Maailman ensimmäinen kattava LTE-verkko avataan Japanissa

Teemu Laitila
13. marraskuuta, 2010 13:46

Japanilainen teleoperaattori NTT DOCOMO aikoo antaa asiakkailleen mieluisan joululahjan, kun sen Xi-nimellä (Crossy) tunnettu maailman ensimmäinen todella kattava LTE-verkko avataan jouluaattona. NTT DOCOMO on Japanin suurin teleoperaattori ja sillä on noin 50 miljoonaa asiakasta.
Verkko avataan alkuvaiheessa pelkästään datakäyttöön, mutta operaattori lupaa myös perinteisten puheluiden onnistuvan vielä ensi vuoden aikana. Verkon nopeus tukiasemasta vastaanottimeen päin on teoriassa enintään 75Mbps, käytännössä nopeudet kuitenkin jäävät huomattavasti pienemmiksi.
NTT DOCOMO on pitänyt verkon kuukausimaksut kohtalaisen kokoisina ja kahden vuoden sopimuksella kallein dataliittymä maksaa vajaat 60 euroa. Nykytrendien mukan liittymä tulee viiden gigatavun kuukausittaisella siirtorajoituksella, jonka jälkeisistä gigatavuista peritään lisähintaa.
Ei ole yllättävää, että LTE-tekniikka saadaan ensimmäisenä laajamittaiseen käyttöön nimenomaan Japanissa. Väestöntiheys on yks maailman suurimpia ja kulttuuri perinteisesti suosii uutta tekniikkaa. CNN Asia -sivuston mukaan LTE-verkon rakentaminen on operaattorille silti 305 miljardin jenin eli noin 2,7 miljardin euron investointi.

Lue myös nämä
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.