Android 2.2 nopeuttaa laitteita selvästi

1
Kaarlo Räihä

Android 2.2 nopeuttaa laitteita selvästi
Android-alustan tuorein 2.2-versio (Froyo) julkaistaan virallisesti todennäköisesti tämän kuun 19. päivä Google I/O -tapahtumassa, mutta jotkin onnelliset tahot ovat saaneet jo käyttöönsä Froyolla varustettuja laitteita. Eilen julkaistussa videossa esiteltiin laitteen Flash-tukea, ja AndroidPolice.com-sivusto on päätynyt puolestaan tutkimaan uuden ohjelmistoversion raakaa laskentatehoa.

Sivuston tekemien testien perusteella Android-alustan oma Dalvik-virtuaalikone on nopeutunut huomattavasti, sillä esim. Nexus One -puhelin saa nykyisen Androidin 2.1-version kanssa Dalvikin suorituskykyä mittaavassa Linpack-testissä tulokseksi noin 17 MFLOPS:ia, kun taas uuden 2.2-version kanssa tulos on yli kaksi kertaa parempi eli 37 MFLOPS:ia.



AndroidPolice.com:in arvioiden mukaan näin suuri nopeuden lisäys johtuu Dalvikin uudesta ajonaikaista kääntämistä tekevästä moottorista. Suorituskyvyn lisäksi parannettu JIT-tuki antaa Android-laitteille paremmat valmiusajat.

Koska lähes kaikkia Android Marketista ladattavia sovelluksia ja monia Androidin vakiosovelluksia suoritetaan Dalvik-virtuaalikoneen avulla, nopeutuvat monet nykyiset sovellukset selvästi uuden Androidin myötä. Valitettavasti puhelinvalmistajat eivät ole vielä kertoneet tarkemmin mahdollisista Android 2.2-päivityksistä, joten kuluttajien täytyy vain toivoa parasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.