Apple iPhone 3GS 8GB:stä huhutaan jälleen kerran

Markus Lehtiniitty
30. joulukuuta, 2009 18:30

Huhut Applen iPhone 3GS 8GB:stä ovat jälleen nousseet esiin. Kyseessä on eräänlainen kestohuhu, sillä olemme kertoneet samasta aiheesta jo kaksikin kertaa elokuussa sekä jälleen marraskuussa. Ja nyt vielä joulukuussa. Tämän kerran huhuista on kertonut muun muassa AppleInsider-sivusto.
Tuoreimmat huhut iPhone 3GS -malliston laajentumisesta myös kahdeksan gigatavun tallennusmuistilla varustetulla mallilla perustuvat saksalaisen ostajan väitettyyn kunnostetun käytetyn iPhone 3G 8GB:n pakettiin, jonka päältä kuitenkin löytyi iPhone 3GS 8GB:stä kertova tietotarra. Kyseinen tarra kertoi puhelimen olevan "iPhone 3GS v2.2, 8GB". Saman tarran sisältämät A1241-mallinumero ja MB490DN/A-tuotekoodi kuitenkin ovat samat kuin nykyisen iPhone 3G 8GB:n.
Apple jätti edellistä sukupolvea edustavan iPhone 3G 8GB:n myyntiin kesällä 2009 tuodessaan markkinoille uuden iPhone 3GS:n kahtena eri versiona, iPhone 3GS 16GB:nä ja iPhone 3GS 32GB:nä. iPhone 3G 8GB on pysynyt iPhone-malliston edullisimpana mallina siitä lähtien, ja eroaa iPhone 3GS:stä muun muassa huonommalla kamerallaan sekä tehottomammalla laitealustallaan.
Yksi mahdollinen julkistusajankohta uudelle iPhone 3GS 8GB -mallille voisi olla 26. tammikuuta, jolloin Applen odotetaan järjestävän mediatilaisuuden, jossa se tulee kenties esittelemään myös kauan huhuttua tablet-tyyppistä laitettaan sekä julkistamaan mahdollisesti myös kameralla varustetun iPod touchin.
Nytkään nähdyt tuoreet tiedot eivät missään nimessä vahvista iPhone 3GS 8GB:n tulossaoloa: kyseessä voi olla väärennetty kuva tai puhdas erehdys tietotarran tekstin suhteen. Yhdestä asiasta voidaan kuitenkin olla melko varmoja: jollei Apple 26. tammikuuta iPhone 3GS 8GB:tä julkista, ei sellaista ole myöhemminkään tulossa.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.