Nielsen ja Canalys sanovat Androidin ohittaneen iPhonen Yhdysvalloissa

Kaarlo Räihä
3. elokuuta, 2010 12:43

Android-ohjelmistoalustan suosion kasvu näyttää olevan ainakin Yhdysvalloissa todella vauhdikasta, sillä sekä Nielsen että Canalys sanovat Androidin ohittaneen myytyjen puhelinten määrissä iPhonen tämän vuoden toisella neljänneksellä.
Nielsenin julkaisemien lukujen mukaan uusien älypuhelinten osalta Androidin hallussa on 27 prosentin osuus markkinoista Yhdysvalloissa, kun iPhonen on tyytyminen 23 prosentin siivuun. Nielsenin luvut ovat vuoden toiselta neljännekseltä, mutta niissä ei välttämättä näy iPhone 4:n myynnit, koska puhelin tuli Yhdysvalloissa myyntiin vasta kesäkuun lopulla. Älypuhelinmyyntien kärjessä on edelleen Research in Motion (RIM) 33 prosentin osuudella, mutta yrityksen tulevaisuus ei tällä sektorilla näytä kovin valoisalta, sillä sen osuus on laskenut vuodessa 12 prosenttiyksikköä.
Canalysin numerot kertovat puolestaan Androidin suosion kasvaneen myyntilukujen osalta vuodessa 886 prosentin verran, ja alustan hallussa oli vuoden toisella neljänneksellä 34 prosentin osuus Yhdysvaltojen älypuhelinmarkkinoista, jos vertailu tehdään myyntilukujen osalta. RIM:in osuus oli puolestaan 32 prosenttia ja Applen 21,7 prosenttia, joten Canalysin mukaan Android-puhelimet käyvät nyt rapakon takana parhaiten kaupaksi.
Kansainvälisillä markkinoilla ykkönen on Canalysin mukaan edelleen Nokia, jonka älypuhelimet pitivät vuoden toisella neljänneksellä hallussaan 38 prosentin osuutta myynneistä. Canalysin mukaan Nokian vahvuutena ovat edulliset älypuhelimet kuten Nokia 5230, mutta Nokia ei ole enää yhtä vahvoilla kuin aiemmin, ja sen myyntiluvut eivät kasva yhtä nopeasti kuin monien muiden valmistajien.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.