Huawei ja Microsoft keskustelevat Android-tekniikan lisensseistä

Teemu Laitila
8. marraskuuta, 2011 14:55

Kiinalainen kuluttajaelektroniikan markkinoille pyrkivä verkkojätti Huawei sekä Microsoft neuvottelevat parhaillaan Huawein Android-laitteisiin liittyvistä lisenssimaksuista. Microsoftin pitkäaikaisen kannan mukaan Androidissa käytetään yhtiön omistamaa tekniikkaa, jonka perusteella Microsoft on solminut lisenssisopimuksia useiden Android-valmistajien kanssa.
Microsoft on tähän mennessä saanut suostuteltua isoimmat Android-valmistajat eli Samsungin ja HTC:n sekä useita muita yrityksiä maksamaan rojalteja jokaisesta valmistamastaan Android-laitteesta. Huawei on myöntänyt, että yhtiö neuvottelee Microsoftin kanssa Androidiin liittyvistä patenttiasioista.
Lähinnä verkkolaitevalmistajana tunnetuksi tullut Huawei on pyrkimässä kovalla voimalla myös länsimaisille kuluttajaelektroniikan markkinoille, joten yhtiössä halutaan välttää kalliit ja aikaa vievät oikeusjutut Microsoftin kanssa. Toisaalta isojen valmistajien taipuminen Microsoftin vaatimuksiin kertoo myös Microsoftin patenttivaatimusten vakuuttavuudesta.
Microsoftin edustajan lokakuisen blogikirjoituksen mukaan yhtiö saa rojaltimaksuja jo yli puolesta kaikista markkinoilla olevista Android-laitteista.

Lue myös nämä
Tägit
Android Huawei Microsoft patentti
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.