Laite sisältää 4,8 tuuman kokoisen 720p-resoluutiolla toimivan HD Super AMOLED -näytön. Plus-merkinnän puuttuminen viittaa PenTile-matriisiin. Suorituskyvystä huolehtii neliytiminen Exynos Quad -prosessori, jonka Samsung julkisit jo aiemmin. Laitteen takakamera ottaa kuvia 8 megapikselin tarkkuudella ja etupuolen kameran tarkkuus on 1,9 megapikseliä. Pääkamera tukee purskekuvausta, sisältää kuvanvakaimen sekä mahdollisuuden tallentaa still-kuvia videokuvauksen aikana. Sisäistä tallennustilaa on mallista riippuen 16 tai 32 gigatavua ja 64 gigatavun malli tulee myyntiin myöhemmin. Halutessaan lisää tallennustilaa saa micro-SD-kortilla.
Mobiiliverkkojen osalta ensimmäiset markkinoille saapuvat laitteet tukevat vain 3G-tekniikkaa, mutta Samsung lupaa 4G-versioiden saapuvan myyntiin vielä kesän aikana. Verkkopuolella laitteesta löytyy 40 MHz:n 802.11n WiFi sekä Bluetooth 4.0. GPS-paikannuksen lisäksi Galaxy S III tukee venäläistä GLONASS-järjestelmää.
Tieodonsiirto laitteiden välillä onnistuu perinteisten keinojen lisäksi myös S Beam -toiminnolla, joka on käytännössä Samsungin parantelema versio Android Beam -toiminnosta, jonka avulla Samsung lupaa siirtää 1 Gt tiedoston jopa kolmessa minuutissa. S Beam tukee myös videokuvan lähettämistä televisioruudulle. Yksi erikoinen uusi ominaisuus on Pop Up Play, joka on käytännössä televisioista tuttu kuva kuvassa -toiminto. Sen avulla voi jatkaa videon katselua samaan aikaan kun käyttää puhelimella muita sovelluksia. Ominaisuuden käytännöllisyyys on kuitenkin kyseenalainen vain 4,8 tuuman kokoisella ruudulla.
Fyysisiltä mitoiltaan puhelin on 136,6 x 70,6 x 8,6 mm. Mittojensa puolesta se ei siis pyri erityisesti kilpailemaan ohuudellaan. Suurempi koko mahdollistaa kohtuullisen 2100 mAh akun asentamisen laitteeseen.
Sovelluspuolella Galaxy S III on oppinut kuuntelemaan ja lisäksi myös katselemaan käyttäjäänsä. Samsungin mukaan puhelimessa on panostettu luonnoliseen vuorovaikutukseen. Galaxy S III osaa seurata käyttäjän silmänliikkeitä tunnistaakseen katsooko käyttäjä vielä puhelinta esimerkiksi pidempää tekstiä lukiessaan, jolloin ruutua ei tarvitse koskettaa pitääkseen sen päällä. Kasvojentunnistusta käytetään lisäksi käyttäjän sosiaalisten verkostojen rakentamiseen, kun puhelin pyrkii kuvia analysoimalla yhdistämään samojen henkilöiden eri käyttäjtilejä toisiinsa. Mikrofonia hyödynnetään Applen Sirin tyyliin uudessa S Voice -toiminnossa ja puhelin voi kertoa esimerkiksi säätilasta, sen voi ohjeistaa merkkaamaan kalenteriin tapahtumia tai soittamaan halutulle henkilölle.
Luonnolliseen vuorovaikutukseen kuuluu myös toiminto, jolla puhelin osaa soittaa henkilölle, jolle käyttäjä on parhaillaan kirjoittamassa viestiä, jos puhelimen nostaa korvalle. Ele toimii myös valitsemalla osoitekirjasta henkilö ja nostamalla puhelin korvalle.
Samsung lupaa ensimmäisten laitteiden saapuvan myyntiin Euroopassa toukokuun loppuun mennessä ja laitteen suositushinta on julkaisun yhteydessä 699 euroa.
Alla Samsungin virallinen mainos.
Kommentit (108)
pikkuisen on kovemmat speksit kuin nokian romuissa...
Nuo pyöreät reunat on sairaan rumat :|
Ulkonäkö omastamielestäni vähän karsee... muuten ihan jees speksit kyllä.
Ei ole spekseiltään mitenkään yllättävä. Muotoilu on tosin yllättävän ruma. :/
Ruma tuo ainakin on
Mutta kyllä on eri vauhti kuin nokialla. Toimitukset eurooppaan toukokuun lopussa -> ei paljoa parempi aikataulu voisi olla jos ajatellaan koulujen loppumista jne. Kyllä on nokialla paljon opittavaa.
Julkaisu siis toukokuun lopulla, mutta uutisessa ei mitään mainittaa kovasti aijemmin hehkutetuista keraamisista kuorista.
4@
>Ei ole spekseiltään mitenkään yllättävä.
Eli kaikki toiveet varmaan monelle täyttyi,
eli ei kai tuosta mitään puuttunutkaan, tosin tarkkoja spekseja ei tuossa ollut. noilla luulisi pärjäävän hetken aikaa.
@7
Nokia vaihtoi käyttöjärjestelmänsä windowsiin, ja sai vuodessa muutaman puhelimen ulos kuitenkin!! Eli oli kyllä nokiallakin vauhtia :)
Ruma. Ei mitään uutta.
Pakko poiketa valtavirrasta ja todeta että tämä oli pettymys. Ytimiä kyllä on enemmän kuin riittävästi, mutta mitä muuta? Laite ei yllä lähellekään ennakkohypeään, eikä oikeastaan edes erotu muista huippu-Androideista.
Kai tämä silti ihan kelpo laite on. Kaiken hehkutuksen päätteeksi vain odotin näkeväni jotain muutakin kuin ison näytön ja speksipornoa. Ehkä jopa jotain uutta (mutta ei nyt sentään)...
Jotenkin laimea, Eli seuraava puhelin pitää varmaankin valita SE:n xperiaS:n ja HTC:n One X:n väliltä. Varmaan tämäkin pitää näpelöidä, mutta jotenkin ei sytyttänyt.
Nyton HTC ja Samppa aika tasaisella viivalla, sillä kumpikaan ei esitellyt mitään toisestaan poikkeavaa, Toki Sampalla tuo äänen tunnistus, mutta eipä taida SAmsungin resurssit/kiinnostus riittää sen suomentamiseen, eli eipä ole meille hyötyä.
En oikein käsitä miten tuo myöhästyi Samsungilta, vaikka eihän tuossa ole juurikaan mitään uutta? Toki on markkinoiden kärkipuhelimia äsken mainitsemieni rinnalla, mutta olisin luullut olevan enemmän.
Ei kovin vakuuttava uutuus. Nokian on helppo laittaa tuota paremmaksi loppuvuodesta uusilla Windows 8 luureilla.
Oli kyllä aivan näppärä laite. Pesee kyllä nykyiset Nokia Lumiat laudalta, mutta tekee kyllä mieli nähdä mitä Nokia saa aikaiseksi kunhan Apollo päivitys tulee. Nokian tietäen ei välttämättä yhtään mitään. Voi olla että tämä tulee jossain vaiheessa ostettua... saas nähdä. :)
Kyllä odotuksina itsellä oli ainakin ulkonäön kannalta jotain uutta, mutta nuo pyöreet kulmat ei täyttäny sitä odotusta.
Spekseiltään painii htc one äxän kanssa samalla viivalla, mut one x omasta mielestä on ulkonäöltäänki parempi
Speksien puolesta ei ollut ihan mitä hypetys antoi odottaa. Propsit uudesta ulkonäöstä ja microSD:stä. Vaikka ulkonäkö ei kaikkia miellyttäisi, niin minusta puhelinmaailmassa pitää kokeilla aina uutta!
Toisaalta omasta mielestäni näyttö on aivan liian iso. Imo Galaxy S pitäisi olla se puhelin, jota myydään massoille, ei noten kaltainen exclusive puhelin.
