Apple tuomassa lisää eletoimintoja iPhoneen?

Markus Lehtiniitty
27. joulukuuta, 2008 14:53

Applen tekemän patenttihakemuksen perusteella yhtiö saattaa olla tuomassa tulevaisuudessa lisää erilaisia eletoimintoja osaksi iPhone-alustaansa. Applen tekemä patenttihakemus on otsikoitu "Swipe Gestures for Touch Screen Keyboards".
Hakemuksessa esitellään muun muassa erilaisia tekstin muokkaukseen liittyviä toimintoja, jotka tapahtuvat yksinkertaisesti vetämällä sormia näytöllä eri suuntiin. Esimerkiksi sormien liikuttaminen vasemmalle näytöllä pyyhkii pois kirjoitettuja merkkejä (kuvassa), sormien liikuttaminen oikealle muodostaa välilyönnin ja sormien vetäminen alaspäin vastaa Enter-näppäimen (return) painamista.
Perusideaa on myös mahdollista viedä eteenpäin, jolloin myös käytettävällä sormien määrällä olisi vaikutuksensa. Esimerkiksi yhtä sormea vasemmalla vedettäessa pyyhkiytyisi pois yksi merkki, kahdella sormella yksi sana ja kolmella kokonainen rivi. Positiivista uusissa toiminnoissa olisi myös niiden optionaalisuus eli niitä ei olisi pakko käyttää, mutta edistyneempien käyttäjien tekstin muokkaus ne voisivat nopeuttaa.
On kyseenalaista ovatko edellä mainitut toiminnot kuitenkaan patentoitavissa. Varsinaisesti kyseessä eivät nimittäin ole aivan uudenlaiset toiminnot, sillä esimerkiksi Microsoftin Windows Mobile -käyttöjärjestelmässä on ollut jo pitkään mukana vastaavia toimintoja - tosin ne perustuvat stylus-kynän käyttöön.
Uusien ominaisuuksien aikataulusta ei toistaiseksi ole mitään tietoa, kuten ei myöskään varmuutta edes siitä, tulemmeko koskaan niitä osana iPhone-alustaa edes näkemään. Patenttihakemuksen esittelemät uudet toiminnot eivät vielä tuo mukanaan iPhoneen epätoivoisesti kaivattua kopioi ja liitä -ominaisuutta (copy&paste), mutta jatkossa myös kopiointimahdollisuus saattaa tulla iPhoneen jonkinlaisen eletoiminnon myötä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä MacRumors-sivusto.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.