Creativelta tulossa Androidilla varustettu Zii-puhelin

Markus Lehtiniitty
16. marraskuuta, 2009 20:04

Creative on jo aiemmin esitellyt Zii Egg -nimistä medialaitettaan, jota on kuvailtu Applen iPod touchin kilpailijaksi. Nyt ilmeisesti vastaavaan laitteeseen on integroitu myös puhelinominaisuudet, jolloin laite siirtyy iPod touchin haastajasta iPhonen kilpailijaksi.
Uudessa Ziin puhelinversiossa tullaan ilmeisestikin käyttämään Googlen Android-käyttöjärjestelmää. Tiedot asian ympäriltä ovat toistaiseksi melko heikkoja, mutta Creative tulee esittelmään puhelinalustaansa Kiinassa pidettävässä tapahtumassa 1.-2. joulukuuta.
Creativen Zii Egg -laite on muistuttaa ominaisuuksiltaan melkoisesti Applen iPod touchia, joten tällä perusteella myös tulevan puhelimen voisi olettaa toiminnoiltaan hyvin lähellä iPhonea.
Zii Egg -laitteen päätarkoitus on ollut esitellä laitteen Plaszma-käyttöjärjestelmää, mutta tulevan Creativen puhelinalustan tarkoituksesta on toistaiseksi vain vähän tietoa. Joka tapauksessa kyseessä tulee olemaan mielenkiintoinen julkistus, sillä mediasoittimissa Creative lienee ollut yksi Applen pääkilpailijoista.
Erillisten musiikkisoittimien kaupan hyytyessä laitteiden ja niitä kehittävien yhtiöiden on täytynyt monipuolistua. Tällä tiellä on Zii Eggillä, Plaszma OS:illa ja tulevalla puhelinalustalla myös Creative.
Lisätietoa Ziistä sekä tulevasta tapahtumasta löytyy täältä.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.