Sony Ericsson luopuu peruspuhelimista ensi vuonna

Manu Pitkänen
4. lokakuuta, 2011 16:23

Sony Ericssonin toimitusjohtaja Bert Nordbergin mukaan yhtiön myynti koostuu ensi vuodesta eteenpäin pelkästään älypuhelimista. Tarkoituksena on luopua peruspuhelimista kokonaan vuoden 2012 puolivälin paikkeilla.
Nordbergin mukaan hänen toimikautensa yhtenä strategiana on jättää peruspuhelimet kokonaan. Kehitys on tällä hetkellä siinä vaiheessa, että vajaa kolmannes yhtiön myynnistä tulee tavallisista puhelimista. Muutosvaihe pyritään hoitamaan alta niin, ettei yhtiö menetä sinä aikana tuloja.
Nordbergin mukaan yhtiö teki oikein valitessaan Androidin puhelintensa käyttöjärjestelmäksi, vaikka markkinaosuus onkin enää vain 1,7 prosentissa. WSJ:n haastattelussa toimitusjohtaja kertoi myös, ettei Sony Ericssonilla ole tarvetta ottaa käyttöön huonompaa Windows Phone -alustaa.

Lue myös nämä
Tägit
Sony Ericsson
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.