SE-NSE Forums -keskustelupalstan ketjuun ladattiin muutamia kuvia mustasta väriversiosta, joita on esitellyt muun muassa Engadget-sivusto. 3DEXPORT-sivusto puolestaan tarjoilee kattavan kattauksen renderöityjä 3D-mallikuvia sekä mustasta että valkoisesta väriversiosta. Lisäksi Mobile-NOVA-sivusto on vielä saanut käsiinsä valkoisen väriversion ja esitellyt sitä muutamien live-kuvien muodossa.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen XPERIA X3 on siis jälleen pompannut todellisella voimalla julkisuuteen. Tästä voisi päätellä julkistuksen jo lähestyvän. Viimeksi olemme kertoneet huhuista, että XPERIA X3 olisi tulossa markkinoille jo tammikuussa 2010. Sen pitäessä paikkaansa, voisi julkistuksen aika olla jo myös hyvin pian.
XPERIA X3 tulee olemaan Sony Ericssonin ensimmäinen Android-käyttöjärjestelmällä varustettu puhelin. Tärkeimmät X3:n tekniset tiedot ovat vuotaneet julkisuuteen Expansys-verkkokaupan kautta jo aikaa sitten.
XPERIA X3:sta tulee löytymään Androidin tuore 1.6/Donut-versio. Lisäksi ominaisuuksien ehdottomat huippukohdat ovat neljän tuuman WVGA-tarkkuuden kosketusnäyttö, 8,1 megapikselin automaattitarkenteinen kamera sekä Qualcommin yhden gigahertsin kellotaajuudella pyörivä Snapdragon-prosessori. Monista aiemmista Android-puhelimimista löytyy Qualcommin aiemman sukupolven 528 megahertsinen prosessori, joten tehoa XPERIA X3:sta pitäisi löytyä varsin mukavasti.
Jo aiemminkin julkisuudessa on ollut myös Sony Ericssonin Androidin päälle rakentama oma käyttöliittymätoteutus, josta on näkyvissä viitteitä myös uusissa kuvissa.

Kommentit (9)
Uskomattoman kaunis, ja vielä tehoiltaan juuri sopiva. Näytön koko huomioon ottaen vielä ihan taskuunmahtuvan kokoinen. Toivon vaan, että tässä olisi vähintään 1500mAh akku. Hinta tosin saattaa olla suolainen kun kerran Sony Ericsson on kyseessä. Melko varmasti on seuraava puhelin. Taidan pyörää päätöksen, jonka mukaan piti hankkia qwerty-näppäimistöllinen puhelin seuraavaksi, kun nykyisessä Nokian 5800 on-screen-keyboardilla kirjoittaminen on täyttä tuskaa. Tässä pelkästään näytönkin koon vuoksi varmasti helpompaa.
Ja kuka sanookaan ettei kännykän ulkonäkö vaikuta ratkaisevasti ostopäätöksee;)
Hemmetin nätin näkönen puhelin. Toivottavasti Android saa vähän enemmän jalansiaa tälläisten puhelimien ansiosta.
Ensimmäinen kunnolla tykimpi Android -puhelin. Videon tarkkuuskin alkaa olla jo siedettävällä tasolla, kun on vissiin vga-laatua. Toivottavasti Donitsi tyrkkää Androidia taas kunnolla eteenpäin. Ja tällä kertaa vissiin muutokset ovatkin enemmän konepellin alla kuin vuokaleivoksessa.
Näitä nyt tulee ku sieniä sateella. Ei mitään uutta. Saisivat edes flash9-tuen kehiin, huoh. Turha laite ja taas vuoden myöhässä liikenteeseen.
@5
Huoh, vuosi sitten ei ollut Snapdragonia. Huoh, vuosi sitten ei ollut 1.6 versiota Androidista. Huoh, huoh.
Mitä hyötyä on tuplatehoista jos akunkesto puolittuu?
Kuraa hienoissa kuorissa. Siitä vaan ake osta ihmeessä jos koet olevan itsellesi sopiva. Ja mitä mullistavaa on uudessa androidissa? Niinpä.
@7
Sanoppa jokin puhelin iPhonen jälkeen, missä on ollut jotakin mullistavaa?
Kauniilta tuo näyttää. Kun saisi laitteen vastaavilla spekseillä ja hardware-qwertyllä, niin TyTN:in seuraaja omaan taskuun olisi siinä.