Pelkistetty Siri ja silmäleikit ovat toimiessaan hyviä ominaisuuksia. Puhelimen käytön luonnollisuutta pitää lisätä samaan tapaan kuin N9:n Swipe UI teki (Tuplanäpäytyksellä puhelimen lukitus pois ja swipe-multitasking).
Jos tämä on tarkoitus olla Samsungin vastine S2:lle, niin kyllä leikitään tulella. Moni Samsungin nykyisistä asiakkaista saattaa pidättytyä päivittämästä puhelintaan taikka siirtyä kilpailijoiden esimerkiksi Sonyn, Nokian taikka Applen puhelimiin. iPhone 5 ja WP8 eivät ole enää pitkän ajan päässä ja uskon Sonyn tarjoavan paremman kameran kuin kilpailijansa Samsung. Tämä siis omaa spekulaatiota. Cut off the hate.
Huvittavia kommentteja. Ilmeisesti puhelin olisi pitänyt olla kullalla päällystetty, että afterdawnin pessimistit olisivat saaneet jotakin muuta kuin "rumaa".. Mielipideasioista ei voi toki kiistellä, mutta huh huh.
Ja mitä specseihin tulee: ne todellakin ovat parhautta, mitä puhelimen kokoon voi nykyteknologialla tunkea. Odotitteko Ivy Brigdeä tuohon luuriin, kenties Kepleriä vielä siihen kylkeen? Kyllähän tuo pesee HTC:n One X:nkin helposti. HTC:llako olisi resursseja kääntää tuollainen puheentunnistus suomeksi, hah.
Pessimisti ei vissiin pety, mutta uskokaa että on paljon mukavampaa olla joskus johonkin tyytyväinen.
Ei mitään mullistavaa mitä ei omassa HTC One X:ssä ois. Niin tyypillistä :D
Muotoilu on täysin samanlainen, kuin mitä tässä kuussa myyntiin tulevassa Nokia Lumia 610:ssä.
Pentile-näyttökin vielä. Järkyttävän ruma. Noksun 808 pureview menee ostoon.
no eikös tätä nyt ennakko-odotuksiin verrattuna voi hyvinkin kuvailla sillä FAIL!! termillä... ainut paikkansapitävä huhu oli sitten ilmeisesti se neljä ydintä (joista ei mitään käytännön hyötyä)
ei 12mp kameraa, ei 4g, halpa pentile-näyttö, "keraamiset" kuoretkin ilmeisesti vaihtui siihen perinteiseen... muoviin
ja silti uutisessa hehkutetaan että vastaa suurelta osin odotuksia, minä ainakin sain täällä aikaisemmin kirjoitetuista hehkutuksista kyllä sellaisen kuvan että sieltä odotettiin jotain mullistavaa uutuutta eikä keskeneräistä pieraisua.
Pakkohan tähän on kommentoida samaa mitä muutkin, että eipä nyt sitten kuitenkaan ole ihan sitä mitä odotin.
Puhelin näyttää tylsältä liian pyöreine reunoineen ja keskipainike on huono jo edeltäjässä. Taidan sittenkin laittaa rahani kilpailijalle, vaikka olin jo varautunut ostamaan tämän SGS2 tilalle.
Siis mikä GPU tässä on?
Nokia Lumia 900 menee ostoon. Nyt se on selvä, kun noin tylsä Samsung Galaxy S3 esiteltiin.
@18 Mitä tuossa on mitä X:ssä ei? Ei HTC:llä ole resursseja kääntää puheentunnistusta, mutta eihän heillä edes ole moista tekniikkaa käytössä. Tuolla resurssien puutteella viittasin siihen, että Googlellakaan ei ole, sillä heidänkään tekniikkaansa ei ole vielä saatavilla suomenkielelle, eli tuosta ominaisuudesta ei tule olemaan meille mitään hyötyä, kuten ei Applenkaan toteuttamalla Sirillä.
Pessimisti ei pety, tai itseasiassa pettyy. Tämä pessimisti odotti kuitenkin jotain uutta ja erilaista. Tyylikäshän tuo on, mutta silti samat vanhat materiaalit ja jostain SAmsung Spicasta repäisty painike ja muotoilu muutenkin, eli ei uutta siinäkään.
Samsung luulee, että väki saa orgasmeja jos näyttö on ihan vitun suuri, mutta minä luulen, että moni älyluurin astaja jätää luurin kauppaan tuon koon vuoksi. Minusta HTC x tuntui yllättävän kepeältä ja käteensopivalta, joten tämäkin voi tuntua, mutta ei varmasti uppoa normikuluttajalle. Veikkailen, että tämä floppaa verrattuna SGS2:seen ja tulee myymään paljon paljon vähemmän.
Ehkä tuovat oikean lippulaivan sitten syksyllä.
Katsoin koko unpackin livenä (iPadilla ja flashina!) :)
Vastaa
Tosiaan odotin innolla ulkonäköä ja täytyy sanoa, että ei ole häävin näköinen luuri, plus missä on musta malli?
Puhelimen tyyli on mielestäni naisellinen, samoin värivalinnat. Yksi huomio tuli unpackin tilaisuudesta. Nyt selkeästi tehdään luuria tavallisille käyttäjille ja jätetään tekniikkanörtit taustalle. Ne ominaisuudet mitä esiteltiin vetoaa juurikin tavallisiin käyttäjiin. Samoin sgs3 mainos oli erittäin applemainen, eli nyt ei enää esitelty speksejä ja tekniikkaa vaan vedottiin tunteisiin mainos oli mielestäni myös hieman suunnattu naisille enemmän. Samsung hakee nyt siis ihan uutta kohderyhmää ja laajemmin. Sinänsä vaan mielenkiintoista, että haluaako tavalliset käyttäjät sitten 4.8" näytön, sen näyttää tulevaisuus. Mitä olen lukenut kaikenmaailman näyttökoko kyselyitä niin jokaisen niistä on voittanut 4" näyttö, eli 4" pidetään ideaalina, nyt mennään aika heittämällä sen yli.
Melko laimea fiilis tästä jäi ja kertoo osaltaan siitä, että mobiilimaailma polkee aika paikallaan tällä hetkellä. Ihmisillä on valtavat odotukset eikä ne edes tiedä mitä ne odottaa, mutta jotain uskomatonta pitäisi kehittää ja saada.
rautapäivitykset jäivät myös aika laimeiksi.
Sirin näytti myös samsung kopioineen ja kyllä ylpeenä esittelivät sitä (how's the weather like) :)
Jep, tässä se nyt nähdään. Jokainen Antero alkaa muistuttaa toistaan yhä enemmän ja enemmän, ei mitään uutta. Sama paska, eri kuoret.
Laitan 2kpl Lumia900 tilaukseen, tämä oli pettymys.
Ulkonäkö mielestäni ihan hieno, vaikkei ihan kaunein mahdollinen puhelin olekkaan. Ominaisuuksiiltaan silti niin hyvä että applepoikien turha tulla väittämään että iphonet parempia olisivat kuin tuo :P
mulle näytön koossa ei ole koskaan ollut ongelmaa, mutta usein iso näyttö on tarkoittanut kookasta puhelinta ja se on ollut se ongelma... sanoivat kuitenkin tossa livelähetyksessä, että reunoja on pienennetty sen verran, että on samassa kokoluokassa edeltäjänsä kanssa, joten hyvä vaan toi näytön koko!
Minä veikkailen kanssa, että tämä oli vain tämmöinen välipysäkki/kokeilu.
Nyt on siis tilanne se, että SAmpalla ei ole kuin yli vuoden vanha malli kilpailemassa pienempien näyttöjen kategoriassa (siis kohtuulisen tehokkaista luureista).
Minä veikkailen, että suurin voittaja tulee olemaan Sony xperia S mallillaan. Siitä ei oikeastaan taida puuttua mitään ja on vielä oikein tyylikäskin.
