Dell laajentamassa älypuhelimensa saatavuutta

Markus Lehtiniitty
7. lokakuuta, 2009 16:29

Tietokonevalmistajana ehkäpä parhaiten tunnettu Dell on laajentamassa Mini 3i -älypuhelimensa saatavuutta. Toistaiseksi puhelimen on kerrottu saapuvan vain Kiinan markkinoille, mutta nyt CrunchGear-sivuston saamien tietojen mukaan Mini 3i on saapumassa markkinoille myös Yhdysvalloissa muutaman seuraavan kuukauden aikana, eli mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella.
Mahdollisesta laajemmasta saatavuuden laajentumisesta, esimerkiksi myös Euroopan markkinoille, ei ainakaan toistaiseksi ole tietoa.
Dellin mini 3i:ssä käytetään Googlen Android-käyttöjärjestelmää. Kiina-versiossa alustaa on merkittävästi räätälöity China Mobilen OPhone-järjestelmän myötä, mutta Amerikan markkinoille Dellin mini 3i on saapumassa perinteisemmässä Android-muodossa - vaikkakaan ei aivan vakiona, sillä kaikki Android-sovellukset eivät jostain syystä ilmeisesti Dellin puhelimen kanssa tule toimimaan.
CrunchGearin tietojen mukaan Yhdysvalloissa saapuva versio on myös laadultaan kiinalaisversiota parempi sekä sisältäisi myös paremman kameran. Kun Kiinan Dell Mini 3i:stä löytyy kolmimegapikselinen kamera, löytyisi jenkkiversiosta luultavasti
Aiempien tietojen mukaan Dell Mini 3i:stä löytyy 3,5 tuuman kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 360x640 pikseliä ja puhelin tukee vain GSM-verkkoa, eikä näin ollen ole 3G-puhelin. Tarkemmat tiedot puhelimen ominaisuuksista ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa, mutta Bluetooth-yhteyden ja microSD-muistikorttipaikan pitäisi Mini 3i:n ominaisuuslistalta löytyä.
Dellin mukaantulo älypuhelinmarkkinoille olisi mielenkiintoista myös Euroopassa, mutta ainakin toistaiseksi sitä joudutaan yhä odottamaan. Myös Dellin kanssa tietokoneissa kilpaileva Acer on laajentamassa tuotevalikoimaansa myös älypuhelimiin - Acerilta kuitenkin on tulossa markkinoille jo useampia puhelimia, joissa käytetään Googlen Androidia sekä Microsoftin Windows Mobilea.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.