Japanin herkkuja: Sony Ericsson S001

Markus Lehtiniitty
30. tammikuuta, 2009 18:15

Japanin markkinoilla puhelimet ovat perinteisesti olleet merkittävästi edellä Euroopan kehitystä. Osasyynä tähän ovat olleet maan pienen pinta-alan vuoksi koko maan jo pitkään kattaneet nopeat puhelinverkkoyhteydet sekä täkäläisten operaattorien ja valmistajien tiivis yhteistyö.
Japanin markkinoiden puhelimet vaikuttavat eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna välillä jopa liian hyviltä ollakseen totta. Tämä on totta myös ruotsalaisjapanilaisen Sony Ericssonin uuden S001 Cyber-shot -mallin kohdalla.
S001:ssa on 8,1 megapikselin automaattitarkenteinen kamera LED-kuvausvalolla, hymylaukaisimella ja aktiivisella linssinsuojuksella varustettuna. Vastaavanlaisella kameralla varustettuja puhelimia on kuitenkin markkinoilla täälläkin. Sen sijaan S001:n näyttö on tällaiseen liukukansipuhelimeen ensinnäkin fyysisesti erittäin suurikokoinen, 3,3 tuumaa, mutta myös näytön tarkkuus on korkeat 480x854 pikseliä. Näyttö on lisäksi toteutettu OLED-tekniikalla.
Lisäksi S001:n ominaisuuksiin lukeutuvat GPS-paikannus, Bluetooth-yhteys sekä tuttuun Japani-tyyliin oneseg-televisiovastaanotin. S001 toimii GSM- ja WCDMA-verkoissa.
S001 tulee markkinoille mustan version lisäksi myös kahtena pirteämpänä värivaihtoehtona, pinkkinä sekä vihreäkultaisena. S001 tulee yksinoikeudella myyntiin KDDI Au -operaattorin kautta Japanissa. Puhelimen tuleva hinta ei ole tiedossa.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.