Isoissa luureissa HTC One X ja tämä kilpailee, mutta veikkaanpa, etti myyntimäärät ole kauhean suuria. Voin toki olla väärässä, sillä yllättävän hyvin käteensopivalta vaikutti ainaskin tuo X.
Tosin noiden ulkoista kokoa jos verrataan vaikka Lumia 900:seen (pienempi näyttö), niin eroa ei juurikaan ole. Korkeudessa sentti, mutta painoa lumialla on n.30grammaa enemmän. Muissa mitoissa ero oli jotain millin luokkaa, tosin Lumia häviää paksuudessa reilusti.
Toisaalta pari hauskaa bongausta:
Some of the things Samsung launched today:
[LIST]
[*]S Voice
[*]S Cloud
[*]Scan and Match
[*]Display sharing
[*]S Pebble
[*]Retail stores
[/LIST]
In other news, Apple has had these for awhile:
[LIST]
[*]Siri
[*]iCloud
[*]iTunes Match
[*]AirPlay
[*]iPod Shuffle
[*]Retail stores
[/LIST]
ja pari kuvaa
http://i.imgur.com/i0MzO.png
http://i.imgur.com/Tuxmx.png
pikku pettymys tosiaan,oottelin jotain 16Mp kameraa mutta tietysti 808 päätti sen kilpailun jo helmikuussa,vähän laimee fiilis jäi tosta 3:sta,loppu vuonna tulee tosiaan lte 4 ja ehkä jotain muuta extraa
Innovaatiot loppu sampalla, aikamoinen pettymys tämä oli Engadgetin kommenttien perusteella http://www.engadget.com/2012/05/03/sams.../#disqus_thread
Isoin puute on mitäänsanomaton muotoilu. No, ei ole samppa enää uskaltanut kopioida Applea, vaan on pitänyt yrittää itse tällä kertaa...
Odotin kyllä paljon enemmän, vaikka en silti olisi mitään Korean samppaa ostanut. Tämä on taas yksi uusi Android-luuri, jolla ei juniorisamppa toisesta erotu. Vähän niinkuin datsun tai tojota.
Täällä selvästi tuomitaan puhelin pelkän ulkonäön perusteella.
@36, näin on, rumahan se on.
Oikeasti, millä muulla nykypäivän puhelin oikeasti erottuu muista?
Niin vaikka speksit olisivat kuinka loistavat puhelin ei mene silti edes harkinaan kun muotoilu on niin "kamala"?
Vähän kaksijakoiset tunnelmat. Älytön oli hypetys fanijoukossa etukäteen, toisaalta tuli paljon odotettua mutta toisaalta taas vähän pettymys. Kuten aiemmin sanottu, muotoilu on mitä on, 4,8" on ainakin omaan käyttöön aivan liian iso. Vertailin tuota kokoa S2, onneksi leveyttä ei ole tullut kauheasti lisää (alle puoli senttiä), sillä imo jo S2 on hieman epämukava tökkiä peukalolla käytettäessä yhdellä kädellä. Vaikka minulla ei mikään pieni tassu ole. Pituuden lisäys ei niinkään haittaa.
Näytön koosta hyötyy tuossa kuva kuvassa-ominaisuudessa, 4" tai alle näytöllä olisikin melko hyödytön ominaisuus, ja vähemmillä tehoilla se olisi todennäköisesti kokemuksenakin melko kauheaa.
PenTilelle lol. Pahimmat fanipojat piilottelee nyt kilpaa vikinöitään siitä. Itselle ei pahemmin väliä kun tuo näyttö on varmasti nätin näköinen noinkin, mutta hyvin on muistissa miten täälläkin palstalla asiasta on tapeltu milloin minkäkin puhelimen ollessa kyseessä.
Aika hyvin kyllä täällä on jo kiteytetty kaikki mitä tästä tulee itsellekkin mieleen. Saa nähdä tulevina päivinä miten paljon tulee keskustelua ja minkälaista. Itse odotan hyvin samantyylistä meininkiä kuin 4S julkaisun yhteydessä; alun pettymyksen jälkeen tuodaan esille niitä hyviä uudistuksia merkkiuskollisten käyttäjien puolesta ja suurempikin yleisö löytää itselleen tästä puhelimen. Sitä ei voi kiistää etteikö SGS3 olisi kova puhelin ja myyntimäärät tulevat olemaan varmasti isoja. 4S verrattuna Samsungilla on kuitenkin ongelma vrt. Apple. 4S on peruskäyttäjälle hyvä puhelin vaikka ensimmäiseks älypuhelimeksi(tosin kallis); se toimii, ei pelota kookkaudellaan prospecteja pois ja on tyylikäs. SGS3 on iso, rumahko ja vähän jopa tylsä.
http://plaza.fi/s/f/editor/images/20120503s3_3.jpg Onhan toi aika möhkäle kun ei tuo sgs2 myöskään mikään pieni ole vaikka tuossa kuvassa siltä näyttääkin tuon uuden rinnalla.
Koomisin kuva tosin on tämä: http://cdn.macrumors.com/article-new/20..._iii_iphone.jpg on siinä kokoeroa :)
@38, ei ne speksit tässä tapauksessa nyt niin loistavat ole, ei ainakaan mitään uutta ja mullistavaa, mitä ei olisi jo jossain nähty. Esim. iPhone 4S sisältää kaiken saman, mutta paljon tyylikkäämmin pakattuna, kuten on jo monta kertaa tälläkin palstalla todettu. Sama juttu kuin autoissa, nissanilla ja Audilla pääset paikasta A paikkaan B, mutta Audilla saapuessasi sinut huomataan. Tosin tässä sampan tapauksessa tuo nissanin hinta on kyllä järkyttävän korkea...
minusta tuo on ensimmäinen samppa missä on muotoilijalla ollut edes vähän jonkinlaista silmää. Ainakin tuo pesee muotoilussa aiemmat galaxyt täysin, vaikka mielestäni häviää HTC:n uusille huippupuhelimien ja erityisesti Lumia900:n muotoilulle selvästi.
Varmasti kelpo peli mutta taidanpa jäädä odottelemaan syksyyn wp8.
Muuten olisi voinut mennä jopa hankintaan mutta näytön koon kanssa on taas sen verran paljon keulittu että aika varmasti jää kaupan hyllylle..
En nyt ihan ymmärrä, kun porukka manaa täällä, että mitä iloa olisi ollut 12mp ja 4g? Ihan kun 8 ei olisi tarpeeksi riittävä varsinkin uusilla ominaisuuksilla. Ja mitä 4g:llä tekee? On varmaan täällä suomessa super yleinen.
Samsung sentään jaksoi panostaa pieniin yksityiskohtiin. Ainakin itseä hymyilytti, kun kuulin että puhelin ei sammu kesken käytön. On nykyään aika rasittavaa kun sammuu aina kesken lukemisen.
Ulkomuoto ei nyt ollut mikään niin ihmeellinen, mutta mielestäni paino on se tärkein asia ja sitten mietitään ulkomuotota. Lumiakin painaa kuin tiiliskivi. Onko se sitten enää hienoa? Pitäis tätä puhelinta vähän pidempääkin käyttää, eikä vain ihailla =]
jäätävät kitinät! ihmiset katse tulevaisuuteen ei menneisyyteen! Kylhä se kuulkaa paino ja akun kesto ratkaisee ja galaxy s3 vie siinä voiton. Mitä olen kuullut et monia ketuttaa ku akku ei kestä, painolla nyt nii väliä - siihen tottuu. Kyl pitemmän päälle seki ketuttaa ku näyttö rupee käymään pieneksi ja semmosil nakkisormil edes pysty kirjottaa mitää kuten, iphones 4S. Nii jos miettii oikeesti kokonaisuutta, eikä, mitää muotoja (mun mielest noi kaikki on ihan jees muotosii) nii kylhä se SGS3 vie...tiukan battlen htc one xää vastaan
http://www.engadget.com/2012/05/03/sams...ne-x-lumia-900/
Miksi noi Android valmistajat alkavat tekemään omia Pilvipalveluita yms? S Cloud? Eikös Googlen Drive riitä? Mukava kun vaihdat merkkiä niin kaikki rojut täytyy siirtää veke edellisen valmistajan palveluista.. lisää fragentoitumista.
