Lataa puhelimen akun täyteen 30 sekunnissa – StoreDot esitteli uutta tekniikkaa

2
Manu Pitkänen

Lataa puhelimen akun täyteen 30 sekunnissa – StoreDot esitteli uutta tekniikkaa
Älypuhelimien pahin puute ei ole enää näytön tarkkuus, kameran tarkkuus, suorituskyky tai tallennustilan määrä. Suurin ongelma on muuta tekniikkaa hitaammin kehittynyt akkutekniikka, minkä takia puhelimen joutuu iskemään laturiin vuorokauden tai kahden välein.

Tel Avivin yliopiston tutkimustyön kautta syntynyt israelilainen StoreDot-yhtiö ei lupaa ratkaista puhelimien akkukestoon liittyvää ongelmaa, mutta se haluaa tehdä puhelimen lataamisesta vähemmän ärsyttävää. Yhtiö on demonstroinut uutta biologisiin puolijohteisiin perustuvaa akkuteknologiaa, jonka avulla puhelimen latausajat voidaa pudottaa noin 30 sekuntiin.

Teknologia on vielä prototyyppiasteella, minkä takia akun lataamiseen tarkoitettu laturikin on varsin massiivinen. StoreDot uskoo kuitenkin, että se pystyy pienentämään laturia tulevaisuudessa merkittävästi. Yhtiö ei ole kertonut mikä akkujen varaustiheys on, eli käytännössä kuinka suuri puhelimiin tarkoitettu akku olisi nykyisiin litiumakkuihin verrattuna. StoreDot kertoi kuitenkin The Next Webille, että he kehittävät parhaillaan teknologiaa saavuttaakseen saman kapasiteetin kuin litiumakuissa.



StoreDot ennakoi heidän akkujen massatuotannon alkavan vuoden 2016 lopussa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (2)

Tiger25
Tiger25

2

Noniin, sitten kun tuo joskus tulee mahdolliseksi niin pitää vissiin puhelimen akkua ostaessaan tarkistaa, ettei akun parasta ennen -päivämäärä ole viikon päässä. Lisäksi puolen minuutin latausaika arveluttaa. Lienee paras varmistaa että puhelimessa on laturiin sopiva akku. Jos normiakun (litiumioniakun siis) kytkee pikalaturiin, joka lataa sen puolessa minuutissa täyteen, niin pelottaa että puhelimelle käy samoin kuin aikoinaan Nokian tarvikeakkujen kanssa, eli kuuluu lojahdus ja saapi savun hälvettyä ruveta selvittämään mistä uuden puhelimen ostaa.

Olisi myös hyvä, että latausaikojen lyhentämisen lisäksi keskityttäisiin akunkeston pidentämiseen. Puolessa minuutissa latautuvasta akusta ei ole paljon hyötyä, jos sitä joutuu lataamaan muutaman tunnin välein.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.