Missä sitä on tullut oltua? Apple ja Google seuraavat älypuhelimien avulla missä päin liikut

Manu Pitkänen

Missä sitä on tullut oltua? Apple ja Google seuraavat älypuhelimien avulla missä päin liikut
Valveutuneille käyttäjille ei pitäisi tulla yllätyksenä, että puhelimien GPS-sirujen keräämää paikkatietodataa hyödynnetään armottomasti erilaisten palvelujen tuottamiseen. Kerätyn datan avulla voidaan tehokkaasti selvittää missä puhelin (eli puhelimen omistaja) on matkaillut.

Apple lisäsi esimerkiksi iOS 7:ään niin sanotun "Usein käydyt paikat" -ominaisuuden, joka tallentaa puhelimen sijaintitiedot ja määrittää missä paikoissa iPhone viettää eniten aikaa. Tätä kautta iPhone oppii tunnistamaan kartalta käyttäjälle jollakin tapaa tärkeitä paikkoja (koti, työpaikka jne.). Näiden "kuumien pisteiden" avulla Apple voi vuorostaan tarjota kohdennettuja palveluita, kuten ennakoivia liikennereittejä.

Kyseistä ominaisuutta luonnehdittiin kesällä Kiinan valtiollisella TV-kanavalla uhaksi kansalliselle turvallisuudelle. Yhtiön mukaan "Usein käydyt paikat" -ominaisuuden dataa säilytetään ainoastaan laitteessa, eikä sitä lähetetä Applelle ilman käyttäjän suostumusta.

Viime aikoina huolta on herättänyt Googlen vastaavankaltainen Sijaintihistoria-ominaisuus, jossa puhelimen liikkeet on sijoitettu kartalle hyvin yksityiskohtaisesti. Allekirjoittaneen kohdalla paikkatietohistoriaa on alkanut kerääntyä viime vuoden heinäkuusta alkaen. Toisin kuin Apple, Google tallentaa paikkatiedon omille palvelimilleen, sillä omaa dataa voi selata yhtiön tarjoaman verkkopalvelun kautta.



Mikäli Googlen "tarkkailu" aiheuttaa pelkotiloja, voi sijaintihistorian keruun kytkeä halutessaan pois päältä. IPhonella "Usein käydyt paikat" saa pois päältä seuraavalla tavalla: Asetukset > Tietosuoja> Sijaintipalvelut > Järjestelmäpalvelut > Usein käydyt paikat. Samasta paikasta pystyy poistamaan jo tallennetun sijaintidatan.

Jos taas tulee tarvetta todistella jollekin muulle missä sitä on tullut oltua viikonloppuna, niin ominaisuuksien pitäminen päällä voi olla ihan hyödyllistäkin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.