Tuomari hylkäsi Applen ja Motorolan riidan - "Oikeudenkäynti olisi merkityksetön"

3
Teemu Laitila

Tuomari hylkäsi Applen ja Motorolan riidan - Oikeudenkäynti olisi merkityksetön
Applen ja Motorolan lisensointikiistaa hoitanut tuomari on hylännyt osapuolten välisen oikeustapauksen toistaiseksi. Tuomarin mukaan kumpikaan osapuoli ei ole onnistunut esittämään vakuuttavia perusteluita, miksi oikeudenkäyntiä pitäisi jatkaa.

Tuomari perustelee päätöstä esimerkiksi sillä, että vaikka kyseessä on kiista maksettavien rahasummien suuruudesta, kumpikaan osapuoli ei ole esittänyt uskottavia arvioita siitä, kuinka paljon väitetyt patenttiloukkaukset ovat maksaneet. Lisäksi tuomari ei näe tarvetta esimerkiksi myyntikieltojen jakelemiselle, jos molemmat ovat halukkaita neuvottelemaan, mutta maksettavista summista ei päästä yksimielisyyteen.

Lisäksi Tuomari kritisoi Applen asennetta oikeuden mahdollisiin päätöksiin. Apple ilmoitti jo etukäteen vievänsä asian seuraaviin oikeusasteisiin, ellei oikeus määrää maksun tasoksi dollaria per puhelin tai sen alle. "Toisin sanoen, jos Apple ei ole tyytyväinen oikeuden päätökseen, se varaa itselleen oikeuden jatkaa jutun käsittelyä muualla". Tuomarin mukaan Applen joustamaton asenne saattaa tehdä koko oikeudenkäynnin pitämisestä merkityksettömän. Tuomarin hylkäyspäätös on vielä väliaikainen ja lopullista lausuntoa odotetaan piakkoin.



Applen ja Motorolan odotetaan kuitenkin valittavan tuomiosta eteenpäin, sillä tuomarin hylkäyspäätös ei tuonut selvyyttä itse kiistaan.

Kiistassa on kyse Motorolan (eli nykyisin Googlen) omistamista WiFi- ja 3G-tekniikkaan liittyvistä patenteista, jotka ovat kuitenkin välttämättömiä standardien noudattamisen kannalta. Välttämättömät patentit on lisensoitava kilpailijalle FRAND-ehdoin eli reiluilla, kohtuullisilla ja tasapuolisilla ehdoilla, mikä jättää kuitenkin varsinaisten korvausten tason avoimeksi. Apple olisi halukas maksamaan Motorolalle enintään dollarin per myyty iPhone-puhelin, kun taas Motorola pitää 2,25 prosenttia iPhonen hinnasta kohtuullisena.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

zipzap
zipzap

2

Ratkaisu on, että lyhennetään patenttien määräaikaa. Toki keksijälle kuuluu etu, mutta teknologiassa luulisi että 6 kuukautta olisi riittävä etumatkan saamiseksi kilpailijoihin nähden. Välttämättömille tekniikoille ja muotoiluille ei myönnetä patentteja.
Poistetaan patentit vallan yleishyödyllisiltä tuotteilta. Esim lääkkeet-> Rahoitetaan verovaroista tutkimusta. Rahaa säästyy , lääkkeen hinta voi olla sama, mutta kehitystyö moninkertaistuu. Tosin kilpailu voi hintaa laskea, sillä patentit vääristävät kilpailu.
Kehitystyö on monella alalla jumissa kun kaikki tekevät omiateknoligoita 10 vuotta ja kehitys hidastuu kun sama teknologia voitaisiin kehittää 3 vuodessa yhteistyöllä loppuun. Tarkoitan tällä että kun kehitys hidastuu, elämme patenttien vuoksi ikäänkuin jälkijunassa.
Tulee myös paljon tuhia keksintöjä ja kokeiluja joihin sijoitetaan, mutta joista ei sitten olekaan mihinkään. Sekin katetaan muiden tuotteiden hinnassa.

Jos laitteessa on 100 patenttia a' euron kappale, se nostaa veroineen jo paljon hintaa. Se paljonko yritys voittaa patenteillaan ja häviää sillä että maksaa muille patenteista näytää aikalailla olevan tasapeli. Ja teknologissa patentin ikä on niin pitkä että tekniikka on jo vanhentunut ennen patenttia.
Patenteista kärsivät eniten pienet ja innovatiiviset yritykset. Heille patenttien pitäisi olla ilmaisia. Moni hieno juttu jää tekemättä patenttien vuoksi.
Ajattele puhelinta jossa käyttöjärjestelmän voisi vaihtaa napin painalluksella, samoin kuin käyttöliittymän.
Minusta näyttää sille ettei kukaan hyödy patenteista...se on vain omistamista ja ihminen on ihminen...kaverille ei jätetä.

Jos patentit lakkautetaan, seuraa siitä globaali asianajajien työttömyysaalto ja uudelleenkouluttaminen rehelliseen ammatiin lienee mahdotonta ,joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi lakimiesten siirtyminen politiikkaan.

Vastaa
jpa00
jpa00

3

Ratkaisu on, että kielletään Applelta oikeus tällaiseen. Hommahan meni jokseenkin niin, että
1. Apple käyttää Motorolan patentteja lisensoimatta niitä
2. Motorola tekee Applelle alustavan tarjouksen (kuten FRAND-patenttien kanssa on tapana, siitä sitten lähdetään yleensä keskustelemaan ristiinlisensoinnista)
3. Apple kieltäytyy maksamasta Motorolan pyytämää määrää, kieltäytyy keskustelemsta ristiinlisensoinnista.
4. Apple nostaa kanteen, jossa pyytää tuomaria asettamaan kohtuullisen hinnan FRAND-patenteille, mikä on jo sinänsä järjetöntä, mutta lisäksi...
5. Apple kieltäytyy jo valmiiksi noudattamasta oikeuden päätöstä, mikäli se ei ole sellainen kuin Apple haluaa.

Siis WTF Apple? Ja Microsoft yrittää tietääkseni samaa toisen kanteen ja tuomarin kanssa. "Antakaa meille teidän patentit käyttöön! Me maksetaan enintään tän verran ja ette tasan saa käyttää meidän patentteja!" Muut lisensoivat yritykset siis ristiinlisensoivat, jolloin patenttien "hinnaksi" tulee ymmärtääkseni selkeästi enemmän kuin Applen dollari, vaikka niistä ei käytännössä sitten välttämättä mitään maksetakaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.