Mitä nyt puhelimeen tulee niin joo eipä tuossa oikeen mitään ole mitä HTC ei jo julkaissut. Suht iso HD näyttö ja neliydin prossu. HTC:n muotoilu ainakin harppasi ison loikan Samsungia edelle, ne uudet HTC:t on ihan kohtuu näkösiä jo.
"Samsung GT-i9800 malli on vielä tulossa loppukesästä ja kamera tulee olemaan (12) Mpixels."
Hyvä huhu ainakin, miksi kukaan sitten ostaisi tämän? 3kk päästä parempi malli, hinta kytkyllä kuitenkin about samaa luokkaa(per kk).
Ja siitä 3 kk niin taas tulee parempi. Odottaminen kannattaa aina.
Mitä ihmettä kaikki mussuttaa pyöreistä kulmista? Hyvännäköinenhän puhelin on. Jos Samppa olisi tehnyt pikkuisenkin kulmikkaammat kulmat niin Applen köttelöt alkaa kötisemään että JOO TÄSSÄ ON KULMIA, se on meijjän puhelimesta kopioitu. Ei niitä muotoja perkeles enää kovin montaa voi olla.
Tosin varmaan Applekin nyt tekee pyöreänurkkaisen puhelimen ja alkaa syyttämään muita kopioinnista silti. :)
Terve minkä kokonen murkula! Eikös toi pitäis luokitella jo tabletiksi, eihän tommonen mahdu edes taskuun. Kyllä kännykän pitää olla sen kokonen, että sitä voi kantaa huolettomasti mukanaan, eikä tommonen palikka joka tarvii kantosalkun.
Samsung sortuu nyt vähän samaan mistä Applea on pitkään syytetty. Parannetaan hieman joka osa-alueella, mutta mitään oikeasti uutta ja mullistavaa ei juurikaan löydy. Varmasti ostajia löytyy, sitä en epäile.
Nokiaa usein mollataan innovaatioiden puutteesta, mutta viimevuosina Nokia on mielestäni tuonut enemmän innovaatioita kuin kukaan muu. N9:n ja Lumioiden ulkonäkö on mielestäni parasta mitä tällä hetkellä on tarjolla, eroaa selkeästi kilpailijoista. PureView-teknologian avulla saa ällistyttäviä kuvia. N9:n toimintaperiaate eroaa pitkälti kaikista muista. Jotenkin Nokia vaan on kokonaisuuden saanut vielä ryssittyä niin että sinänsä upeat innovaatiot eivät ole johtaneet siihen todelliseen huippupuhelimeen.
Ehkäpä loppuvuonna tulee puhelin, jossa on WP Apollo käyttis, riittävästi tehoa, hieno muotoilu ja PureView-teknologialla varustettu huippukamera. Sitten kun tuollainen tulee ulos niin ostan varmasti.
Vielä kommentti kaikille SGS 3:n kamerasta valittaville. Muistakaa nyt että se on aivan sama onko tuossa 8 vai 12 megapikseliä. Netissähän on jo ollut juttuakin siitä, että SGS3:ssa ei ole panostettu kameran laatuun vaan enemmänkin käytettävyyteen ja kuvien jakotoimintoihin. Jos toiveittenne mukaan Sampalta tulisi 12Mpix-versio, niin luultavasti kenno olisi about saman kokoinen kuin nykyisessä (eli pikselit pienempiä) ja optiikka kanssa samaa, jolloin uudella kameralla tulisi huonompia kuvia. Jos taas kamerasta suunnitellaan oikeasti parempi kokonaisuus niin sitten hyvä, mutta likimain 100% varmuudella näin ei tule tapahtumaan.
KAtselin tuossa kuvia uudesta touchwizista ja se kyllä on saanut hienon kasvojen kohotuksen ja vetelee näyttävyydellään SEnseä edestä ja takaa.. Toki tuo on makuasia.. Esim puhelinnäkymä näyttää jo oikein viimeistellyltä.
Ja en oikein ymmärrä miksi tuo ulkonäkö ei miellytä? Minusta on tyylikäs, jopa sininen versio on oikein tyylikäs. Muoviahan se on mutta niin on HTC:nkin ja Nokian uudet. Polygarbonaatti vaan kuulostaa todella hyvältä verrattuna muoviin:)
Olisi saatu tuoda pikkuisen pienemmällä näytöllä, mutta kyllä tuota pitää käydä katsomassa ennenkuin täysin tyrmään ajatuksen.
iPhone näyttää lapselta tuon rinnalla, niin fyysisesti kuin henkisestikin:)
Tuohan on edullisempi kuin One X.
https://kauppa.dna.fi/puhelinjaliittyma/SAMSUNG_GALAXY_S3
Eli jos verrataan Sauniksen HTC One X:n hintaan.. SAa nähdä mitä tulee kustantamaan Sauniksella?
Veikkailen, että myös HTC:n hinta tippuu pian.
55@
>Ja en oikein ymmärrä miksi tuo ulkonäkö ei miellytä?
Kaikki ei ole vielä laitteita nähnyt. paitsi kuvia.
Pyoreiden kulmien mussutus ihmetyttää, teoriassa ei pitäisi ainakaan terävien kulmien ongelmia olla.
@ 55.
Täysin samaa mieltä. Täällä tyypit marisee ku samsung ei tuonu kahvinkeitintä puhelimeen. Ehottomasti parasta mitä rahalla saa!
Järkyttävän ruma! Surkea 8 mpx kamera! 4 ydin prossu pakollinen koska android on jo niin raskas ettei se muuten pyörisi, tämän vuoksi myös puhelimen koko on jouduttu kasvattamaan aivan liian isoksi, tabletit erikseen kiitos. Huom! Lumiat rullaavat helposti yksiytimisillä gigan prossuilla.
@44
Jos sä et jaksa pitää painavampaa puhelinta kädessä niin suosittelen käymään punttisalilla ja jättämään ne energia juomat vähemmälle. Ja jos akun lataaminen joka toinen yö esim. tuottaa vaikeuksia niin kannattaa miettiä, että hommaako sinne tynnyriin vaikka laturin. Mitä näyttöön tulee niin moni kyllä ei halua noin isoa näyttöä vaikka siitä sinun mielestä olisikin kiva pelata. Itse vaadin peleihin vähintään 50" näytön joten yksikään puhelin ei kelpaa minulle pelaamiseen.
@45
Nyt on kovat ajat SGS2-trollilla, kun kolmonen ei täyttänytkään ennakkohypeä, ja joutuu taas aloittamaan alusta seuraavan mallin perään huutelemisen.
Vähän aikaa tätä sulatelleena olen todennut itsekseni, että Samppa ei enää hallinnut tuotteensa lanseeraamista. Hypeä rakennettiin taidokkaasti, mutta se lähti käsistä saavuttaen mittasuhteet, mihin ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä. Vähän jäi käteen fiilis, että Samppa joutuikin lanseeraamaan tämän keskeneräisenä välttääkseen vielä suuremman pettymyksen.
Kaikilla rintamilla mentiin "isompi on parempi" -kylki edellä. Itse olen omistanut historian hämärissä puhelimen joka ei mahtunut taskuun, joten en jaa tätä filosofiaa. Itselleni puhelin ei siis tarjoa mitään uutta. Toki, jos isoa puhelinta halajaa, on tämä aivan ehdottomasti kärkikastia. Mutta oikeastaan siinäkin kastissa itse nostan Noten tämän yläpuolelle ihan vain sen tähden, että se erottuu kirjaimellisesti harmaasta massasta edes joillakin uniikeilla ominaisuuksilla.
Ps. @52... Jos tosiaan laitetta hypetettiin noin vuoden verran ja netissä liikkui kaikki mahdolliset huhut keraamisista kuorista painovoiman kumoavaan akkuun, ja kaikki mitä lopulta jää käteen on muistikorttipaikka, niin ei kyllä hyvin pyyhi.
