AMOLED-näyttöjen puute toi Super LCD -näytöt HTC:n puhelimiin

Kaarlo Räihä
26. heinäkuuta, 2010 16:02

AMOLED-näyttöjen vajavainen valmistuskapasiteetti on aiheuttanut ongelmia erityisesti älypuhelimia valmistaville tahoille, jonka takia monien puhelinmallien kohdalla kysyntä ylittää selvästi tarjonnan, jonka takia kaikki kuluttajat eivät saa haluamiaan puhelimia. Puhelinvalmistaja HTC on myös ajautunut ongelmiin AMOLED-näyttöjen takia, ja ongelman korjaamiseksi yritys korvaa mm. Nexus One- ja Desire-puhelimien AMOLED-näytöt Sonyn valmistamilla Super LCD -näytöillä (SLCD).
Virallisen tiedotteen mukaan SLCD-näyttöjen käyttäminen puhelimissa mahdollistaa puhelimien vauhdikkaamman valmistamisen, jolla pyritään vastaamaan kysynnän muutokseen.
Tekniikan ja toimivuuden osalta AMOLED- ja SLCD-näytöt eivät ole identtisiä, joten eri näyttötekniikoiden käyttämisen myötä puhelimiin tulee eroa mm. kontrastin osalta. HowardForums.com-sivusto on julkaissut esimerkillisen vertailuvideon eri näyttötekniikoiden eroista, jonka avulla kuluttajat saavat yleiskuvan näyttötekniikoiden eroista. Katselukulmien lisäksi näyttötekniikoissa on eroa esim. mustan värin toistamisessa, joten tietyissä tilanteissa tietyn tyyppinen näyttö saattaa olla selvästi toista parempi.
HTC:n tiedotteen mukaan SLCD-näytöt ovat vanhoja LCD-näyttöjä parempia mm. virrankulutuksen ja katselukulmien osalta.
Näyttötekniikan vaihtaminen ei tiettävästi muuta HTC:n puhelinten suositushintoja. SLCD-näytöillä varustettujen puhelinten toimitukset alkavat myöhemmin tänä kesänä.
Alla esittelyvideo eri näyttötekniikoiden eroista

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.