Puhelinmarkkinoita mullistava oikeudenkäynti – Tästä Apple ei tykkää

Manu Pitkänen
5. lokakuuta, 2017 13:37

Kuluvan vuosikymmenen alku oli kiihkeää aikaa patenttien osalta, kun teknologiayhtiöt kävivät taistelua herruudesta markkinoiden lisäksi myös oikeussalien puolella. Hommaa pyörittivät erityisesti Apple sekä Android-leiri. Patenttirintamalla on ollut pitkään hiljaisempaa, mutta vajaan vuoden aikana on käynnistynyt uusi myrsky.
Tämän myrskyn silmässä ovat matkapuhelin verkkoteknologioita ja modeemipiirejä kehittävä Qualcomm sekä Apple. Vaikka kyseessä vaikuttaisi olevan kahden suuryrityksen rahariita, niin sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia koko puhelinsektoriin. Etenkin jos Apple selviytyy riidasta voittajana, menee rahanjakokäytännöt uusiksi, mikä voi heikentää Android-merkkien kanssa yhteistyötä tekevän Qualcommin asemaa.

Bloomberg Business on julkaissut ansiokkaan artikkelin Applen ja Qualcommin välisen riidan taustoista ja historiasta. Tiivistetysti kyse on siitä, että Apple ei koe reiluksi käytännöksi sen, että yhtiö joutuu maksamaan viiden prosentin rojaltin Qualcommille lopputuotteen myyntihinnasta. Apple esimerkiksi myy uusinta iPhonea tallennustilan suhteen erilaisina versioina, joista eniten maksavissa malleissa on enemmän tallennustilaa. Muistin lisääminen puhelimeen ei lisää Qualcommin patenttien käyttöä, minkä takia Apple ei koe tarpeelliseksi maksaa Qualcommille enemmän rojalteja.
Apple on jo pidemmän aikaa ollut tyytymätön Qualcommin lisenssiehtoihin, mutta se ei ole halunnut haastaa yhtiötä oikeuteen koska se on pelännyt menettävänsä modeemitoimitukset uusiin iPhoneihin. Qualcomm on ollut käytännössä ainoa varteenotettava komponenttitoimittaja, minkä takia Apple ei ole voinut vaihtaa helposti toiseen toimittajaan. Nyt Qualcommille on kuitenkin ilmestynyt vaihtoehto, Intel, jonka modeemeja Apple on alkanut puhelimissaan käyttää enenevissä määrin.

Lisää luettavaa
Tägit
Apple
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.