HTC:lla on nyt tuhannen taalan paikka, mitä on seurannut nettikeskusteluita niin ainakin tekniikkamaailmassa yleisesti ottaen ollaan selkeästi enemmän kiinnostuneita htc one x:stä joka mainitaan monessa sgs3 uutisessa ja myös monet sgs2 omistajat ovat vaihtamassa oneen.
Saas nähdä mitä tulee käymään.
Mielestäni ulkonäöltään hyvä ja speksitkin aika hurjat. Neliydinprosessori, puhelimessa? Vaikuttavaa, ainakin minusta.
Ihan hienon näkönen puhelin kyllä, jos ylimäärästä joskus löytyy taskusta voisin vaikka ostaakki, kivan sininen väri vaihteeksi ettei aina mustaa =)
@60 et tainut ymmärtää viestini sisällön, itseäni nimenomaan ei haittaa paino, mutta akun pitäisi kestää...ja toi näyttö on just sopiva
ha, ei mitää uutta tai mullistavaa....
Aika huvittavaa, kun tämä SGS2-rölli purkaa turhautumistaan ja laittaa negaNokia-uutisia tähän vaikka se ei millään tavoin liity tähän uutiseen. Ulkomaisissa sivustoissa on kommenteissa usein mainittu HTC-luurin ostamista kuin tätä.
@47 "Miksi noi Android valmistajat alkavat tekemään omia Pilvipalveluita yms"
Lukitakseen käyttäjät itselleen ja erottuakseen kilpailijoista, joista suuri osa käyttää samaa käyttöjärjestelmää. Tähän asti erottautuminen on tehty ensisijaisesti laitteen ja käyttöliittymän ulkoasulla sekä hinnalla. Googlen puolelta on tullut painetta alkaa käyttämään Androidin vakioulkoasua, joten on luonnollista, että valmistajat etsivät uusia ja vahvempia keinoja näyttää paremmilta asiakkaiden silmissä ja pitää jo saavutetut asiakkaat jonkun kepin tai porkkanan avulla.
@49 "Ei niitä muotoja perkeles enää kovin montaa voi olla."
Jos googlaat millaisia puhelimia on aikojen saatossa tehty huomaat kyllä, että muotoja ja värejä on miltei äärettömästi. Hyvinkin pienillä jutuilla voidaan saada aikaan "merkkinäkö", kuten autoissakin. Vaikka perusmuoto on aika kiveen hakattu, tunnistaa merkin usein näkemättä logoa, monista pienistä yksityiskohdista.
Samsung on tuossa suhteessa menossa oikean suuntaan, usean räikeän kopion jälkeen (mm. Nokialta ja BlackBerryltä). En sano mitään S-Voicen käyttöliittymästä, jokainen tehköön omat päätelmänsä. :)
4.8 tuuman näyttö tekee laitteesta jo melkosen halon
@ 68 Jonahan
Vastaa
> Jos googlaat millaisia puhelimia on aikojen saatossa tehty huomaat
> kyllä, että muotoja ja värejä on miltei äärettömästi. Hyvinkin
> pienillä jutuilla voidaan saada aikaan "merkkinäkö", kuten
> autoissakin.
En osallistu keskusteluun muuten, mutta tähän on kyllä pakko kommentoida. Minusta on aika erikoista käyttää autoja esimerkkinä. Jos en nyt ihan väärion ole käsittänyt, niin auto on ainakin pikkuisen monimutkaisempi kuin älypuhelin, autossa on myös muutama osa enemmän kuin älypuhelimessa. Älypuhelimet on enemmän tai vähemmäbn samanlaisia lätysköjä kaikki, autoja taas on melkosen paljon eri muotoisia. Eli ehkäpä se auto ei ole tässä ihan se paras esimerkki. Autoissa on paljon enemmän varaa säätää ulkonäköä kuin älypuhelimissa.
@70
Olet varmaan myös käsittänyt, että autojen perusmuodon sanelee hyvin pitkälle rajoitteet "neljä pyörää", "luokan mukaiset sisätilat ja ovimäärä" sekä tuulitunneli. Kuitenkin niihin halutaan pieniä ja isompiakin yksityiskohtia, joista auton tunnistaa tietyn merkkiseksi vaikka logoa ei näkyisikään. Samoja visuaalisia vinkkejä käytetään läpi koko malliston ja niitä tietoisesti viedään sopivin askelin halutuun suuntaan ajan ja uusien mallien myötä.
Aivan samalla tavalla HTC:n tunnuspiirteinä ovat mm. hieman taivutettu leuka, varsin hillityt värit ja leveä kaiutin-grillestä. Uudet Nokiat taas omaavat isot mustat faceplaten reunat, kirkkaat, lähes pastellinväriset kuoret, muotoiltua, saumattomasti kuoreen sulautuvaa lasia ja varsin uniikilla tavalla pyöristetyt laidat.
Kaikki visuaaliset vinkit eivät välttämättä mahdu samaan malliin, mutta selkeästi uudet Nokiat kuuluvat yhtenäiseen joukkoon. Niillä on selkeä visuaalinen identiteetti, jolla pyritään erottumaan muista, eikä näyttämään kilpailijalta tai geneeriseltä kosketusnäyttöpuhelimelta. Täysin samaa mitä esim. Audi, Volvo, Citroën, Alfa Romeo ja Mersu tekevät automarkkinalla.
> Älypuhelimet on enemmän tai vähemmäbn samanlaisia lätysköjä kaikki
Eivät ne ole, Lumia 700 ei näytä pätkääkään iPhonelta. Eikä
@71 Jonahan
Vastaa
> Olet varmaan myös käsittänyt, että autojen perusmuodon sanelee
> hyvin pitkälle rajoitteet "neljä pyörää", "luokan mukaiset
> sisätilat ja ovimäärä" sekä tuulitunneli.
Itseasiassa mikään laki ei sano, että autossa pitää olla esim nimenomaan neljä pyörää. Toki se on yleisin ratkasu muttei ainut. Muutenkin nuo mainitsemasi asiat antaa hirvittävän paljon enemmän mahdollisuuksia erottua kuin mitä älypuhelinvalmistajilla on. Kekseliäimmät on jopa kiinnittäneet katuajokelpoiseen henkilöautoon taittuvat siivet lentämistä varten, vastahan oli uutisia siitä että tuollaisen vehkeen tuotanto alkaa lähiaikoina. Ja auto se oli T-Fordikin ja ensimmäinen Daimlerin moottorivaunu, vaikka onkin hiukan hassunoloisia nykyaikana ajatellen :)
Eli olen edelleenkin sitä mieltä, että auto on tässä yhteyhdessä huono esimerkki.
Ne trendipellet, jotka ottavat mieluummin tyylikkään puhelimen kuin tehokkaan on olemassa hieman kalliimpi vaihtoehto; sitä kutsutaan Applen iPhoneksi. Itse taas olen sen tyypin ihmisiä, joille käyttötarkoitus menee ulkonäön edelle, jolloin tämä SGS III on paljon parempi vaihtoehto kuin joku nuhainen iPhone
Ruma, yksinkertaisesti.
Monesko galaxy jo, 6?
Sisältää tietysti samsungin ikuiset perusviat..
@74, tarkoitatko 6 Galaxy Samusungilta? Koska Samsungiltahan on tullut jo monia Galaxyjä. Ja mitkähän mahtoikaan olla ne Samsungin "ikuiset perusviat"?
http://www.gsmarena.com/lg_announces_op...m-news-4204.php
http://www.gsmarena.com/new_wppowered_s...s-news-4207.php
@72 "Eli olen edelleenkin sitä mieltä, että auto on tässä yhteyhdessä huono esimerkki."
En muuta odottanutkaan. Lienet edelleen myös sitä mieltä, että värinä jotenkin taianomaisesti parantaa virtuaalinäppäimistön tarkkuutta.
