vain harmaana ja mustana, joka ei vaikuta käyttöjärjestelmään mitenkään, Kun taas Nokiassa teema kuorien väri on mukana Symbianissa.


No selitäppä itse vaan, että miten Nokia on noissa jäljessä.?
Mutta voit myöntää hyvin, että joku operaattorille RÄÄTÄLÖITY puhelin, ei tuhoa nokiaa. Ja eikös se räätälöinti tarkoitakkin erikseen suunniteltua ja tilattua?? Eli eiköhän tuo operaatttori ole tuon puhelimen valinnut.


No tulipa pitkä teksti. Jokatapauksessa, toivon, että ibanez90 vastaa, sillä haluaisin todella nähdä mitä sontaa hän nyt keksii.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.