Tätä on odotettu: Nokian X6:ssa on kapasitiivinen kosketusnäyttö

Markus Lehtiniitty
2. syyskuuta, 2009 17:43

Nokia julkisti tänään uuden X6-musiikkipuhelimen edullisemman X3-mallin ja N97 minin rinnalla. Kyseessä on Nokian ensimmäinen kapasitiivisella kosketusnäytöllä varustettu puhelin.
Ensimmäiset tiedot eivät maininneet X6:n näytössä käytetystä kosketusnäyttötekniikasta mitään puoleen taikka toiseen. Näytön kerrottu lasipäällyste ja tämänkin jutun lopusta löytyvällä videolla nähty herkkyys kuitenkin viittasivat kapasitiiviseen näyttöön. Toisaalta Nokian uskottiin yhä tyytyneen vain resistiiviseen näyttöön kaikkien aiempien mallien mukaisesti ja myös Nokian viestintä vahvisti tiedon resistiivisestä näytöstä Puhelinvertailu.comille asiasta kysyttyämme.
Asiat kuitenkin kääntyivät päälaelleen, kun Nokian viestintä myöhemmin oma-aloitteisesti palasi asiaan ja pahoitteli kertoneensa väärää tietoa. "Nokia X6-musiikkilaitteessa todellakin on kapasitiivinen näyttö", kertoi Nokian viestintäpäällikkö Eija-Riitta Huovinen tällöin.
Kapasitiiviset kosketusnäytöt vastaavat resistiivisä herkemmin kosketukseen, mutta vaativat koskettamista sormella. Esimerkiksi hanskojen läpi tai styluksella ei kapasitiivista näyttöä siis voi käyttää. Yleisesti ottaen kapasitiivisia kosketusnäyttöjä on kuitenkin alettu pitämään resistiivisiä parempina, vaikka molemmilla onkin sekä omat vahvuutensa että heikkoutensa. Monista muiden valmistajien huippukosketuspuhelimista, kuten Applen iPhonesta ja HTC:n Herosta, löytyy juuri kapasitiivinen kosketusnäyttö.
Nokian resistiivisten näyttöjen suosiminen on kerännyt ankaraakin kritiikkiä laajalt, ja Nokialta on odotettu kapasitiivisella näytöllä varustettua kosketuspuhelinta pitkään. Nyt ensimmäinen sellainen on siis X6:n myötä nähnyt päivänvalon.
Valitettavasti Nokian huippumalleissa, mukaan lukien paljon kiitoksia kerännyt N900, käytössä ovat yhä resistiiviset kosketusnäytöt. Myös resistiiviset näytöt kuitenkin kehittyvät jatkuvasti, ja N900:n näyttöä on ennakkoarvioissa kehuttu paljon esimerkiksi N97:n näyttöä herkemmäksi. Tästä huolimatta Nokian huippumalleihin kapasitiivisia kosketusnäyttöjä kuitenkin tultaneen kaipaamaan yhä kiivaasti. Nokia X6 kuitenkin muuttui juuri näyttötietojen myötä kokonaisuudessaankin paljon positiivisemmaksi uutuudeksi.
Esittelyvideo Nokia X6:sta:

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.