Mitä se "mullistava" olisi ollut??? Miten enään yllättää ominaisuuksilla kun kaikki alkaa jo olla...kahvinkeitinkö? Ja miten monella tapaa voi kosketusnäyttöluurin muotoilla? Eikös kaikki silloin oo rumia. Valittajat vois kertoo mitä olellista tosta puuttuu?
@79
Jos nyt lähdetään vaikka liikkeelle niistä huhutuista mullistavista ominaisuuksista kuten langaton lataus, näyttö jollaista ei ole ennen nähty, 4G, keraamiset kuoret... selaa vaikka muutaman kuukauden ajalta afterdawnin/puhelinvertailun uutistopicceja niistä mullistavista asioista joista tässä SGS III:ssa piti tulla, ja joista ainoana toteutui tuo neljäydinprossu joka nyt on ihan normaalia kehitystä eikä mitään mullistavaa.
@79: Ns. "reunaton" muotoilu. Eli näytön vasemmalla ja oikealla puolella olisi mahdollisimman vähän reunaa, jos juuri ollenkaan. Alapuolelta jätettäisiin nuo fyysiset näppäimet pois, niin saataisiin vastaavasti näytön kokoa hieman kasvatettua ja fyysistä kokoa pienennettyä. Ja kun yläpuoleltakin jätettäisiin tuo logo pois ja ahdettaisiin kamera ja kaiutin pienempään tilaan, niin saataisiin näytön kokoa kasvatettua entisestään ja fyysistä kokoa pienennettyä. Myöskin se unibody-rakenne toimisi huomattavasti paremmin, sillä tuossa nyt kuitenkin varmasti on aika laadukas akku. Saataisiin puhelimesta entistäkin kevyempi. Ja kun vaihdettaisiin perinteinen muovi keraamisiin kuoriin tai polykarboniittiin, niin se olisi huomattavasti laadukkaamman tuntuinen ja kestävämpi. Ja näyttö jos olisi perinteinen rpg-näyttö eikä pentile matrix, mutta se nyt on pieni juttu, kun suurin osa ihmisistä ei sitä eroa kuitenkaan huomaa. Muuten loistava näyttö kuitenkin. Tällaisessa hi-end-luokan puhelimessa pitäisi olla myös kunnon kamera, kunnon optiikalla sekä kunnon kokoisella linssillä.
Niin ja dedikoitu kameranäppäin on itselleni tärkeä asia.
@80 sgs3:sta kylläkin voi ladata langattomasti, siihen esiteltiin eilen samsungin lisälaite unpacking tilaisuudessa, eli alusta mihin se luuri lasketaan ja näin luuri latautuu.
Tai arvostetaan kameraa pikseleiden määrän perusteella. No, aina kun on jotain lukuja, niin hölmöt menee vipuun:
@75
Viestit eivät mene perille, puhelut katkeavat, ei hälytä jne jne.
Nämä viat ovat edelleen Samsungeissa, osa Androidin vikaa, on huomattu moneen kertaan.
Enpä ole huomannut tähänastisten neljän Samsungini toiminnoissa mitään huomauttamista.Ominaisuudet tietysti 7v aikana vanhenee,mutta vikoja ei ole näkynyt.Voisipa saman sanoa tuttujen Omenoista ja Noksuista.Super-AMOLED näkyy hyvin päivänpaisteessa,akun voi vaihtaa täyteen,vaikka sähköttömässä saaressa,ja muistia voi kasvattaa SD:llä.
Muut ovat perässähiihtäjiä,parhaat Sampan näytöillä ja prossilla.
Ylivuotisilla tietty.Niistäkin saa rahaa,osaamattomilta.
Outoa,että edes väitellään tästä.
B-kapuloita tulee aina olemaan,halpoja kaiketi,muttei niillä maailmaa valloiteta.
Näyttää Nokiakin jo vajonneen tähän.
Kun ei mitään tee itse,on muiden armoilla.
Prossat,näytöt ja kamerat,kaikki ostettuna,on aika turha luulla saavansa "state of art"-osia.
Kallita voivat silti olla,vähäisemmätkin.
Siis kassa miinuksella, ja luokitus putoaa kuin kurssi.
Eipä näytä valoisalta Noksulle,kun Sam.voi WP8:n toteuttaa varmaan vuoden vikkelämmin.
Paremmalla raudalla,jota ei tarvitse ostaa,itse kun tekevät.
@73, annas kun arvaan, ajat japanilaisella autolla, joko tojota tai nissan, tai sitten honda. Pukeudut varmaan tuulipukuun ja puhelimena tietenkin fanittamasi samppa.
Ei se iPhone mikään nuhapumppu ole, teknisesti yhtä pätevä kuin tämä uusin samppakin. Mutta tyylikkyydessä aivan eri kategoriassa.
@86, Kas kun vain omassa Galaxy S Plussassa ei tuollaisia ongelmia ole koskaan ollut...
nokiat ei mene jumiin. ja jos jostain kumman syystä näin kävisi nokian virtanäppäimen painaminen n.8sec. vastaa akun irroittamista.
android ei mene koskaan jumiin vaan sammuu ja käynnistyy uudestaan aivan odottamatta. esim. kesken puhelun tai pitkän viestin kirjoittamisen aikana. sehän on nasta ominaisuus.
huono näyttö, ainakin jos värit vääristyy tyyliin n9 (valkoinen = välillä keltaista, pentilen vai nokian moka?). omaan silmään muotoilu on aivan kauheata. missä on kunnon qwerty-näppisluurit? eikö niitä osta, kuin suomalaiset jönnit?
@89 En toistaiseksi omista autoa, mutta haaveissani olisi joko japanilainen tai saksalainen auto, joka on ennen 2000-lukua valmistettu, koska niissä on ollut hyvä tekniikka ja ovat olleet luotettavia. Tällähetkellä puhelimena nokia 5530 Xpress music, mutta Sampan SGS II/ III mallia haaveilen seuraavaksi. iPhone saattaa olla tekniikaltaan suhteellisen tasaväkinen sampan kanssa, mutta koska samsung valmistaa iPhonejen prosessorit on loogista, että samsungin prosessorit olisivat aina askeleen edellä iPhonen prossuja. Lisäksi en ole kuullut yhdestäkään samsungista, josta olisi lasi räjähtänyt pakkasella toisin kuin iPhoneissa. Lopuksi vielä vertailuna tämän hetken Sampan ja Aplen huippumallejen prosessorit: SGS III quad core vs iPhone 4S dual core. Ei varmaankaan tarvitse paljoakaan perustella miksi Quad core, joka toimii lähes samalla kellotaajuudella kuin iPhonen dual core on parempi.
@94
en minäkään omista iPhonea, silti haluaisin tietää ihan rehellisen vastauksen siihen monestako iPhonesta olet kuullut esimerkiksi viime talvena suomessa räjähtäneen lasin pakkasessa?
Mitä tulee prosessorin ytimiin, ilmeisesti ainoastaan uusi android on niin raskas käyttöjärjestelmä että sen sujuvaan pyörittämiseen voi tarvita Quad core prosessoria, kun taas ios ja windows phone pyörivät aivan yhtä sujuvasti vähemmilläkin ytimillä.
Toki jos niiden benchmark palkkien pituudesta saa stondiksen, silloinhan siitä quadcoresta voi olla jotain iloa, mutta normaalien sovellusten pyörittämiseen sitä ei kyllä vielä tarvitse.
En ole henkilökohtaisesti kuullut keneltäkään, että olisi iPhonen takalasi räjähtänyt, sillä en tunne kunnolla ketään, jolla olisi iPhone, mutta on niitä täytynyt useampi räjähtää, kun siitä ihan uutisissa asti oli. Tunnen kyllä jotenkuten yhden henkilön, jolla on iPhone ja hänen täytyy varmuudeksi pitää toista puhelinta mukana, koska iPhone ei jostain syystä toimi kaikkialla Suomessa.
