Päivän diili: Nothing Phone (2) alle 300 eurolla

Petteri Pyyny

Kehuttu Nothing Phone (2) nyt halvemmalla kuin kertaakaan aiemmin
Kännykkämaailmaan syntyy nykyisin enää todella harvoin uusia, laajempaa yleisöä tavoittavia valmistajia. Mutta Briteistä käsin toimiva Nothing on yksi merkittävä poikkeus tähän sääntöön.

Nothing on valinnut puhelintensa julkaisussa hyvin "applemaisen" taktiikan ja yhtiö onkin julkaissut historiansa aikana vain muutaman kännykkämallin.

Ensimmäinen malleista, Nothing Phone (1) näki päivänvalon kesällä 2022 ja seuraava malli, Nothing Phone (2) vuoden 2023 kesällä. Ensimmäinen hieman halvempi puhelin nähtiin vuoden 2024 keväällä, kun Nothing Phone (2a) julkistettiin ja aivan hiljattain yhtiö julkisti myös Nothing Phone (3a) sekä Nothing Phone (3a) Pro mallit.

Mutta yhtiön tuorein "lippulaivamalli" on siis edelleen Nothing Phone (2). Ja nyt puhelin irtoaa omaksi halvemmalla kuin koskaan aiemmin.

Puhelin maksoi julkaisuhetkellään 729 euroa ja hintalappu on pikkuhiljaa laskenut tasaisesti alemmas - mutta ei koskaan aiemmin näin alas kuin nyt, sillä puhelin irtoaa nyt omaksi alle 300 eurolla. Kyseessä on vieläpä puhelimen isommalla tallennustilalla (512GB) varustettu malli - ja se maksaa silti vähemmän kuin pienemmän tallennustilan omaava sisarmalli.

Vielä viime viikolla kyseistä mallia sai halvimmillaan uutena 499 eurolla. Vuodenvaihteessa mallin hinta kävi toistaiseksi alimmalla tasollaan, kun sitä sai 449 eurolla. Eli nyt ollaan 150 euroa tuonkin alapuolella.

Tarjous löytyy täältä:

Nothing Phone (2), 12GB / 512GB - 299 euroa
hinnat muissa kaupoissa


Tarjouksessa oleva malli on siis 12 gigatavun käyttömuistilla ja 512 gigatavun tallennustilalla varustettu versio puhelimesta. Nothing Phone (2) järjestelmäpiirinä toimii Snapdragon 8+ gen 1 ja se tulee saamaan vielä yhden suuren Android-päivityksen nykyisen Android 15 jälkeen.

Puhelinta on kehuttu erittäin paljon ja se on kiivennyt useaan kertaan myös Suomen myydyimpien kännykkämallien listoille viimeisen vuoden aikana.



Tämä artikkeli sisältää yhteistyökumppaneiden linkkejä. Tuotteen hinta ei muutu, mutta saamme mahdollisesti siitä pienen komission.


Puhelinvertailun diilit uutiskirjeenä!

Etsimme jatkuvasti hyviä tietotekniikan ja kännyköiden diilejä ympäri nettiä ja uutisoimme niistä sivuillamme. Jos haluat saada tiedon uusista diileistä heti sähköpostiisi, tilaa diilien uutiskirjeemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold5 – hinta laskenut -36%

Samsung Galaxy Z Fold5
893 € CDON
1799 € Verkkokauppa.com
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 1385 €

Samsung Galaxy A36 – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy A36
289 € Hobby Hall
335 € CDON
399 € Multitronic

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Asus ROG Phone 8 Pro – hinta laskenut -26%

Asus ROG Phone 8 Pro
1164 € Hobby Hall
1208 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1565 €

Realme Note 50 – hinta laskenut -24%

Realme Note 50
76 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.