Apple saattaa julkaista iOS 6.1.2 -päivityksen jo ensi viikolla korjatakseen tietoturva-aukon

Valtteri Ahonen

Apple saattaa julkaista iOS 6.1.2 -päivityksen jo ensi viikolla korjatakseen tietoturva-aukon
Applen uskotaan olevan julkaisemassa hyvin pian päivitystä bugiin, jonka avulla käyttäjän suojakoodin voi ohittaa suhteellisen helposti. Vikaa hyödyntämällä voi päästä käsiksi muun muassa käyttäjän kontakteihin ja kuviin.

Saksalaisen iFun-sivuston mukaan iOS 6.1.2 -päivitys olisi tulossa alkuviikosta. Sivusto on aiemmin ennustanut onnistuneesti Applen päivitysten tulon.

Apple on joutunut negatiivisen mediahuomion kohteeksi edellisen päivityksensä jälkeen, jonka myötä havaittiin kyseinen suojakoodiongelma, minkä lisäksi myös 3G-yhteydet ovat joillain käyttäjillä tökkineet. Myös akkukestoon vaikuttavia vikoja on raportoitu.

Tulevan päivityksen odotetaan korjaavan kaikki edellämainitut viat.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.