Vastaa
@95 & 96
Tämänlaisen testin löysin pikaisella googlettamisella: http://www.mikropc.net/vertailut/iphone...kasessa/a763211
Testin on tehnyt varsin luotettava tietotekniikkaan keskyttävää lehteä kirjoittava taho ja testin perusteella sanoisin, että iPhone on varsin sopimaton Suomen talveen.
@96
"mutta on niitä täytynyt useampi räjähtää, kun siitä ihan uutisissa asti oli"
Joopa, tämähän on sitten ihan faktaa kun kerran uutisissakin on ollut... ja sitten kun niitä uutisia otsikkoa pidemmälle lukee niin voidaan todeta että Norjassa on yhden iphonen lasi räjähtänyt, toki kukaan ei osaa siitäkään sanoa varmasti räjähtikö se pakkasen takia vai käyttäjän kämmäämisen takia, mutta takuu ei korvannut koska puhelinta oli pidetty pakkasessa (yllättävän monista muistakin kuin iphonen takuuehdoista löytyy samankaltainen rajoitus) mutta tokihan tästä yhdestä saatiin hyvät otsikot revittyä räjähtelivistä iphonen laseista.
Ja sitten tuohon micropc:n testiin, jo heti ensimmäisessä vaiheessa todettiin Nokian N9:n ilmoittavan akun olevan tyhjä, eli johtopäätös sitten lienee että iPhone ei sovellu suomen pakkasiin?
@98
Jos olisit lukenut koko testin olisit varmasti huomannut, että myöskin iPhone simahti alhaisemmissa pakkaslukemissa kuin mitä keskimäärin Suomessa on. Tästä voidaan tehdä johtopäätös, että sekä N9, että iPhone ovat huonosti sopivia Suomen pakkasessa toisin kuin Samsungin älypuhelimet, jotka kestivät jopa kahdenkymmenen asteen pakkasta. Ja vaikka iPhonet olisivatkin laadukkaita ja kestäisivät Suomenkin talven, niin miksi maksaa jopa 839€(iPhone 4S 64Gb:n hinta gigantissa) saadakseen puhelimen, joka suorituskyvyltään on vain hieman parempi kuin 428€(Samsung Galaxy S II:n hinta gigantissa) maksava Samsung Galaxy S II. Lisäksi sekä Samsungin Galaxy S II:sta, että S III:sta löytyy muistikorttipaikka, joka tukee jopa 64Gb muistikortteja toisin kuin iPhoneista.
@99
Korjausta edelliseen: Galaxy SII:n ja SIII:n muistikorttipaikat tukevat 32Gb:n muistikortteja eikä 64Gb:n
@99
jotta nyt vertailtaisiin edes aiheeseen liittyviä puhelimia eikä vanhaa SGS II:sta niin voisin kysyä miksi maksaa 699€ SGS III:sta saadakseen Samsungin joka ainoastaan prosessorin teholtaan on hieman parempi kuin 599€ maksava iPhone 4S 16Gt?
Itse en kyllä kummastakaan puhelimesta olisi valmis maksamaan 300 euroa enempää, mutta noinhan ne hinnat menee, on melko kärjistettyä kaivaa iPhonen kalleimman 64Gt mallin hinta ja verrata sitä vanhaan SGS II:seen jota myydään jo alennettuun hintaan, kun uutisessa puhutaan SGS III:sta joka 16Gt versiona maksaa ilmeisesti 699,-
Mutta onhan se toki niin, että kun tämä SGS III oli niin laimea julkistus, niin on parempi hehkuttaa edelleen sitä SGS II:sta ;-)
@101 "on melko kärjistettyä kaivaa iPhonen kalleimman 64Gt mallin hinta ja verrata sitä vanhaan SGS II:seen jota myydään jo alennettuun hintaan, kun uutisessa puhutaan SGS III:sta joka 16Gt versiona maksaa ilmeisesti 699,- "
Vastaa
Jep noin se juuri menee, se että iPhone olisi paljon kalliimpi kuin muut on urbaania legendaa ja se tulee juurikin tuosta kun verrataan täysin eri muistimäärän luureja keskenään. iPhone on lähes ainoa luuri joka tarjoaa edes 32gb mallia sisäisellä muistilla puhumattakaan 64gb mallista.
Esim sgs2:sta piti tulla 32gb malli, mutta peruttiin liian kalliin hinnan vuoksi.
Kyllähän se n9:n kanssa nähtiin, että se oli samanhintainen kuin iPhone. Mielenkintoista nyt nähdä sgs3:n hinnat kun sitä tarjotaan 16gb, 32gb ja 64 gb malleina.
Tohon toiseen väittelyyn liittyen, kyllähän sitä iPhonesta kaikenlaista uutisoidaan ja ne yleensä on täysin liioiteltuja kuten esim juuri tuo pakkastouhu., Tämäkin laitettiin täysin Applen syyksi marraskuussa vaikka todellisuudessa oli jonkun ammattitaidottoman ei valtuutetun korjaajan vika: http://www.macrumors.com/2012/05/04/sel...hed-repair-job/
Boss93 tuossa aikasemmin sanoi että samsung valmistaa Applen prosessorit, noh se on puolitotuutta, Apple muokkaa niitä ja optimoi ne paremmin toimimaan oman käyttiksensä kanssa.
Kumma vaikka samsung aina tekee Applen osat ja silti iOS laitteet pieksee suorituskyvyssä samsungin vastaavat...
IOS laitteille riittää aina pienempi rauta koska iOS on niin vimpan päälle optimoitu ja kevyt vs android.
SGS2 on paljon lähempänä iphone 4S:ää, joten minusta niiden vertailu on erittäin oikeutettua. Lisäksi niiden julkaisukin on lähenpänä toisiaan, kun SGS3:n ja iphone4s:n.
eli tuo on aika outo puolustelu, että SGS2 on jo alennuksessa, niin pitäisi olla iphone4s:nkin. SE että se ei ole on vain ja ainoastaan Applen saneluypolitiikan syytä, eikä kerro millään tavalla puhelimen paremmuudesta.
IP4S:n vertailu juuri julkaistuun Galaxyyn on muutenkin aika epäreilua, sillä nehän painivat ihan eri sarjoissa jokaisella osa-alueella. Sama kuin vertailisisi mopoautoa pakettiautoon.. Eroa on reilusti niin tehoissakuin koossakin, eli eivät todennäköisesti kilpaile ihan samoista käyttäjistä vaikka sitä yritetäänkin uskotella.
Veikkailen, että tuleva ip5 (jos tulee joskus) kilpailee enemmänkin tämän SGS3:n kanssa, sillä siihen on ainaskin huhuttu jo suurempaa näyttöä yms. Applella tosin tuo näytön koko on aika ongelmallinen, sillä eivät voi tuoda samankokoista näyttöä kuin kilpailijoilla. Tämä siksi etteivät he saa kuitenkaan nostettua tarkkuutta nykyisestä uuden ipadin tasolle ja tällöin se jäisi kilpailijoistaan. Sieltä siis tulee varmaan joku 4" malli nykyisellä resolla ja siten sekin tulee kilpailemaan enemmänkin XPeria S:n ja SGS2:sen kanssa. No aika näyttää,.,.
SGS3 on kuitenkin hieno julkistus ja alun pettymyksen ja evvk:n jälkeen tuo vaikuttaa jopa erittäin mielenkiintoiselta ja SAmpan painopisteen muuttuminen enemmän ohjelmistoa huomioivaksi on myös onnistuessaan todella hieno juttu. Kyllä aion tuota käydä kokeilemassa ja sitten valinta joko tuon, One X:n tai xperia S:n väliltä. Viimeisimpään päädyn jos kahden ensimmäisen koko tuntuu ongelmalliselta, one X:n perusteella näin ei yllätyksekseni kuitenkaan ole.
Tuo epävirallisen huollon moka.. uskoo ken tahtoo..
Mitä olen itse purkanut nykyaikaisia(edes suurinpiirtein) alypuhelimia, niin kuoret eivät kyllä mene kiinni jos siellä on kannen välissä ruuvi poikittain. Ja veikkailen ,ett äuusikaan iphone ei ole poikkeus?
