Windows Phone 7 -puhelimet välittävät tietoja Microsoftille?

Kaarlo Räihä
3. tammikuuta, 2011 23:45

Windows Phone 7 -puhelimet saivat eilen osakseen negatiivista julkisuutta, kun Windows-guruna tunnettu Paul Thurrott kertoi sivustonsa postiosiossa kyseisten puhelimien välittävän lupaa kysymättä runsaasti tietoa 3G-verkon kautta.
Thurrottiin yhteyttä ottanut Julie G. sanoo hankkineensa oman Windows Phone 7 -puhelimensa heti julkaisun yhteydessä, ja hieman ennen joulua hän sai operaattoriltaan viestin, että hänen 2 gigatavun kuukausittainen 3G-tiedonsiirtomäärä oli lähes käytetty. Puhelimen omistaja ihmetteli tätä viestiä, koska hän on käyttänyt 3G-tiedonsiirtoa varsin vähän. AT&T-operaattorin asiakassivun kautta hänelle lopulta selvisi, että puhelin oli siirtänyt lupia kyselemättä 30-50 megatavun kokoisia tietomääriä tiettyinä päivinä samaan kellonaikaan.
Thurrottille tämä viesti ei tullut yllätyksenä, vaan hän on kuullut samaa muiltakin, ja hän on enemmän yllättynyt siitä, ettei Microsoft ole noteerannut ongelmaa millään tavalla. Thurrottin mukaan puhelin siirtää kyseiset tiedot aina 3G-yhteyden kautta, vaikka puhelin olisin yhdistetty WLAN-verkkoon. Lentokonetilassa puhelin ei sentään siirrä tietoja, mutta siitä normaaliin rutiiniin palatessa puhelin siirtää kaikki siirtämättä jääneet tiedot yhdessä nipussa, jolloin liikennöintiä saattaa syntyä satojen megatavujen edestä.
Mitään varsinaista syytä tälle liikennöinnille ei ole vielä tiedossa, mutta Thurrott epäilee syyksi Windows Phone 7 Marketplace -sovelluskauppaa, joka kerää tietoja puhelimesta ja siihen mahdollisesti asennetuista sovelluksista.
Pienen datapaketin omaaville kuluttajille suuret ilmoittamattomat tiedonsiirrot voivat tuoda ikävän yllätyksen kasvaneen puhelinlaskun muodossa, joten Microsoft on saattanut toimillaan rikastuttaa monia matkapuhelinoperaattoreita.

Lue myös nämä
Tägit
Windows Phone 7
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.