Pocketnow.com: Nokia 800 on varustettu Windows Phonella

Manu Pitkänen
6. syyskuuta, 2011 19:12

Pocketnow.com-sivusto on julkaissut sivuillaan kuvia, joiden se sanoo todistavan sen, että toistaiseksi julkaisemattomasta Nokia 800 -puhelimesta löytyy Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmä.
Väite on sinällään helppo niellä sillä Windows Phonelle pelejä kehittävä Elbert Perez paljasti jo aiemmin Nokian kehittävän Nokia 800 -nimistä WP-puhelinta. Hän myös vuoti tiedon samaan alustaan perustavasta Nokia 703:sta, jonka väitettiin taannoin esiintyvän kuvissa. Mikäli kyseinen kuva on aito, niin tällöin Nokia 800 tulee olemaan todennäköisesti Stephen Elopin jo aiemmin esittelemä Sea Ray. Nokia 703:n oikeassa reunassa on kuvan perusteella kolme näppäintä, kun Sea Rayssa niitä oli neljä.
Pocketnow.com ei paljasta mitään tietoja kuvien lähteestä tai mitään muitakaan seikkoja, jotka antaisivat syyn luottaa kuvien aitouteen. Sivusto on kuitenkin tunnettu sen verran monista nappiin menneistä tietovuodoista, joten huijauksesta tuskin on kyse.
Kuvassa näkyvän hinnan uskotaan olevan vain placeholder eli turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kannata tehdä.

Lue myös nämä
Tägit
Nokia
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.