Olen siis purkanut 3gs:n, monia nokialaisia, htc legendin ja Samsung Waven. Ja veikkailen, ettei niistä mitään olisi voinut kasata niin, että siellä olisi ollut ruuvi poikittain:)
@103
Kyllähän tuo SGS III näyttäisi olevan suunnattu juuri 4S:n haastajaksi ominaisuuksiensa puolesta, joten eiköhän sitä juuri siihen pidä vertailla... SGS II ei kyllä haasta 4S juuri millään osa-alueella.
Tässä muutama pointti:
4S parempi näyttö kuin SGS II -> SGS III ISOMPI näyttö
4S testeissä tehokkaampi kuin SGS II -> SGS III vielä tehokkaampi suoritin
4S siri-puheohjaus -> SGS III uusi puheohjaus
4S GPS + GLONASS vs SGS II GPS -> SGS III GPS + GLONASS
muutakin varmasti löytyy, mutta eiköhän tuossa nyt ollut jo muutama pointti osoittamaan sen että SGS III on suunnattu 4S:n kilpailijaksi niillä alueilla joissa SGS II ei siihen pystynyt.
Tässä muutama pointti:
4S parempi näyttö kuin SGS II -> SGS III ISOMPI näyttö
4S testeissä tehokkaampi kuin SGS II -> SGS III vielä tehokkaampi suoritin
4S siri-puheohjaus -> SGS III uusi puheohjaus
4S GPS + GLONASS vs SGS II GPS -> SGS III GPS + GLONASS
MAkuasioita kaikki muut paitsi Siri ja Glonas.. Minusta SGS2:den näyttö on parempi, koska se on järkevän kokoinen ja kuvaltaan miellyttävämpi. TEhokkuus riippuu mittarista,s illä molemmat ovat riittävän tehokkaita. Kahta erilaista alustaa on aika hankala mitata järkevästi.
Siri oli tietysti hieno juttu, joskaan siitä, eikä SAmpan tekeleestä ole meille Suomalaisille juurikaan hyötyä. Muutenkin taitaa olla enemmänkin näyttelykamaa, kuin jokapäiväiseen käyttöön sopivaa.
Glonass on hieno juttu, että yleistyy, Toivottavsti Sportstracker tukee sitä.
Mutta kuitenkin ihan eri segmenteissä on nuo luurit.
@106
> Glonass on hieno juttu, että yleistyy, Toivottavsti Sportstracker tukee sitä.
Ainakin iOS:lla SportsTracker tukee, ja kaiken järjen mukaan Androidissakin on vastaava rajapinta, joka abstrahoi erilaiset paikannustekniikat yhtenäisen API:n taakse.
eiköhän noi johdu operaattorista? itsellä kun ei näin ikinä käy.....
Juuh, noin se menee. Sony Ericssonin puhelimet tuota jo tukevat, ja ne GLONASS-satelliitit näkyvät puhelimelle vain ylimäärisinä satelliitteina, eli softiin ei tarvitse muutoksia tehdä
http://developer.sonymobile.com/wp/2012...-xperia-phones/
@104 http://www.atsb.gov.au/media/3602097/ao-2011-149_final.pdf
Vastaa
Tuossa on yksityiskohtainen raportti siinä on kaikki kyseisestä tapauksesta, mm asiakas joka myöntää, että näyttö oli vaihdettu 6kk oston jälkeen koska vanha oli mennyt rikki ja myönnettiin vielä, että ei oltu käytetty valtuutettua huoltoa.
Noh sinä varmaan väität, että toi on Applen maksama raportti :)
Mielestäni s3:sessa on paljon hyviä ja uusia ominaisuuksia kuten s beam, s voice jne., näyttö on sopivankokoinen ja tarkka, 8mpx kamera on puhelimessa tosi hyvä. Omasta mielestäni laite on myös hyvännäköinen. Mielestäni ehdottomasti paras älypuhelin tähän mennessä.
Kyllä s3 menee nyt ostoslistalle. Muotoilu ja ominaisuudet pesee muut mennen tullen ni ei jää edes mitään muuta harkintaan.
s3:ssa on tarkempi näyttö kuin omenapuhelimissa ja tarkkuus on applefaneille ollu aina se tärkein asia.
@115 paitsi, että ei ole tarkempi.
Ei omenapuhelimissa ole tarkkuus ollut pääasia. Muistakaan nyt koneet ennen retinaa..
Tarkkuus on kuitenkin parempi kun siinä sgs3:ssa, sillä siinä on tarkempi resoluutio, eikai tuota nyt käy kieltäminen? pikselikoko taas on eriasia, joskin löysin sgs3:lle parikin eri lukemaa, mutta en viitsinyt ruveta laskemaan mikä on oikea.
Kannattaisko tyyppien mennä ottamaan selvää mikä ero on pentile ja RGB pixeli hösäkässä ennen kuin rupee niistä selittelee.. esim kummalla on pidempi ikä ja on varmempi, niin ja pienemmillä resoluutioilla vois ollakki eroo mut kun näyttö on 720p..
Mut aika samois se HTC one x:än kanssa on kyl mut kuitenki testien mukaan voitti miltein kaikessa.
Kyllä toi ostoon menee muistikortti paikka ja vaihdettava akku luo minulle ainakin turvallisuutta :)
@118
Olen ottanut selvää, iällä ja varmuudella (mitä ikinä tällä tarkoiatkaan) ei liene kauheasti merkitystä tähän keskusteluun. Väreillä, tasaisilla pinnoilla ja visuaalisella tarkkuudella taasen on.
Yrität lisäksi jotenkin selittää että kun resoluutio on 720p niin Pentilellä ei ole väliä. Ei pidä paikkaansa, resoluutio ei vaikuta sinällään tähän yhtään mitään, tarkkuus vaikuttaa. Kun näytön tarkkuus mittarilla PPI (pikseliä tuumalla) ylittää jonkun raja-arvon ei pikseleitä enää erota normaalilta käyttöetäisyydeltä, jolloin osa ongelmista poistuu. Mutta silloinkaan näytön koettu tarkkuus ei ole sama kuin vastaavan RGB-näytön, eikä se tarkoita sitä että kyseinen näyttö on muutenkaan visuaalisesti yhtä hyvä kuin RGB-verrokki samalla tai jopa pienemmällä PPI:lla.
Ja se suurin ongelma tässä tapauksessa on se, että Galaxy S3:n näyttö EI ylitä tuota raja-arvoa. Galaxy Nexuksessa (316PPI) Pentile-pattern näkyy tietyissä tilanteissa häiritsevästi ja S3:n näytössä se on vielä aavistuksen pienempi (306PPI).
Samsung noita näyttöjä tekee,muillekin.
Myös televisioihin ja tabuihin.
Muut luurivalmistajat ei niinkään.
Luulen siellä tiedettävän mikä on kestävää,vähävirtaista,ja jopa paukkupakkasessa toimivaa.
Siis loput kyhäilijät ostaa mitä uskovat tarvitsevansa,ja jotka kaupan on.
Ulosmyymällä huippuosat,voi niistä tienata paremmin,kuin käyttämällä ne omissa lopputuotteissaan.
Lienee vain matematiikkaa.
Kyllä mitä itse pidin appiukon s3:sta ja omaa s2:sta kädessä ja aikani pläräillessä ja taskussa koittamalla yms, päädyin itsekin tilaamaan s2:sen tilalle s3:sen, VAIKKA muotoilu ei niinkään "säväyttänyt" mutta tehokkuus ja vaikka näyttö on isompi, niin ei kuitenkaan poikkea suuresti s2:sta muutoin fyysisiltä mitoiltaan. itse katselen leffat ja sarjatkin s2:lla sängyssä yleensä, joten tämä hieman isompi näyttö ei haittaa ollenkaan, eikä ollut vaikea vielä käyttää, tämä on kuin s2:sen ja noten välimalli. Note on jo aivan liikaa pitää taskussa.